Kaverit ovat kaikonneet maallisen menestyksen myötä
Ollaan mieheni kanssa kammettu itsemme aika mahdottomista olosuhteista ns. menestykseen. Olemme molemmat köyhistä perheistä, ja kummankin elämään on kuulunut niin huumekokeiluja kuin mielenterveysongelmiakin. Jotenkin olemme kuitenkin onnistuneet selviämään nuoruuden kuohuista (joihin osa lapsuuden/nuoruuden tutuista on jopa menehtynyt), päässeet opiskelemaan ja alkaneet yhdessä rakentaa parempaa elämää itsellemme ja lapsillemme. Tätä nykyä minulla on kasvava yritys, joka on alallaan arvostettu. Mies puolestaan rakentaa uraa haastavalla alalla ja etenee koko ajan parempiin tehtäviin. Kumpikin on onnistunut saamaan jalansijaa kilpailluilla aloilla. Lisäksi meillä on kiva koti, ihanat lapset, näennäisesti kaikki kivat kliseet kasassa.
Mikään ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi: on käyty terapiassa, jouduttu kamppailemaan toimeentulon eteen, painettu töitä kellon ympäri, oltu eron partaalla parisuhdeongelmien vuoksi, haettu sosiaalitoimesta tukea haastavan lapsen kanssa, jouduttu työstämään köyhää lapsuutta ja muovaamia uskomuksia omasta paikasta maailmassa... Edelleenkin meillä on haasteita arjessa kuten kaikilla muillakin, mutta pikkuhiljaa onnetar on alkanut olla yhä enemmän meidän puolellamme kuin meitä vastaan. Näyttää jopa siltä, että positiiviset tapahtumat kasaantuvat lumipallon lailla elämäämme siinä missä ennen elämään kasaantui pelkkiä ongelmia.
No, ongelma on kuitenkin siinä, että samalla, kun meidän elämämme on parantunut, ovat vanhat kaverimme käytännössä hylänneet meidät. Sanotaan, että ystävät tunnistetaan kriiseissä, mutta meidän kohdallamme tämä ei ole pitänyt lainkaan paikkaansa. Monet ystävät ovat olleet läsnä vielä siinä vaiheessa, kun meillä on mennyt huonommin niin taloudellisesti kuin muutenkin. Ollaan tuettu toinen toisiamme vaikeissa elämänvaiheissa. Mutta nyt, kun valitettavaa ei enää ole, ja asiat ovat yhä mukavammalla tavalla, sosiaaliset suhteet ovat käytännössä kuihtuneet olemattomiin. Kutsuja yhteisiin illanviettoihin ei enää tule, ja jos ystäviä näkee, niin keskustelu on usein tosi yksipuolista. Kukaan ei enää kysy kuulumisia, kun meillä ei ole enää valitettavaa. Kaverit eivät oikeastaan edes halua kuulla kuulumisia, vaikka ei todellakaan olla mitään kehuskelijoita.
Tämän saman ilmiön on siis huomannut meistä kumpikin omalla tahollaan ja yhteisten ystävien kanssa myös. Omasta mielestämme emme ole ihmisinä muuttuneet mitenkään olennaisesti - samoja persoonia ollaan - mutta ilmeisesti näin kuitenkin on.
Mistä tämä voisi johtua? Mitä on tehtävissä? Vai pitääkö tässä hankkia uusia ystäviä?
Kommentit (38)
Täysin sama tilanne itsellä. Rahalla saa uusia kavereita kuten käytännössä mitä vaan muutakin. Rakkautta ei kuulemma voi rahalla ostaa, sekään ei ole iso haitta koska kaikki muuta rakkauden mukana tulevat "palvelut" (seura, seksi, nalkuttava siivellä elävä nainen jne.) kuitenkin voi.
Menestyminen vaatii aina muutosta ja uhrauksia. Todennäköisesti olette muuttuneet ihmisenä ja vanhat ystävät eivät enää tunnista samaksi. Ihmisillä on luontainen taipumus suosia tuttua ja turvallista.
