Pitäisikö ilotulittaminen lopettaa ympäristösyistä? – Yhdessä yössä jopa yhtä paljon hiukkaspäästöjä kuin liikenteestä 55 päivässä
Kommentit (18)
Pitäisi lopettaa pelkäävien eläinparkojen vuoksi.
Joka vuoksi kännipölvästit vahingoittuvat, ohjeita ei lueta ja tulee silmävammoja.
Suomessa pelätään uudenvuodenyönä, että raketti menee silmään tai koira saa paukkeesta kohtauksen. Hengittämistä ei ole juuri pelätty.
No tämä on, samoin kuin puunpoltto, siinä mielessä reilua, että saastuttaja maksaa terveydellään eniten. Eli siis ne hiukkaset tulee erityisesti siihen lähelle.
Saksan ympäristövirasto on ilmoittanut, että uudenvuoden ilotulitteiden hiukkaspäästöt vastaavat noin 15 prosenttia liikenteen koko vuoden hiukkaspäästöistä.
– Olisi varmaan aihetta Suomessakin selvittää, aiheutuuko ilotulitteista havaittavaa huononemista hengitysilman laatuun kaupungeissa, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.) sanoo.
Ainakin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden HSY:n Helsingin mittauspisteissä pommien paukutus ja rakettien ampuminen näkyvät vuoden vaihtuessa samanlaisina piikkeinä kuin jos alueella roihuaisi iso tulipalo.
– Kyllä se on sinä yönä ongelma. Tilanne on pahin, jos on kova pakkanen eikä yhtään tuule. Pahimmillaan hiukkaspäästöt voivat olla pienellä alueella yli 20-kertaisia, sanoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Anu Kousa.
Vuosissa on kuitenkin suurta vaihtelua. Suurimmat pitoisuudet mitattiin vuonna 2000, jolloin ilmassa oli jopa tuhat mikrogrammaa hiukkasia kuutiometrissä. Ihan viime vuosina on suotuisten säiden vuoksi päästy sentään paljon vähemmällä.
Ilotulitteista vaarallisia hengitettäessä tekee, että monet hiukkasista ovat hyvin pieniä, halkaisijaltaan vain yhden mikrometrin kokoisia. Ja ne päätyvät syvälle keuhkoihin.
Suomessa ilotulitteita ammutaan entistä useammin. Vuodenvaihteen lisäksi raketit kuuluvat nyt myös venetsialaisiin ja kaupunginosajuhliin. Nykyään ammutaan kesälläkin.
Kyllä. Turhaa paskaa. Varsinkin niille pommien paukuttelijaräkänokille sais antaa kunnon selkäsaunan kaikille. Mitä helvetin järkeä sellasta häiriköivää roinaa on myydä. Ilotulitteet sentään näyttävät kauniilta ja juhlavilta, pelkkä paukuttelu nurkissa on täyttä öykkärien sekoilua.
Kyllä ihminen on sairas elukka, nauttii pommeista ja mölystä.
Ei. Kielletään mieluummin turha autoilu.
Miten nämä kynttilänpoltot, leirinuotiot ja raketit ovat yhtäkkiä muuttuneet hengenvaarallisiksi?
Pitäisikö ihminen lopettaa ympäristösyistä? Pitäisi.
Eiköhän tässä ole se oikea syy miksi tätä keskustelua ilotulitteiden kieltämisestä nyt niin kovasti pakotetaan median toimesta. Ympäristösyihin vetoamalla saadaan kätevästi peitettyä se todellinen syy, eli nämä "nuorisojengit". Kantaväestöltä pitää loppuun asti pimittää keitä nämä "nuorisojengit" todellisuudessa ovat ettei ra sis mi vain lisäänny. Helpompaa on sitten vain kieltää ilotulitteet
"Nuorisojengit ampuivat poliiseja ilotulitteilla Ruotsissa - virkavallan oli syöksyttävä suojaan"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8010f1ed-43c1-4ab5-80f4-68a6dfc05632
https://www.vauva.fi/keskustelu/3631392/oikea-syy-ilotulitteiden-kielta…
Ei savua ilman hiukkasia
Ilotulittamista on ilmanlaatusyistä jo rajoitettu eri puolilla maailmaa. Suomessa ei. Meillä monissa kaupungeissa on kieltoalueita, mutta syy rajoituksille on toinen. Ampumista ja paukuttelua pidetään vaarallisena alueilla, joissa väkeä on koolla paljon.
