Lasten näkemät henkimaailma ja kummitukset
Onko teidän lapsilla kokemuksia henkimaailmasta ja henkien näkemisestä? Miten nuo henget ilmestyvät vain lapsille? Pelottaa kun lapsi 5v, on alkanut puhumaan oomasta ja ayasta. Jouluaattona kertoi että ooma ja aya ovat hyväksyneet vanhempien antamat lahjat ja kertoneet tulevansa vierailulle uudestaan uutena vuotena. Lapsen tarhassa ei ole ketään tuon nimisiä eikä meillä ole tuttujakaan. Lapsi myös puhuu outoa kieltä aina kun ooma ja aya antavat itsestään merkin. Lapsi kertoi, että ooma on hänen mummonsa ja aya hänen lapsensa, mutta kaikkea ei saa kertoa. Huolestuttaa.
Kommentit (282)
Hänellä taitaa olla vilkas mielikuvitus ja mielikuvituskavereita. En olisi huolissani.
Lapsi voi hakea huomiota lisää laadullisesti itselleen noin. Toisaalta emmehän tunne vielä kaikkea infoa joka tulvii maailmassa, että mikä on homman nimi.
Älä huolestu, pidä kontakti lapseesi luotevana ja kysele vaikka aidon uteliaasti noitten ooman ja ayan tehtäviä, piirrätä heidät lapsella ja yritä päästä sisään siihen mikä tehtävä ja sanoma heillä on lapsellesi.
Ota seikkailuna lapsesi maailmaan jonka jaatte yhdessä :) Kuitenkin pidä realiteetit ja vanhemmuus. Vie lapsi pois ahdistavasta elämyksestään ja säilytä se aikuisessa mielessäsi. Jatka niin kauan kuin tarpeen, kunnes ymmärrät tuon lapsen sanoman ja tarpeet.
Lapsilla on kyky nähdä asioita, joita me emme aikuisena enää näe.
Ei ne vain lapsille ilmesty. Kyllä jotkut herkät aikuisetkin niitä aistii. Itse kuulun tällaisiin. Tämä asettaa tietyt haasteensa nykymaailmassa, jossa sellaisiin asioihin ei uskota yleisesti. Pieneltä lapselta menee mielikuvitusystävinä (ja osa niistä onkin ihan aidosti omaa fantasiamaailmaa pelkästään), mutta jossain vaiheessa sitä joutuu opettamaan että nämä on sellaisia asioita joista ei kannata kauheasti kaikille puhua, yksityisiä juttuja.
Onhan näitä lapsia, jotka muistavat edelliset elämänsäkin. En huolestuisi sillä Ooma ja Aya kuulostavat harmittomilta.
Oi, saisipa vielä takaisin tuon lapsen maailman. Muistan itse lapsena miten joka paikassa oli henkiä ja energioita. Eikä vain "aaveita" eli kuolleiden henkiä vaan jokaisella puulla ja pensaalla oli oma persoonallinen energiansa, henkensä, jokaisella lammikolla. Ja luonto kokonaisuudessaan oli yksi valtava aalto energiaa virtaamassa ja muodostamassa pyörteitä joita sitten kutsuttiin yksilöllisten henkien nimillä... Muistan miten halusin aina olla ulkona kuin mahdolllista, ja se johtui siitä että tuntui että luonnossa tuo energia virtasi kuin koski tai meri, mutta sisällä se oli pysähtynyttä kuin vesi ämpärissä. Ja taloissa olevat edesmenneet oli toki myös ihan arkea, ja selvää oli etttä aikuisilta puuttuu joku kyky koska eivät niitä nähneet. En koskaan uskonut sitä mielikuvitusystävä-teoriaa lapsena itse. Mutta niin vaan kävi itsellekin jossain 7-10 ikävuoden välillä että taika katosi luonnosta, henget hiljenivät, kaikesta tuli kovin elotonta.
Vierailija kirjoitti:

Mä uskon, että lapsilla on tosiaan joku kyky nähdä olentoja toisista ulottuvuuksista, mutta se useimmiten katoaa isompana.
