Kenelläkään kokemusta muuttofirmojen hinnoista?
Nykyisestä kämpästä pitää lähteä kuukauden viimeinen päivä ja luonnollisesti uusiin kämppiin pääsee yleensä vasta kuun ensimmäinen päivä. Eli joutuu yön olemaan jossain ulkona tavaroiden kanssa. Ajattelin, että jos ottaisi muuttofirman, niin ne voisi säilyttää tavaroita. Vaihtoehtoisesti iso pakettiauto yöksi vuokralle, mutta kun ei ole korttia, niin helpompi, jos olisi kuskikin samassa. Muuttomatka ei ole kuin muutama kilometri ja tavaraakin on aika vähän ja voin itse olla kantoapuna.
Vasta etsin kämppiä, enkä ole mitään irtisanonut enkä tiedä irtisanonko ennen kesää, mutta kiinnostaisi tietää millaisissa hinnoissa tällaiset pyörii. Vaihtoehtona on nimittäin koittaa saada jotain kaveria ajamaan muuttoautoa tai että vanhemmat tulee pakulla. Tosin sitä ennen pitäisi vähän hävittää tavaraa, että mahtuvat kaikki sinne autoon yön ajaksi.
Ärsyttää kyllä kuinka vaikeaa muuttaminen on, kun ei ole tällä paikkakunnalla niin läheisiä kavereita, joita viitsisi tällaiseen hevin pyytää. Mieluusti ei turhaan muuttaisi, mutta kun usein tuntuu olevan ideana, että otetaan asukas ihan ok vuokralla sisään ja sitten nostetaan sitä joka vuosi, jolloin hinta menee ihan kohtuuttomaksi.