Onko teillä kaikilla oikeasti vain hyviä kokemuksia päivähoidosta?!
Alan tuntea itseni jotenkin kummajaiseksi. Tiedän, että meillä kävi huono tuuri, mutta tuntuu että joko huonoja kokemuksia ei ole tai niistä ei vaan sitten puhuta.
Omat lapseni aloittivat päivähoidon vuonna 2013 lähipäiväkodissa, parakeissa.
Ensimmäinen puoli vuotta meni hyvin, mutta sitten tilanpuutteen vuoksi (ja koska tyttö on niin "etevä") nuorempi lapsi siirrettiin isompien ryhmään hänen ollessa 2v8kk. Vanhemman lapsen ryhmä oli alusta asti levoton.
Meille tuli hyvin tutuksi vähättelevä käytös meitä vanhempia kohtaan, usein vaihtuvat hoitajat ja se, että kaksi rauhallista ja hiitasti lämpiävää lasta tavallaan jäivät muiden jalkoihin. Ja me olemme ihan tuiki tavallinen perhe: mies on insinööri ja minä opiskelin sairaanhoitajaksi. Lapsissa ei koskaan ollut mitään "vikaa" eikä tuen tarvetta.
Asiat paheni uuden päiväkodin valmistuttua ja uusien ryhmien ja hoitajien myötä. Uusi pk on iso. Siellä kai edelleen harrastetaan työnkiertoa, eli joka syksy ja joskus myös tammikuussa lapsen ryhmän nimi oli saattanut vaihtua, tai tila jossa lapsi on, ja joka loman jälkeen vastassa oli yksi tai kaksi uutta hoitajaa. Pahin alkoi, kun ensin viskarissa ja sitten eskarissa oli väkivaltainenja käytöshäiriöinen lapsi, joka oli pelottava ja joka vei paljon huomiota aikuisilta. Tämän lapsen tekosia vähäteltiin, ja kun kerroin nuoremman lapsen mustelmista, minulle tiuskittiin että eivät ole nähneet mitään. Joskus päiväkodista jäi tunne, että huomasivatko lastani ollenkaan päivän aikana. Eräänkin kerran talossa vuosia ollut, mutta eri ryhmän hoitaja oli iltapäivällä hetken aikaa hiljaa kun kysyin missä "Emilia" on. Hän tunnusti, ettei muista kenestä puhutaan.
Minulle jäi tästä päiväkodista kurjat muistot aikuisista, jotka varmasti olivat stressaantuneita mutta jotka purkivat sen vanhempiin. Päiväkodissa organisointi ei toiminut, mitään ylimääräistä ei koskaan tehty ja se todella oli säilytyslaitos. Myöhemmin sitten muutkin vanhemmat alkoivat puhua että joku on nyt pahasti vialla. Yhden itkevää lasta oli revitty tuolin alta huutaen pois ja äiti näki tapahtuman itse. Jne.
Päiväkoti on edelleen pystyssä, ryhmiä on lisätty entisestään ja hoitajissa on hurja vaihtuvuus. Tämän kokemuksen jälkeen vaikka tiedän, että alalla on sydämellään töitä tekeviä ihmisiä, ärsyynnyn joskus oman hännän nostosta ja palkankorotusvaatimuksista (yksikin Facebookissa tästä puhuu lähes päivittäin, ja hän on suoraan sanottuna ilkeä ja empatiakyvytön ihminen, joka jostain syystä saa jatkaa työssään vuodesta toiseen).
Kommentit (11)
Kyllä. Oli paljon helpompi lähteä itse 30 km päähän töihin kun tiesi ettei lapset ole tuvassa keskenään.
Muuten ihan ok mutta liian usein katoaa jotain. Kyllästyttää vähän kun juuri hankkinut uudet hanskat vaikka ja seuraavalla viikolla niitä ei enää olekkaan. Muutaman kerran myös olen joutunut huomauttamaan kun lapsella liian vähän vaatetta ulkona
Mitä enemmän muistelen niitä aikoja, sitä useampi juttu tulee mieleen. Juurikin tuo, että liian vähän vaatetta päällä ulkona tai aina lahkeet ylhäällä pakkasäällä koska "kyllä 4-vuotiaan pitää saada itse ne laitettua". Ja kun sanoin, että ei lapsi aina niitä itse saa, varsinkaan ulkona hanskat kädessä, haukuttiin lapsen kengät lyttyyn että ne on niin huonot!
Usein mietin näitä keskusteluja lukiessa, että ymmärtääkö ihmiset miten laadukas varhaiskasvatus on tasan siitä kiinni missä lapsi on? Yksi päiväkoti voi olla mahtava kaikessa tavallisuudessaan, ja toinen pelkkä laitos jossa harvalla on hyvä olla.
En ymmärrä, miksi ei voida tarkkailla laatua. Ja mieluummin palkata lisää hoitajia palkankorotusten sijaan.
Ap
En nyt sanoisi, että olisi vain hyviä kokemuksia, jos ei sentään noin huonoja kuin sinulla. Itseäni välillä vaivaa, kun lasteni päiväkotiryhmät ovat melko isoja ja henkilökuntaa usein selvästi liian vähän. Jatkuvasti on joku poissa ja sillä selitellään kuinka ei taaskaan käyty ulkona ja joskus kurja sää on ollut syynä ulkoilun puutteeseen. No ei minustakaan nyt hirveässä marrasloskamyrskyssä pihan ollessa vain jäätä ja rapaa, niin ole mikään synti olla ulkoilematta, mutta minusta tuntuu, että lasteni päiväkodissa on vähän turhankin usein jätetty ulkoilematta.