Oletko ihan varma, ettet kehuskele? Ja osattomalla on osaton olo, kun toisella on osaa. Sinä et enää kuulu siihen ystäväpiiriin, nyt on sinun vuorosi hakea oman uuden elinpiirisi parista ystäviä. Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä rahahan tulee rahan luo, näin ainakin sanotaan.
Jos ei mikään enää elämänmenossa yhdistä, niin on vaikea jatkaa siitä muuhun kuin takavasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, ettet kehuskele? Ja osattomalla on osaton olo, kun toisella on osaa. Sinä et enää kuulu siihen ystäväpiiriin, nyt on sinun vuorosi hakea oman uuden elinpiirisi parista ystäviä. Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä rahahan tulee rahan luo, näin ainakin sanotaan.
Olen kyllä miettinyt tätä ja sikäli myös ymmärrän tilannetta. Omalla kohdallani kuitenkin taustatekijät saavat edelleen olon epämukavaksi oman "luokan" keskuudessa. Tuntuu aina siltä, että on kuin huijarina joukossa. Tässäpä työstämistä jatkoon, että saisi niitä uusia ystäviä... AP
On vissiin mukavampaa taputella ihmisiä selkään kuin olla niille kateellinen?
No kieltämättä itse pidän etäisyyttä "menestyviin" tuttuihin koska ei meillä ole mitään yhteistä. Toinen puhuu uusista kalliista lomista/ostoksista/ylennyksistä jne ja minä lasken miten elää kympillä viikko. Ei jaksa esittää innostunutta siitä kuinka ihanaa toisella on jos itsellä on kaikkea muuta kuin ihanaa. Hankkikaa kaltaisianne kavereita.
En minäkään ole kaikkien "vanhojen" ystävien kanssa tekemisissä. Jos ei ole mitään juteltavaa enää, niin mitäpä sitä väkisin yhteyttä pitämään.
Taloudellinen menestys tai menestymättömyys ei ole se juttu, vaan henkilökemiat ei vaan enää toimi.
Vierailija kirjoitti:
No kieltämättä itse pidän etäisyyttä "menestyviin" tuttuihin koska ei meillä ole mitään yhteistä. Toinen puhuu uusista kalliista lomista/ostoksista/ylennyksistä jne ja minä lasken miten elää kympillä viikko. Ei jaksa esittää innostunutta siitä kuinka ihanaa toisella on jos itsellä on kaikkea muuta kuin ihanaa. Hankkikaa kaltaisianne kavereita.
Kerskakuluttaminen ei kiinnosta kumpaakaan, päinvastoin pihistellään jotta saadaan varallisuutta kasaan ja lisäksi yritykseen pitää investoida koko ajan. Monet vanhoista ystävistä on kyllä töissä, ei pitäisi olla rahasta kyse.
Sinun näkemyksesi ymmärrän kyllä hyvin. AP
Voi olla etta kutsuja illanviettoihin ei tule, koska heita havettaa oma "koyhyytensa". Havettaa se, etteivat ole parjanneet yhta hyvin kuin te. Ja ihan vaan voivat olla kateellisia.
Itsellä myös paras koulukaveri kaikkosi, kun pääsin hyväpalkkaiseen työhön. Vaikea sanoa, kateus vissiin iski. En kuitenkaan keskustellut työstä, ansioista, omaisuudesta tai sijoittamisesta hänen kanssaan.
Vähän sama tilanne, mutta mielestäni vika ei ole vanhoissa kavereissani vaan yksinkertaisesti siinä että elämme nykyään eri maailmoissa ja teemme eri asioita. Meidän tekemät asiat ovat kalliimpia ja ’fiinimpiä’ kuin vähävaraisten ystäviemme. Jos meidän pitäisi suunnitella yhteistä lomamatkaa, niin me haluaisimme Karibialle loistoristeilemään ja tuttumme ruotsinlaivalle kakkoskannelle, jotta rahat sitten riittää tax-free kaljoihin.
On arvostettavaa että olette onnistuneet nousemaan pohjalta mutta oletko varma ettette ole ylpistyneet ja tulleet rehvakkaiksi ja samalla suhtaudu vanhoihin kavereihin ylenkatsovasti kun eivät ole yhtä menestyneitä?