Vierailija kirjoitti:
Ei ne vain lapsille ilmesty. Kyllä jotkut herkät aikuisetkin niitä aistii. Itse kuulun tällaisiin. Tämä asettaa tietyt haasteensa nykymaailmassa, jossa sellaisiin asioihin ei uskota yleisesti. Pieneltä lapselta menee mielikuvitusystävinä (ja osa niistä onkin ihan aidosti omaa fantasiamaailmaa pelkästään), mutta jossain vaiheessa sitä joutuu opettamaan että nämä on sellaisia asioita joista ei kannata kauheasti kaikille puhua, yksityisiä juttuja.
Mä näen valopalloja ja ja lasermaisia valonsäteitä.
Sanotaan että lapset aistivat kummituksia paremmin kuin aikuiset, koska mieli on vielä avoin kaikelle.
Palsta-esoteerikko tässä. Haluan tuoda sen tarkennuksen mukaan että henget eivät ole koskaan ”aaveita” tai ”kummituksia”, vaan aina joko maanläheisiä vainajia tal rauhattomia vainajia. Eli eläneen ihmisen sieluominaisuus (joskus myös astraalikeho/eetteriekeho), jonka herkkä ihminen voi aistia. Nämä ovat tavallista normisettiä (itse koko ajan palautan näitä oikeaan paikkaan) eivätkä nämä ole pelottavia. He eivät yleensä itse ymmärrä tilaansa eikä tarkoitus ole pelotella laisinkaan. Ovat vain hämmentyneitä.
Pieni lapsi muistaa yleensä myös n. 1-3 edellistä elämäänsä siinä ikävuosina 1-5. Sekin on normaalia. Kuten myös ystävät (”mielikuvitusystävät”) jotka ovat tuon puoleisen energiaentiteettejä eli sielutason ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kastettu?
Tällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Jokainen lapsi on jumalan lapsi. Ja ns taivaan kotiin pääsevät aikanaan kaikki, oli kastettu tai ei.
Jeesus Kristus vapauttaa kaikista henkivalloista.
Apn lapsi on normaali ja näkee edellisen elämänsä perheenjäseniä. Niin minäkin, ja olen 40v, akateeminen, koulutettu ja älykäs. Muistan hyvin entisen elämäni ja jopa vanhan kotini. Ei tämä niin erikoista ole.
Rukoile Jeesusta Kristusta puhdistamaan elämänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kastettu?
Tällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Jokainen lapsi on jumalan lapsi. Ja ns taivaan kotiin pääsevät aikanaan kaikki, oli kastettu tai ei.
Voitko luvata että kaikki pääsee? Pääseekö Jammu setä ja Michael Penttilä aka nahkakäsi myös?
Vierailija kirjoitti:
Hänellä taitaa olla vilkas mielikuvitus ja mielikuvituskavereita. En olisi huolissani.
Lapsen mukaan ooma ja aya ovat hyviä henkilöitä ja ovat tulleet katsomaan miten lapsemme pärjää kanssamme. Lapsi kertoi myös että on kertonut oomasta ja ayasta vain meille vanhemmilleen, koska luottaa meihin ja olemme hyviä vanhempia. Miehen kanssa ihmeteltiin, kun aattona lapsi sanoi, että olemme toiset vanhemmat mitä lapsellamme on ollut. Pelästyin todella kun ooma oli pyytänyt sanomaan ettei meidän kannata hankkia sisarusta lapsellemme, toisesta lapsesta tulee enkeli joka kerta kun yritämme. Olemme puhuneet miehen kanssa toisesta lapsesta, mutta lapselle ei ole sanottu sanakaan.
luultavasti alkavaa skitsofreniaa tai psykoosia. lääkäriin heti
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kastettu?
Lapsi on saanut nimensä ja kuuluu perherekisteriin, kuten minäkin kun menin naimisiin miehen kanssa. Mieheni on ulkomaalainen ja emme asu Suomessa. Lapsen syntymää juhlittiin kirkossa "ristiäisten" tapaan.
Ei syytä huoleen. Normaalia vaikkei ehkä nykyisen vallitsevan maailmankatsomuksen mukaista.