Euroopassa myytäville ilotulitteille on runsaasti vaatimuksia. Suomessa Tukes testaa myyntierien turvallisuutta. Välillä kosteus on ollut ongelmana pitkää merimatkaa tehneille ilotulitteille.
Kontrolli on kannattanut, sillä nykyiset pommit ja paukut ovat huomattavasti turvallisempia ja sisältävät myös vähemmän raskasmetalleja kuin pari vuosikymmentä sitten.
Tapaturma- ja tulipaloriskin näkökulmasta isot padat ovat melko turvallisia, koska ne eivät pääse kaatumaan. Isolla padalla saa myös näyttävyyttä, mutta vastaavasti hengitettäviä hiukkasia pääsee pienellä alueella ilmaan kerralla paljon. Ja patoja katsotaan usein melko läheltä.
HSY neuvoo, että ilotulituksia kannattaa huonon ilmanlaadun vuoksi seurata kauempaa. Siellä missä on savua, on ilmassa myös haitallisia hiukkasia.
– Ratkaisevaa on, minne savut kulkeutuvat. Jos ammutaan omia raketteja paikassa, jossa on paljon ihmisiä ja niitä ammutaan paljon, niin silloin ympäristössä on tietysti myös paljon savua, Anu Kousa sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pelätään uudenvuodenyönä, että raketti menee silmään tai koira saa paukkeesta kohtauksen. Hengittämistä ei ole juuri pelätty.
Kyllä mä 'pelkään' joka päivä kun kulkuneuvot ja tehtaat tuottaa saasteita.
Ruotsissa ammutaan jo noilla poliiseja
Porukka on nykyään niin hullua että pitää kieltää ehdottomasti.
Lyhytaikainen pikkujuttu vai laajempi ongelma?
HSY:n tulosaluejohtaja Irma Karjalaisen mukaan ilmanlaadusta keskustellaan ainakin heillä joka uudenvuoden jälkeen. Ilotulitteiden vaikutuksista hengitysilmaan pitäisi HSY:läisten mielestä avata kunnon keskustelu. Päätösvastuu on kuitenkin poliitikoilla.
HSY:n toive saattaa toteutua, sillä ainakin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi aikoo nyt tehdä asiasta kirjallisen eduskuntakyselyn.
Poliitikoille ilotulittaminen on ollut herkkä asia, sillä paukuttelu liitetään lähtökohtaisesti iloisiin tapahtumiin. Ilotulittaminen on kuitenkin saanut jo viime vuosina paljon negatiivista huomiota ympäristön roskaamisesta, silmävammoista ja eläimet säikyttävästä metelistä.
Saksan ympäristöviraston mittauksista ei voi vetää suoria johtopäätöksiä Suomen kaupunkikeskustojen hiukkaspäästöihin, mutta suuntaa ne antavat. Esimerkiksi viime vuodenvaihteessa Saksan Leipzigissa mitattiin yhdeltä yöllä peräti 1 860 mikrogrammaa hiukkasia kuutiometrissä, Münchenissä ja Nürnbergissä ylittyi tuhat mikrogrammaa.
Keskiarvoja mittaamalla hiukkasmäärät on helpompi ymmärtää. Eräällä mittausasemalla Münchenissä vuorokauden keskiarvo 1.1.2017 oli 564 mikrogrammaa kuutiometrissä.
Hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia niin Münchenissä kuin Helsingissäkin pidetään liian korkeina, jos vuorokauden keskiarvo ylittää 50 mikrogrammaa.
_Jutusta korjattu lause, jonka mukaan ilotulitteita myydään entistä enemmän muotoon ammutaan entistä useammin. _
Miksi kukaan täysjärkinen haluaa hetken kestävän valonvälähdyksen takia hävittää seteleitään savuna ilmaan?
Kyllä koirista ja kissoista pitäisi vaatia päästöveroa. Istu hetki alas ja mieti kuinka paljon kyseiset eläimet tuottavat ylenmääräisellä hyysäämisellään co2 päästöjä.
PITÄISI