Nadia Ammourin valmennus
Haluan varoittaa kaikkia nadian räätälöidyistä paketeista. Tykkäsin hänen juoksupaketista ja sen innoittamana maksoin räätälöidystä ohjelmasta joka olikin jotain ihan muuta kun räätälöity. Hän on haalinu töitä ihan liikaa, en sano etteikö paketti olisi ollut hyvä,mutta se ei ollu räätälöity. En saanu siihen muutoksia matkan varrella vaikka pyysin ja hän mainostaa että muokataan. Lisäksi raportteihin hän jätti vastaamatta ja kaikista törkeintä ei vastannu loppu raporttiin. Annoin nätin palautteen eli juuri että tykkäsin juoksupaketista ja räätälöitykin oli ok muttei räätälöity ja että loukkasi ettei vastannu edes loppu raporttiin olinhan kuitenkin maksava asiakas ja se kuului hintaan että vastaa raportteihin joka viikko. Ja kun jätin tämän kommentin hänelle hän poisti sen heti ja Esti minut instassa. Eli älkää vaan hämääntykö siitä että vain positiivisia kommentteja,sillä hän estää kaikki negatiivisen vaikka minun kommentissa oli myös positiivista mukana. Olen erittäin järkyttyny hänen itsekkäästä ja lapsellisesta käytöksestä. Asian olisi voinu hoitaa asiallisesti pahoittelemalla ja vastaamalla sähköpostiini mutta kun hän lähti tähän,niin haluan varoittaa muita. Hän antaa itsestään instassa aivan erilaisen kuvan kuin mitä sit todellisuus on 😱
Kommentit (27)
Oho, mulla ei kyl kokemusta tosta miten ottaa negatiivisen palautteen vastaan, mut just tost on ettei se räätälöity ollukaan niin räätälöity 😔 Mul se laittoi tosi paljon kahvakuula liikkeitä vaikka just niissä alkukysymyksissä kysyi mitä välineitä löytyy, en maininnu kahva kuulaa silti niitä oli paljon. No käsipaino liikkeitä sain kyl paljon kans kun ne mainitsin olevan. Mainitsin myös jumppapallon ja ja kuminauhan mut niille en saanu yhtään liikkeitä. Eli ei ollu alun perinkään räätälöity ja mulla kans ei muutettu matkan varrella mitään vaikka ruokavalioon toivoin enempi vaihtoehtoja.
Mulla sama etten kuitenkaan saanu liikkeitä niihin välineisiin mitä mulla ois ollu, en tosin sentään saanu onneks sellaisiin mitä ei olis ollu.
Ruokavalioon en pyytäny mitään muutosta mut oli tosiaan aika suppeat vaihtoehdot verrattuna vaikka siihen juoksupaketin ruokavalioon jossa oli pitkä lista mistä sai valita. Räätälöidyn oli paljon ykspuolisempi.
Itse en ole asiakas, mutta instagramin perusteella kierrän kaukaa. Jos ptllä itsellään on todella huono tekniikka liikkeessä kuin liikkeessä, miten voi opastaa muita.
Kuulostaapa erikoiselle. Mulla on Nadjasta hyvä ja lämmin kuva ihmisenä. Muistakaa, ettei Nadjan valmennukaet on edullisia, niillä saa tuloksia jos niitä noudattaa ja tuohon hintaan räätälöity ei voi olla huippuyksilöllinen. Netissä kuka vaan voi kirjoittaa mitä vaan anonyyminä, ja minun ois helpompi luottaa omalla nimellään kirjoittaviin.
Sehän tässä,kun ihan omalla nimellä koitin palautteen kirjoittaa,mutta hän poisti kaiken ja Esti minut kaikissa kanavissaan, niin eipä jääny vaihtoehtoa kuin varoittaa täällä jos jollekin hyötyä. Muiden kokemuksista en tosin tiedä ja ei ole minun asiani uskooko kukaan vai ei mutta varoitettu ainakin on 🤦🏼♀️
Ja mitä tulee kommenttiin että on niin edullinen, niin ei se tarkoita että voi mainostaa eri ja tehdä toista. Juu edullinen oli mut silti pitäisi kai toimia niinkuin mainostaa. Lupaa että joka viikko raportti ja siihen vastaus ja lupaa että muutetaan ohjelmasta sitä mikä ei tunnu hyvältä ja kumpikaan ei toteutunu. Jos tekstissä mitä paketti sisältää ei näitä lukisi niin toki sit en olisi osannu odottaa, mut se että vastaan tarkasti kysymyksiin jne. Ja sit niitä ei oteta yhtään huomioon, niin ei voi myydä räätälöitynä pakettina vaikka hinta ois mikä. Eli kyse ei ole hinnasta vaan siitä että huijasi paketin esittely tekstissä sisällöstä tai ei ainakaan kiireiltään ehdi sitä kaikille toteuttamaan. Kiirekin inhimillistä mut koko ajan haalii silti lisää asiakkaita.