Ihan tyypillistä, että noin käy. Ihmiset ovat helposti kateellisia ja katkeria ja kokevat, että menestyneet muuttuvat jotenkin ylimielisiksi, vaikka usein siellä taustalla on heidän oma alemmuudentunteensa ja voimakas uhriutuminen. Toki on niitäkin menestyjiä, joilla nousee hattuun.
Yrittäkää etsiä uusia ystäviä, joilla on samanlainen tilanne kuin teillä. Vielä parempi, jos heilläkin on "vaatimatonta" taustaa. Silloin löytyy samaistumispintaa eikä tunne olevansa niin pahasti ulkopuolinen menestyjien joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, ettet kehuskele? Ja osattomalla on osaton olo, kun toisella on osaa. Sinä et enää kuulu siihen ystäväpiiriin, nyt on sinun vuorosi hakea oman uuden elinpiirisi parista ystäviä. Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä rahahan tulee rahan luo, näin ainakin sanotaan.
Mitä pahaa kehuskelussa on? Pitäisikö esittää persaukista jos ei sitä ole. Suomessa on ihme tyyli kun pitäisi olla köyhä ja käyttäytyä sen mukaan vaikka ei olisikaan. Kehuskelu on kateellisten ongelma ja se on luonnevika.
Olette siirtyneet eri aaltopituudelle. Kuten itsekin sanoit aloituksessa että onni ja kurjuus kasaantuvat.
Entiset kaverinne ovat henkisesti vielä sen kurjuuden puolella.
Löydätte varmasti uusia ystäviä joiden kanssa olette samalla taajuudella.
Toivon hyvää ja kaunista joulukuuta teille kaikille. ❤️
Ystävät elämäntilanteiden mukaan. Jos haluaa olla pohjalla niin silloin kaveerataan ihmisten kanssa jotka on pohjalla, jos haluat paremman elämän niin alat olla ihmisten kanssa jotka tukee parempaa elämää, omaa arvot joilla saavuttaa paremman elämän. Et sinä hyvään elämään kiinni pääse jos hengailet pohjasakan kanssa joka on omistautunut vetämään pohjalle kaikki jotka sen imuun jää. Antakaa entisten mennä ja hankkikaa ystäviä jotka tukee tulevaisuuttanne.
Voi olla kyse ihan vaan elämäntilanteen muuttumisesta yleensä. Saattaa olla, että sotket varallisuuden tähän normaaliin ilmiöön. Vaikka minulla ja vanhoilla kavereillani ei ole tapahtunut mitään erityistä muutosta varallisuusluokassa (samoilla eväillä mennään), on pariutuessa, vanhetessa, lasten myötä ja muutenkin välit etääntyneet. Näin vaan käy itse kullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan varma, ettet kehuskele? Ja osattomalla on osaton olo, kun toisella on osaa. Sinä et enää kuulu siihen ystäväpiiriin, nyt on sinun vuorosi hakea oman uuden elinpiirisi parista ystäviä. Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä rahahan tulee rahan luo, näin ainakin sanotaan.
Mitä pahaa kehuskelussa on? Pitäisikö esittää persaukista jos ei sitä ole. Suomessa on ihme tyyli kun pitäisi olla köyhä ja käyttäytyä sen mukaan vaikka ei olisikaan. Kehuskelu on kateellisten ongelma ja se on luonnevika.
Itsensä ja omaisuuksiensa kehuskelu on moukkamaista, sellainen nousukkaiden juttu. Siis luulevat olevansa parempia kuin itse asiassa ovatkaan ja se näkyy ja kuuluu muille. Siitä ei tietenkään yleensä pidetä.
Jos itsensä kehuskelu tuntuu kivalta ja pontevalta, voi muuttaa vaikka Yhdysvaltoihin, siellä se on lähes vaadittava ominaisuus. Omaisuuksia haalineilla Green Cardin hankkiminen ei luulisi olevan ylivoimaista.
Huipulla on yksinäistä.