Te joille ei lapsena opetettu hyviä tapoja...
Oliko aikuistuessa vaikeaa, koska et osannut käyttäytyä oikein eri tilanteissa?
Kommentit (12)
On ollut vaikeaa. Todella. Nykyään olen joidenkin mielestä liiankin kohtelias. Varmaan riippuu kyllä vaan kenen kanssa on.
Miehelleni ei ole opetettu tapoja, minulle todella tarkasti. Miestä tuo ei haittaa, koska hän ei tiedä, että ei tiedä jostain tavasta. Ei ole kuulemma kuullutkaan monista asioista. Hyvin on miehellä mennyt.
Oli ja on edelleen, vaikka olen yli 50. Varmaan siitäkin syystä välttelen tuntemattomien seuraa ja tilanteita, joissa on enemmän ihmisiä koolla.
Vierailija kirjoitti:
Jälkeen päin olen tajunnut olleeni moukka. En ole esittäytynyt, tajunnut kiittää ym.
Ei kotona opetettu yhtään mitään. Kotona ei kiitettykään perheenjäseniä koskaan.
Just näin mullakin. Ei sitä edes tajunnut silloin miten surkeasti sitä käyttäytyi. Mä olen varmasti ollut ihan täysi mykkä, jurottava neandertalilainen. Vaikeaa on vieläkin mennä ja esittäytyä ja keskustella ihmisten kanssa. Varmaan koskaan siitä ei tule luontevaa, niin kuin niillä, jotka on saaneet kasvaa ihmisten kanssa.
Minulle jotain opetettiin, mutta käytöstavat eivät olleen prioriteetti. Isäni oli Persoona. Iso Johtaja omilla säännöillä.
Oli vaikeaa parikymppisenä. Minusta tuli hillitty ja kontrolloitu. Olin kuin Marin tai Haukio. Vedin toiseen äärimmäiseen, vaadin protokollaa. Oli pitkään vaikea tietää, mikä on ok ja mikä ei ole ok.
Pikkuhiljaa hellitti, kunnes 40+ tajusin, että kaikki käyttäytyminen on niin kauan ok, jos ei satuta muita ihmisiä.
Oli, lähinnä yliopisto-opintojen alkuvuosina. Olin alkoholistin yh-äidin lapsi, ei kauheasti tapoja opetettu. Ala- ja yläasteella oli samanhenkisiä wt:itä kaupungin vuokrataloista kaverina joten en edes tajunnut että multa on oppimatta jotain olennaista. Lukiossa olin omissa oloissani vaan kun ei kukaan mun vanhoista kavereista mennyt sinne ja siellä oli pääosin varakkaampien perheiden lapsia jotka vieroksuivat minua.
Yliopistolla sitten halusin osallistua opiskelijatoimintaan ja siellähän sitten tuli esim ravintolassa syömisiä - ei mulla ollut hajuakaan miten sellaisissa kuuluu toimia. Yritin matkia muita etten nolaisi itseäni. En myöskään osannut sellaista hillittyä kohteliasta kommunikointia vaan tyylini oli junttimainen rempseä, v.ttu ja s..tana vilisivät puheessa välimerkkeinä. Tajusin kyllä aika äkkiä että ne muut on ihan erilaisia ja päätin sopeutua. Ei siinä paria vuotta enempää mennyt että opin ihan riittävästi niin etten pistänyt silmään.
No entäs te, joille on opetettu liiankin tarkasti? Muistan että olen aika isonakin tyttönä joskus kotiin päästyä kuritettu remmillä sen takia, että olen käyttäytynyt jossain kaupungilla tai juhlassa tms. huonosti. Ja kyseessä ei ole ollut mistään hullusta itkupotkuraivarista vaan jostain miedommasta kiukuttelun tapaisesta tai vastaavasta, että ei ole käyttäytynyt niin kuin olisi pitänyt.
Vierailija kirjoitti:
No entäs te, joille on opetettu liiankin tarkasti? Muistan että olen aika isonakin tyttönä joskus kotiin päästyä kuritettu remmillä sen takia, että olen käyttäytynyt jossain kaupungilla tai juhlassa tms. huonosti. Ja kyseessä ei ole ollut mistään hullusta itkupotkuraivarista vaan jostain miedommasta kiukuttelun tapaisesta tai vastaavasta, että ei ole käyttäytynyt niin kuin olisi pitänyt.
Aloitapa oma ketju. Mielenkiitoista kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkeen päin olen tajunnut olleeni moukka. En ole esittäytynyt, tajunnut kiittää ym.
Ei kotona opetettu yhtään mitään. Kotona ei kiitettykään perheenjäseniä koskaan.
Just näin mullakin. Ei sitä edes tajunnut silloin miten surkeasti sitä käyttäytyi. Mä olen varmasti ollut ihan täysi mykkä, jurottava neandertalilainen. Vaikeaa on vieläkin mennä ja esittäytyä ja keskustella ihmisten kanssa. Varmaan koskaan siitä ei tule luontevaa, niin kuin niillä, jotka on saaneet kasvaa ihmisten kanssa.
😂
Ei minulle koskaan opettamalla opetettu. Ei höpisty niitä typeriä fraaseja "miten sanotaan?", jos sai lahjan tms. Ei käsketty syömään haarukkaa ja veistä käyttämällä. Ei ollut kotiintuloaikoja, mutta miksi olisi ollutkaan, kun en juuri koskaan missään käynyt. Olin kiltti ja hiljainen. Koulussa käytös ja huolellisuus oli aina kymppi. Omat vanhempani olivat kilttejä eivätkä koskaan kiroilleet tai puhuneet muista pahaa. Siinä sitä oli ilmeisesti hyvää mallia kerrakseen ja olen pärjännyt elämässä.
Kaikkea en ole ennalta osannut, mutta ei se tarkoita, että olisin räyhännyt ja riehunut. Yleensä ihan avoimesti kysymällä selviää kaikista niistä tilanteista, joista ei ole ennen tiennyt mitään.
No joo, mieheni totesi että jos eräs ystäväni tulee vielä yökylään, hän menee hotelliin siksi aikaa. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. Ei alkeellisimpiakaan. Ymmärrän kyllä miestäni ja olen itsekin alkanut vähän karsastaa ystävääni vaikka hän on huonoista olosuhteista lähtöisin. Mistään ei kiitetä, ei tarjoutua auttamaan, saavutaan paikalle tyhjin käsin, valitellaan tunnin välein että on nälkä, taksi pitäisi tilata laskuuni jotta hän pääsisi baanalle, talouden alkoholit juodaan jne. Jotenkin alkaa tuntumaan että välit viilentyvät ja ikää kuitenkin molemmilla 40+
Jälkeen päin olen tajunnut olleeni moukka. En ole esittäytynyt, tajunnut kiittää ym.
Ei kotona opetettu yhtään mitään. Kotona ei kiitettykään perheenjäseniä koskaan.