Ja se mikä tässä pahinta tuo että blokkas mut ihan kaikkialta edes antamatta selitystä miksi ei mulle vastannu. Normaali hyvä asiakas palvelija ois edes vastannu miksi näin tai pahoitellu että epähuomiossa jääny vastaamatta ja sitten vastannu, mut ei,hän pyyhkäisi mut kokonaan pois vaikka kommenttini oli asiallinen ja mukana myös positiivista palautetta. Ja jos ei olis estäny mua ja ylenkatsonu mun kommenttia poistaen sen niin en olisi tätä aloitusta edes tehny. Ei ne virheet vaan se miten ottaa niistä vastuun ja tuo tapa ei ollu ammattimainen. Kuten joku sanoi niin lapsellista.
Eihän koko ohjelmaa ei voi muuttaa asiakkaalle sellaiseksi joka tuntuu hyvältä ja mukavuus alueelta pitää pystyä poistumaan. Mikset tee omaan instaasi julkista tiedotetta asiasta, jos asia kerran on mennyt näin kuten sanot?
Miksi muuttaisin Insta tilini julkiseksi sitä varten. Käsittääkseni instassa ei pysty valitsemaan erikseen julkista julkaisua toki voihan olla muuttunu en ole katsonu.
Ja nyt ei puhuttu koko ohjelman muuttamisesta vaan kahden liikkeen. On hienoa miten täällä aletaan vääristelemään juttuja. Ja jos ei yhtäkään liikettä voi muuttaa niin miksi mainostaa että muutetaan.
Ja joo mukavuus alueelta voi poistua mutta jos sen on jo tehny eikä toimi ja silti vaan pakko tehdä niin kyllä se on liikunnan ilon tappamista ennemmin kuin tsemppaamista. Mun mielestä yhdessäkään kommentissa ei kukaan sano että koko ohjelma ois pitäny muuttaa. Ja just se että miks edes kysyy mitä välineitä löytyy jos tekee ihan päinvastaisen ohjelman sit kuten joillekin käyny 🤔
Mutta sanoin jo, uskokoon kuka tahansa mitä tahansa ja tehköön omat mielipiteensä. Tuloksia joo voi tulla mutta asiakkaitaan ei osaa kohdella niinkuin ihmisiä kuuluisi.
Pakko oli käydä tarkistaa en löytäny kohtaa jossa voisin tehdä vain yhden julkaisun julkiseksi. Ja koko tiliäni en julkiseksi tämän takia tee koska minun Insta on ystäville ja sukulaisille meidän kuulumisen näkemiseen,siellä kuvia myös lapsista, joten tämä ei ole sen arvoista. Minä varoitin muita jos eivät usko niin eivät usko mutta osaavat ehkä vähän varautua. Enkä ole sanonu ettei kannata ottaa paketteja,itse sain juoksu paketilla hyvät tulokset ja tälläkin, ainoa pettymys on vain että räätälöity olikin paketti siinä missä muutkin sillä erolla että itse tein työtä laittamalla ruokapäiväkirjaa ja vastaamalla kysymyksiin joka osoittautui turhaksi kun sainkin ikäänkuin valmiin paketin.
Ja kyse lähinnä siitä miten hän käsittelee palautteen. Varmasti kivasti menee jos ei tule mitään negatiivista sanottavaa. Uskoo ken tahtoo,mut ilmeisesti en ole ainoa, jos uskominen.
Ja hauska että nämä jotka kritisoi nimettömyyttä kirjoittaa itsekin nimettömänä. Jos se on siitä kiinni voin nimeni laittaa tähän. Sillä en valehtele ja kuvan ehdin ottaa todisteeksi kommentistani ja kaveri kävi ottamassa todiste kuvan siitä kuinka poistanu mun kommentin ja vastannu vain positiivisiin.