Myös jatkuva valitus isomman lapseni nukahtamattomuudesta päiväunille on toisinaan vähän ikävää. En oikein mahda sille hirveästi mitään, eikä minusta vanhempana ole mukava huomata, että hoitajia ajoittain ärsyttää tuo asia. Totta kai puhun lapseni kanssa kotona tuosta ja olen ohjeistanut, että jos ei nukahda, niin olisi ainakin häiritsemättä muita, mutra käytännössä en voi paljon mitään, jos lapsi ei kaikesta huolimatta nukahda, vaikka olen jutellut lapsen kanssa ja antanut hoitajille vinkkejä lapsen nukutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Muuten ihan ok mutta liian usein katoaa jotain. Kyllästyttää vähän kun juuri hankkinut uudet hanskat vaikka ja seuraavalla viikolla niitä ei enää olekkaan. Muutaman kerran myös olen joutunut huomauttamaan kun lapsella liian vähän vaatetta ulkona
Laittakaa niihin selkeästi nimet.
Älkää antako sormikkaita päiväkotiin penille lapsille. Antakaa tarpeeksi vaatteita.
Villasukat kumppareihin sadesäitä varten.
Miksi joku lapsi on alipukeutunut johtuu joko siitä ettei ole vaatteita, tai siitä ettei lapsi kertakaikkiaan suostu laittamaan lisää päälle. Aikansa maanitellaan, mutta lopulta on mentävä ulos. Ehkä lapsi oppii että tarhan täti oli oikeassa ja myöntyy seuraavalla kerralla laittamaan lämpimämmin päälle. Ei ole mukavaa pakottaa lasta, jos ei halua.
Ihminen on laiska perusluonteeltaan. Siksi erinäisten tekosyiden varjolla hoitajat eivät vie lapsia ulkoilemaan. Ja vaikka palkkaa maksettaisiin tonni lisää, niin mikään ei muuttuisi. Voi lapsiparkoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten ihan ok mutta liian usein katoaa jotain. Kyllästyttää vähän kun juuri hankkinut uudet hanskat vaikka ja seuraavalla viikolla niitä ei enää olekkaan. Muutaman kerran myös olen joutunut huomauttamaan kun lapsella liian vähän vaatetta ulkona
Laittakaa niihin selkeästi nimet.
Älkää antako sormikkaita päiväkotiin penille lapsille. Antakaa tarpeeksi vaatteita.
Villasukat kumppareihin sadesäitä varten.Miksi joku lapsi on alipukeutunut johtuu joko siitä ettei ole vaatteita, tai siitä ettei lapsi kertakaikkiaan suostu laittamaan lisää päälle. Aikansa maanitellaan, mutta lopulta on mentävä ulos. Ehkä lapsi oppii että tarhan täti oli oikeassa ja myöntyy seuraavalla kerralla laittamaan lämpimämmin päälle. Ei ole mukavaa pakottaa lasta, jos ei halua.
Aina tämä sama puolustelu, että nimikoikaa ja tuokaa ja tehkää ja älkää. Mikä siinä on, että ei voida myöntää että joskus vika on siellä päiväkodin päässä?
Nimim. juuri ennen joulua huomasin että hoitorepusta on otettu pois kaksi paitaa ja että lapsen päässä oleva kypärämyssy on nimikoitu jollekin toiselle. Ja kyllä olen todella tarkka itse näistä, ja pitäisi varmaan aina olla itse se joka hakee ja tarkistaa lokerikon, mutta kun olen vuorotyössä...
Kuulostaa todella kurjalta! Meillä on ollut aivan ihania kokemuksia päiväkodista! Kuopukseni on vielä eskarissa samassa paikassa, eli kokemusta on sieltä nyt yhteensä viideltä vuodelta. Henkilökunta on osaavaa ja motivoitunutta. Lasten kanssa touhutaan paljon, ruokavalio on onnistunut pelkällä pyynnöllä, kuopus meni kielellisten ongelmien (olemme kaksikielisiä) vuoksi erityisryhmään jossa oli vielä vähän mahtavampi henkilökunta, jos mahdollista! Apua olemme saaneet sieltä aina kun on tarvittu ja siellä ollaan oltu aidosti kiinnostuneita lastemme hyvinvoinnista. Käyvät paljon retkillä, teattereissa, luistelemassa yms.
Tietenkin siellä on ollut myös joskus jollain hoitajalla huono päivä jolloin pihalla on ärähtänyt riekkuville lapsille, kiusaamista esiintyi yhden lapsen taholta, mutta siihen puututtiin mielestäni äärimmäisen ammattitaitoisesti, toinen lapseni mursi kätensä pudotessaan liukumäestä ja toinen sai tikkejä kun kompastui käytävällä, mutta nämäkin tilanteet hoidettiin hienosti.
Vaikka esikoisen koulu on kiva ja hieno ja toimii hyvin, niin oli kuitenkin aika iso lasku meille vanhemmille kun enää ei ollutkaan niin hienoa yhteydenpitoa, paljon kivaa tekemistä tms koulussa kuin päiväkodissa. Koululla ihmeteltiin kyllä että on erityisen tasokas luokka tullut eskarista, kun lähes kaikki olivat oppineet lukemaan ja laskemaan eskarissa.
Etelä-Helsingissä näin. Alueellisia eroja on varmaankin paljon.