Lue keskustelun säännöt.
Teilla kenen mielesta on ihan normaalia ja ymmarrettavaa ettei isovanhemmat auta lastenlastenhoidossa on pakosti ollut jotain haikkaa suhteessa vanhempiinsa.
15.03.2008 |
Nämä jotka vouhaavat, että " ei ole isovanhempien velvollisuus hoitaa lapsenslapsia" , " itse olet lapsesi synnyttänyt " jne kommentit on surullisia. Ajatteleppa itseäsi, eikö sinusta tunnu ihan luonnolliselta, että kun omat lapsesi joskus saavat lapsia, haluat ilmanmuuta hoitaa ja olla heidän kanssaan? Jos ei tunnu luonnolliselta ajatukselta, on sinulla tunnevamma. Jos lapsen ja vanhemman suhde terve, on isovanhemmuus aikanaan etuoikeus ja ilo. Lapsenlasten hoitaminen mielekästä ja antoisaa.
Enkä nyt tarkoita,että pitäisi (saisi) jatkuvasti hoitaa ja auttaa. Vaan sopivassa määrin. Isovanhemmen omasta halusta lähtöisin olevaa hoitamishalua. Ja ei, en tarkoita KAIKKIA, kuten sairaita tms.
Kommentit (4)
lapsenlapsiaan, esim ensi viikolla vaari tulee hakemaan 250 kilometrin päästä lapset pääsiäiseksi luokseen, äiti töissä ja isää ei lapset kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" itsekkäät isovanhemmat" (paremman sanan puuttuessa) vanhenevat ja tarvitsevat itse hoitoa?
Hoitavatko heitä omat lapset, joilta he eväsivät hoitoavun?
Vai paiskataanko heidät laitokseen miettimään?
Onko siinä vaiheessa laitospaikkoja, vai kuolevatko hoidon puutteessa kotiinsa?
Meillä miehen äiti ei halua auttaa; on hyvin epävarma tapaus, ei osaa olla emotiaalisesti läsnä lapsille. Naureskelee aina jos lapset yrittää hänelle tosissaan jotain jännää juttua selittää, kuittaa kaikki lasten tärkeät jutut ja kuulumiset huumorilla. Ja tätähän ei tuollaiset leikki-ikäiset ymmärrä, ovat vain ymmällään siitä, miksi mummo on noin kummallinen. Ei halua ottaa syliin, halata, suukottaa. On ollut hyvin vaivautunut kun esikoinen aikoinaan spontaanisti antoi hellyyttä (tosin ei lapsi on tämän huomannut, eikä enää pyri mummoa lähelle). Kaiken kaikkiaan siis yrittää torjua kaiken läheisyyden, niin fyysisen kuin henkisenkin, lasten lasten kanssa. Samanlainen on ollut omien lastensakin suhteen, ei ole antanut itseään ikinä 100% lapsille, pitänyt tietyn etäisyyden. Tämän takia miehenikään ei kovin äitiään arvosta, ei kaipaa, ei halua olla tekemisissä enempää kuin on pakko.
En nimittäin vaan millään voi käsittää isovanhempia, jotka eivät sydämensä pohjasta HALUA olla lastenlastensa kanssa. Omassa ystäväpiirissäni ei ole yhtäkään tällaista tapausta. Oma äitini ottaisi lapseni vaikka omakseen, jos vain saisi. Hän autaa AINA, oli tilanne mikä hyvänsä. Hän yytää lapsia säännöllisin väliajoin luokseen - yökylää, piparitalkoisiin, teatteriin, ihan vaan oleskelemaan. Joko yksitellen tai kaikki yhdessä. Miehen vanhemmat ovat ihan yhtä innokkaita, he vaan asuvat 150km päässä.
Näitä juttuja lukiessani, tulen oikeasti todella surulliseksi sellaisten LASTEN puolesta, joiden isovanhemmat eivät heistä välitä. Itsestäni tuntuu, että äitini on minun isoksi kasvamisestani lähtien odottanut lapsenlapsia kuin kuuta nousevaa...
Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että minusta olisi isovanhempien velvollisuus hoitaa lapsiamme - ehei. Se on vaan heidän oma toiveensa ja halunsa. Heille itselleen aika lastemme seurassa vaan on sitä kaikkein parasta.
Ja minä olen kiitollinn ja onnellinen. Todellakin.