Voi luoja, tääl taitaa ihmiset lukea yhden lauseen jostain päin ja takertua siinä olevaan yhteen sanaan ja kommentoida sit sen mukaan 🤣
Tai sit ihmisten mielestä on oikein tuollainen käytös asiakasta kohtaan 🙈
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja, tääl taitaa ihmiset lukea yhden lauseen jostain päin ja takertua siinä olevaan yhteen sanaan ja kommentoida sit sen mukaan 🤣
Tai sit ihmisten mielestä on oikein tuollainen käytös asiakasta kohtaan 🙈
No minusta tuo koko juttu on todella epätodellisen oloinen, miksi kukaan valmentaja tekisi noin? Ja kun tiedän ihmisen hlökohtaisesti niin ihmetyttää. Mielellään tällaisissa asioissa kuulisi aina toisenkin näkemyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja, tääl taitaa ihmiset lukea yhden lauseen jostain päin ja takertua siinä olevaan yhteen sanaan ja kommentoida sit sen mukaan 🤣
Tai sit ihmisten mielestä on oikein tuollainen käytös asiakasta kohtaan 🙈No minusta tuo koko juttu on todella epätodellisen oloinen, miksi kukaan valmentaja tekisi noin? Ja kun tiedän ihmisen hlökohtaisesti niin ihmetyttää. Mielellään tällaisissa asioissa kuulisi aina toisenkin näkemyksen.
Ehkä ei ole ymmärtänyt mitä tarjoaa?
Uskomattomalta minustakin tuntuu.
Ja pointti ihmisiltä edelleen hukassa. Jos kyse ois siitä että olen ymmärtäny väärin sen mitä tarjoaa, niin miksei sitten vastannu että olen ymmärtäny väärin, miksi vain poisti kommentin ja Esti minut eikä yv:näkään selvittäny tilannetta 🤔
Koska sehän tässä koko homman pointti oli että kuinka reagoi kun ihmettelin ettei enää vastaa minulle vaikka se kuului pakettiin että vastaa. Jos ymmärtäny väärin niin miksi hän ei laittanu ettei hintaan kuulu että hän vastaa myös vikaan raporttiin 🤔
Ja tästä päästään siihen että myös sille toiselle puolelle annettiin mahdollisuus puhua ja kertoa oma näkökulmansa muttei hän halunnu joka tuntuu erittäin hämärältä. Todella olen hämmentyny koska olen kuitenkin pääasiassa ollu tyytyväinen niin yks kritiikki niin hän tekee näin.
Sillähän on soslapsikylätausta. Aikoinaan ratsastettiin samalla tallilla, ja aika ylimielinen oli jo silloin.
Niin voihan se olla ihan vaan ylimielisyyttä. Jos ajattelee olevansa täydellinen niin onhan kritiikki silloin kova paikka ja silloin helpompi vain poistaa kritiikin antaja kokonaan. Johonkinhan se kolahti kun minuuteissa lähti kommenttini ja Esti minut edes yrittämättä selvittää asiaa 😯
Muista joilla sama kokemus en tiedä että kuinka rakentava palaute on ollu ja onko keskusteltu eka. Googlettamalla löysin jonkun jutun että Amin oli "tapellu" jonkun kommentoijan kanssa Nadian koulutuksesta ja osaamisesta kun kommentoija oli halunnu vain tietää onko koulutusta hommaan. Nadia ei itse vastannu siihen mitään mutta mies rupesi väittelee ja sit poistivat koko julkaisun, mut siinä lehti oli ehtiny ottamaan osan väittelystä talteen. Eli en näköjään ainoa ainakin yksi todistettu tapaus en tiedä tosin estettiinkö tämäkin ihminen kokonaan hänen instasta mutta hän oli sentään saanu vastauksen ja poistettiin vasta väittelyn myötä, mä en Saanu vastausta ollenkaan,mut kai siks ettei päädy taas lehteen ettei kulissi romutu.
Minä ainakin kiitän tästä aloituksesta. Olin vähän kahdenvaiheilla onko luotettava ja hyvä vai ei ja tosiaan pelkkiä positiivisia kommentteja facessa ja instagramissa hänellä. Onneksi päätin vielä googlettaa. Itseltäni jää kyl kokeilematta oli sit päästä keksitty juttu tai ei, niin riskiä en ota.
Kun meinaan oikein miettii niin hassua ettei ole yhtään negatiivista kommenttia vaikka niin suuri seuraaja määrä, yleensä tälläsiltä löytyy aina myös niitä jotka ei tykkää,mutta häneltä ei muka löydy,eikö se ole ihmeellistä,että on muka sellainen jota kaikki vaan ihailee ja rakastaa. Itse epäilen enemmän sitä kuin tätä että poistaa kaikki negatiiviset palautteet. Mutta jokainenhan tekee oman ratkaisunsa, mutta minun ratkaisu on jättää riski ottamatta. Otan mieluummin jonkun joka tuo julki myös ne kommentit joissa annetaan kritiikkiä ja parannus ehdotuksia, sellaisiakin nimittäin löytyy.
