En v****u jaksa enää!!!
Sisko v**tuilee jatkuvalla syötöllä ihan kaikesta. En voi käsittää miten piilovihamielinen voi ihminen olla. Vihaan "perhettäni", oikeasti. En vain kestä niitä ihmisiä. Olin samaa mieltä teininä ja samaa mieltä yhä edelleen. En vain kestä.
Hermoni ovat jatkuvasti kireällä, kun sisko vain v**tuilee v*ttuilemasta päästyään, äidistä en jaksa edes aloittaa saati isästä. Kukaan ei ikinä yritä ymmärtää minua tai kohdella ikäni mukaisesti. Kärsin ihan tarpeeksi muutenkin babyfacestani, tai no tietenkin olen siitä myös kiitollinen, mutta se myös hankaloittaa asioita. Deittailua (varmasti 99 % miehistä ympärilläni kuvittelee virheellisesti minun olevan aivan liian nuori heille), ei oteta vakavasti vaikka puhuisin asiaa ja olisin oikeassa... Olen kokenut tätä niin paljon. Niiiin paljon.
Lisäksi 'perhe' kohtelee minua kuin lasta, vuodesta toiseen. En jaksa enää. Jatkuvaa pommitusta, v**tuilua... Tilasin juuri uuden liittymän uudella numerolla. Vihdoin ja viimein rauha. Saan elää normaalia aikuisen elämää ilman v**tuilua ja häiriköintiä.
Kommentit (13)
Esimerkiksi taloyhtiön asioissa, olimme kaikki asukkaat netin kautta yhteyksissä ja keskustelimme taloyhtiön asioista. Kukaan ei tietenkään tiedä ikääni, ainoastaan ulkonäköni.
Eräässä asiassa otin puheeksi vakuutuksen, koska no, sitä varten vakuutus on että se auttaa eri tilanteissa. Ei, ei se tässä auta kuulemma. Öööö, ok...
Myöhemmin joku toinen sanoi, että asiat yritetään hoitaa vakuutuksen avulla. Niin no mitäs minä sanoin. Miksi ihmiset eivät ymmärrä vakuutuksen ideaa??
Tiedän ettette ymmärrä mitään tuosta, mutta en tietenkään halua kertoa tunnistettavasti asioita. Joka tapauksessa minun sanomisiani ei oteta vakavasti, koska olen kaikkien silmissä joku kakara naamani takia. Lisäksi olen vähän alle keskimitan pituudeltani.
Sisälläni kiehuu niin s**tanasti, kun minulle ei anneta omaa rauhaa, minun ei anneta elää aikuisen elämää, jatkuvaa v**tuilua ja häiriköintiä vuodesta toiseen. Joka ikinen asia laitetaan minun syykseni ja aina löydetään jokin syy, miksi minä olen taas jälleen kerran tehnyt virheen, vaikka en olisikaan. Joka ikistä maailman asiaa ei voi ennustaa etukäteen!!!! Minä olen s**tana parhaani tehnyt hoitaakseni asiat, mutta joskus sitä p**kaa tulee silti. Mutta ei, se on MINUN VIKANI.
Eilen yritin tehdä meikillä itsestäni vähän vanhemman näköisen. Eihän siitä mitään tullut, siihen tarvitsisi tosi vahvan meikin, ja minä suosin luonnollisuutta. Miten ihmeessä voin viestittää ulkomaailmalle olevani aikuinen nainen, vaikka näytän lähestulkoon teiniltä??
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toi uhriutuminen.
Mitä muuta voin tehdä, kun siskoni vain v**tuilee ja v**tullee?? Olen sanonut monta kertaa etten jaksa sitä. Vastaukseksi saan lisää v**tuilua.
Joko sä sait sen työssäoppimisen valmiiksi?
Ja ainoastaan toinen babyface voi ymmärtää minua tässä asiassa, että ei oteta vakavasti ulkonäön takia. Muiden on turha edes yrittää ymmärtää.
Hyvä aloittaja, ota etäisyyttä v ttuileviin läheisiin. Et tarvitse heitä elämääsi masentamaan. Ja yritä löytää babyfacestasi myös hyviä puolia. Lupaan että vanhenet joka päivä ja muutut sen myötä uskottavammaksi toisten silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Eilen yritin tehdä meikillä itsestäni vähän vanhemman näköisen. Eihän siitä mitään tullut, siihen tarvitsisi tosi vahvan meikin, ja minä suosin luonnollisuutta. Miten ihmeessä voin viestittää ulkomaailmalle olevani aikuinen nainen, vaikka näytän lähestulkoon teiniltä??
Vähentämällä v-sanoja ja käyttäytymällä kuin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toi uhriutuminen.
Mitä muuta voin tehdä, kun siskoni vain v**tuilee ja v**tullee?? Olen sanonut monta kertaa etten jaksa sitä. Vastaukseksi saan lisää v**tuilua.
No miksi ihmeessä olet hänen kanssaan tekemisissä?? Siivoa elämästäsi sitä hankaloittavat ihmiset pois, niin helppoa se on.
Älä vastaa siskos viesteihin. Lopeta kuunteleminen,anna olla.
Ja tuohon nuorekkuuteen,anna olla.
Mulla kesti vuosia tajuta etten voi auttaa asiaa,joten päätin,olkoot,antaa olla.
(en esim saanut erästä työpaikkaa koska olen niin nuori ja nuoren näköinen! Shit!) Myöhemmin tajusin,se oli heidän ongelmansa,ei minun!
Lopeta "itkeminen" asioista joille et voi mitään,haaskaat vaan turhaan energiaa.
JA jso mies on kiinnostunut susta vaikka olet nuoren näköinen,anna olla,mies saa selville kyllä etä olet fiksu ihminen ja nuori näkö on vain plussaa,et rupsahda nopeaan.
Mä oon jo puolessa välissä seitsemääkymmentä ja oon valehtelematta viiskymppisen näköinen,aina luullaan nuoremmaksi eikä uskota eläkeläiseksi,el täällä kaaren päässä nuoresta näöstä on hyötyä!
Muistat vaan hoitaa ihoasi ja itseäsi!
Ja jätä asiat joita et voi muuttaa,murehtimatta,anna olla!
Otas kuule nyt ihan rennosti vaan. Muuta tänne maalle vaikka mun kanssa ja eletään stressitöntä elämää
T.Heteromies