Olenko nyt " epäsopiva" tai kelpaamaton opiskelemaan sosionomiksi?

Itse pääsin menin opiskelemaan sosionomiksi ja sairastuin masennukseen heti, kun pääsin kotoa pois. (koti oli ristiriitainen paikka) Sairastin koko opiskeluajan. Vasta työhönmeno ja muutto toiselle paikkakunnalle, sekä mieheni tapaaminen tervehdyttivät minut. Ja ihan pätevä sosionomi olen :)

Masennuksen läpikäymisestä ja asioiden selvittämisestä voi mielestäni olla jopa hyötyä.



Sitäpaitsi ei kai sosionomin mikään robotti tarvi olla?

aattisesti kykenemättömyyttä sos. alan töihin? ja eikös masennus ja sen uusiminen ole senverran yleistä nykyään että aika usea siihen sairastuu?

tuskin kovin moni jää huonopalkkaiselle sos. alalle. Helpompi päästä rahoihin käsiksi lyhyemmällä koulutuksella on esim. opiskella hitsaajaksi tai rakennusalan ammattilaiseksi. Kuka hullu jaksaisi teeskennellä vuosikaudet ammatikseen...

Sinuna menisin opiskelemaan ja katsomaan jaksaisitko tehdä sitä työtä, jo opiskeluaikana harjoittelupaikoista saa hyvän kuvan tulevasta työstä.

enemmän ja välillä vähemmän vintissä. Valmistuivat ammattiin ja työskentelevät nykyään täysipäiväisesti ja täysipäisesti. Ongelmia heillä oli siis opiskeluaikana, mutta selvisivät niistä. Itseään ei kuitenkaan voi lähteä " hoidattamaan" sosiaalialalla. Eli silloin täytyy omat ongelmat unohtaa eikä kaataa niitä asiakkaan niskaan, ammatillisuutta vaaditaan.

vaan muiden asioihin tuppaudutaan sotkemaan vaikkei tarvita / pyydetä apua, ovat taipuvaisia ylidramatisointiin. Tunnen äkkiä laskettuna 12-13 sosionomia tai sellaiseksi opiskelevaa.

Varmaan omasta sairastumisestasi on myös hyötyä, jos suuntaudut mt-puolelle. Tietysti ehdit opintojen aikana pohtia tarkemmin, mille puolelle suuntaudut. Mitkä ovat omat vahvuutesi työntekijänä ja mistä asioista olet aidosti kiinnostunut. Jos lääkityksesi kunnossa, niin mielestäni mikää ei sinua estä opiskelemasta ja työskentelemästä sos. alalla. Koskaan ei voi tietää kuka meistä sairastuu ja missä elämänvaiheessa. Varmasti saat opinnoista omaa itseäsikin varten hyviä työkaluja pitää mieli kunnossa, mutta ennen kaikkea pidä mielessä, ettei työn ole tarkoitus toimia terapeuttisesti sinua kohtaan.

ereita ja siirtää pinosta seuraavalle?

Vierailija:

Varmaan omasta sairastumisestasi on myös hyötyä, jos suuntaudut mt-puolelle. Tietysti ehdit opintojen aikana pohtia tarkemmin, mille puolelle suuntaudut. Mitkä ovat omat vahvuutesi työntekijänä ja mistä asioista olet aidosti kiinnostunut. Jos lääkityksesi kunnossa, niin mielestäni mikää ei sinua estä opiskelemasta ja työskentelemästä sos. alalla. Koskaan ei voi tietää kuka meistä sairastuu ja missä elämänvaiheessa. Varmasti saat opinnoista omaa itseäsikin varten hyviä työkaluja pitää mieli kunnossa, mutta ennen kaikkea pidä mielessä, ettei työn ole tarkoitus toimia terapeuttisesti sinua kohtaan.

olen tavallaan samassa tilanteessa kuin sinä, mutta vasta mietin sosiaalialalle hakeutumista.



Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmia, mutta minulla on taustalla mm. insestikokemuksia. Olen kasvanut suhteellisen normaaliksi ja rationaalisesti ajattelevaksi aikuiseksi mutta silti mietin, onko omat rankat kokemukseni sosionomin ammatissa hyöty vai haitta. Kuvittelen, että hyöty. (Tietenkin siinä vaiheessa haitta, jos omien asioiden käsittely on pahasti kesken) Ajattelen, että sosionomin ammatissa tarvitsee empatiakykyä, rationaalista jalat maassa-ajattelykykyä, johdonmukaisuutta, tilannetajua jne. Usein rankkoja kokeneilla on hyvä empatiakyky toisia kohtaan, myöskin ymmärrys siitä, että elämä ei aina mene niin kuin itse haluaa ja suunnittelee, on ammatissa toimijan etu. Näin kuvittelisin.



Minulla on aina ollut vahva halu auttaa heikompia. Vaikka toimin nykyisin aivan toisenlaisella ammatissa, vapaa-aikana toimin vapaaehtoistyössä ihmisläheisessä hommassa.











20: Ei masennukseen/paniikkihöiriöön sairastunut välttämättä ole ailahtelevainen, heikko mieleltään, ns. " valmista kauraa" loppuiäkseen! Monilla ihmisillä elämänkaareen kuuluu jonkinlainen karumpi jakso, jonka työstettyään ihminen on jotakuinkin kuin muutkin, kokemus muuttuu voimavaraksi.

ammattimainen ja puolueeto, olkoot kuinka hyvin työstänyt asian.

Vierailija:

Sosionomiksi sopii parhaiten ihminen, jolla ei ole rankkoja kokemuksia itsellä. Helposti sitä tulee sekoitettua ne omat kokemuksia toisten vastaavassa tilanteessa eikä osaa olla

ammattimainen ja puolueeto, olkoot kuinka hyvin työstänyt asian.

Mmm.....njoo. En tiedä, onko tuo nyt ihan absoluuttinen totuus kuitenkaan. Myönnän, että varmasti rankkoja kokeneella omat kokemukset uhrin roolissa voivat vaikuttaa liikaakin, saattaa nähdä kummituksia siellä missä niitä ei ole jne. Mutta en usko että _jokaisella_ on ongelmia tuon asian kanssa.

On myöskin niin, että sellaisilla ihmisillä joilla ei ole ollut elämässään rankkoja kokemuksia, järkyttyvät eteen tulevista asioista enemmän (kuin sellaiset jotka ovat nähneet monenlaista) ja ylireagoivat järkytyksen vuoksi. Tämäkään ei tietenkään koske kaikkia " pumpulissa eläneitä" , mutta osaa kyllä. Tästä voimmekin sitten todeta, että ehkäpä ei kannata vetää jyrkkää rajaa " teidän ja meidän" välille. Ihmiset ovat erilaisia.

Kyllä on mahdollista opetella astumaan taaksepäin ja tarkastella asiaa puolueettomana, sekoittamatta omia kokemuksia asiaan. Mutta tämä vaatii sen, että henkilö on pohjimmiltaan enemmän rationaalinen kuin sentimentaalinen.

Olen vapaaehtoistyössä huomannut itse (ja saanut myös palautetta), että hoidan eteen tulevat tilanteet asiallisesti ja turhia hysterisoimatta. Uskon, että voin ulkopuolisten arvioihin taidoistani(omien arvioideni ohella) luottaa.

21

Siinä on jo oppinut tuntemaan heikot alueensa ja voimavaransa. Rationaalisesta luonteesta on apua ja siitä, että ei ota asioita itseensä. Itse en koskaan suuntautuisi lastensuojeluun omien kokemusteni takia, mutta päihde, mielenterveys jne... sujuisi. Kun elää siellä nurjalla puolella kasvattaa aika paljon kovemman nahan, mutta samalla näkee, että elää ne ihmiset näinkin ja ei sekään ole loputonta kurjuutta tai ainakin joillakin se loppuu itsemurhaan.

ja hankkiutua työhön jossa niitä voi välttää. Ne eivät ole kaikilla samoja, joten pelkkä masennus, ahdistus tms. diagnoosi ei kerro vielä sitä, minkälaisessa tilanteessa se on vaarassa uusia. Joitain stressaa kotona olo, toisia kiire työssä. Joitain ihmissuhdekuormitus, toisia yksintyöskentely. Jotkut eivät siedä kiirettä ja toiset kärsivät, jos mitään ei tapahdu jne.