Ylipäätään nettivalmennuksilta ei voi odottaa samaa kuin lähivalmennuksilta. Tiedän Nadian avulla onnistuneita ja minulla on hänestä aivan toisenlainen kuva mitä tässä on esitetty. En tiedä, onko ap kirjoittanut koko totuutta. Onko viesti voinut vaikuttaa trollilta tai feikkiprofiililta?
En usko että profiilini on feikin oloinen ja tuskin kukaan ottaa trollina asiallista palautetta, jossa kerrotaan myös hyviä puolia.
Ja ei en odottanu samaa kuin lähivalmennukselta, mut en odottanu hänen raegoivan kommenttiin noin vahvasti.
Ja en tietääkseni ole arvostellu tuloksia, en jääny ilman tulosta, jäin ilman hyvää asiakaspalvelua. Kritiikistä voisi miettiä onko jotain opittavaa eikä vaan poistaa kaikkea heti ettei vain kukaan näe ettei olekaan vastannu loppu raporttiin mitään ja ollu muutenkin vähän liian työllistetty ettei ole kerenny lunastaan kaikkia lupauksia joita hehkuttaa pakettiin kuuluvan.
Mä lueskelin vähän muidenkin vastaavien profiileja ja heillä oli paljonkin negatiivisia kommentteja, jopa asiattomampia kuin minun asiallinen kommentti jossa olin maininnu myös olleeni tyytyväinenkin enkä vain ja ainoastaan pettyny, mutta he eivät olleet poistaneet vaan vastanneet asiallisesti ja jättäneet näkyviin kummatkin kommentit sekä positiivisia että negatiivisia 🤔 eikö sen niin kuuluisi olla. Jos asiallisesti kysyn että miksi hän ei vastannu minun raporttiin,niin onko oikea tapa vain poistaa minut lopullisesti tieltään vai pahoitella ja vastata? No kukin tyylillään.
Hauskan moni täällä luulee etten ole saanu tuloksia,vaikka kyse ei vieläkään ole siitä 😅
Täällä myös kokemus Nadian räätälöidystä paketista. Alkuun vaikutti hyvältä, mutta ohjelmien saamisessa kesti paljon luvattua kauemmin. Olisi ollut kohteliasta laittaa asiakkaalle viestiä välissä että on kiirettä tms. Tuli vähän huijattu olo. Rahat meni, mutta ohjelmia ei näy eikä kuulu. No, ne sit lopulta melkein 20 päivän odotuksen jälkeen saapui ja vaikutti ihan hyvältä, mutta omia kotoa löytyviä välineitä ei oltu otettu huomioon tai niitä mitä multa ei löydy, joten jouduin soveltaan koska hänelle asiasta mainitseminen ei auttanut. Yhteen raporttiin jätti myös vastaamatta enkä saanut koskaan vastauksia siinä esittämiini kysymyksiin. Loppuraporttiin sain vastauksen mutta ei ottanut lainkaan kantaa tuloksiin.
Lisäksi tuntui epäterveeltä neuvo että pitäisi vähentää yöunista treenatakseen.
Ohjelmat kyllä hyviä ja toimivia. Asiakaspalvelua voisi parantaa.
Ps. Olen antanut palautetta myös hänelle itselleen s-postin kautta, johon vastasi täysin asiallisesti. Jotenkin sattumalta vain, hän palautteeni jälkeen oli julkaissut instaansa asiakaspalautteita, joissa häntä kehutaan juuri niistä asioista joista olin antanut kritiikkiä. Liekö kuinka todellisia ne palautteet?
Tämä kokemus minullakin. Nadia Ammouri vaikutti luotettavalta, tsemppaavalta ja hyvältä pt:ltä. Olisihan se pitäny olla varoittava juttu ettei muka kenelläkään tuhansista ihmisistä ole mitään negatiivista sanottavaa. Petyin myös pahasti. Vaikka some kanavien perusteella hänellä vain tyytyväisiä asiakkaita. Negatiiviset poistaa vaikka ne olisi asiallisiakin,joihin voisi ystävällisesti vastata ja ottaa palautteesta opikseen ja kehittyä asiakas palvelijana. Minulle jäi valmennuksen myötä uusi kuva hänestä. Ihanan ja tsemppaavan sijaan hän olikin itsekäs ja lapsellinen 😥