Peukutuksessa vikaa?
Muutaman kerran on käynyt niin, että menen keskusteluun jota en ole vielä avannut, ja kun peukutan viestejä johonkin suuntaan, se joko pysyy samana tai sitten alapeukuista häviää peukku ikään kuin olisin aiemmin alapeukuttanut sitä. Muilla samaa? Mistä voi johtua?
Kommentit (17)
Jos samassa taloyhtiössä joku peukuttaa viestejä toiseen suuntaan?
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Mulla on jatkuvasti sellaista, että yläpeukun laittaminen onnistuu vain osaan viesteistä. Myös tuota häviämistä on silloin tällöin. Lusäksi jouduin viikoksi estoon, vaikka en ole kirjoitellut mitään loukkaavaa.
Vierailija kirjoitti:

Tuon selittää se, että muut peukuttavat samaan aikaan. Lisääntyminen ei ihmetytä, vaan määrän väheneminen.

Toisin sanoen yläpeukku on ns. jo olemassa ja voit muuttaa sen vain alapeukuksi jolloin viestistä häviää yksi yläpeukku?
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Muut peukuttavat samaan aikaan, jolloin peukutukset päivittyvät sinun peukutuksesi myötä. Se on kuitenkin eri asia kuin, jos peukutuksesta huolimatta luku pysyy samana tai sitten toiseen suuntaan peukuttaessa esim. yläpeukuista häviää yksi ikään kuin olisit muuttanut aiempaa peukutustasi.
Vierailija kirjoitti:
...Lusäksi jouduin viikoksi estoon, vaikka en ole kirjoitellut mitään loukkaavaa.
No sitten on kyllä tapahtunut ”oikeusmurha” :D
Olen joskus oikein piruuttani testaillut tuota ylläpidon sietorajaa kirjoittelemalla tosi kipeitäkin juttuja, ja hämmästyttävän pieni osa niistä on poistettu
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Se ei päivity reaaliajassa. Vaan jos samaa aikaa ketjua lukee joku ja on peukuttanut ennenkuin itse ehdit, se päivittyy vasta kun itse annat peukun. Tai jos useampi on antanut ala/yläpeukun, näet päivitetyn määrän vasta kun itse annat peukun tai lataat sivun uudelleen
Eli ei Sanoma mitään muuta kiusallaan eikä ole koneessa vikaa.
No ehkäpä tuolla palvelimen päässä koodi yskii vaan jotenkin?
Tuo peukutus-ominaisuus ei ole ihan simppeliä koodia tällä palstalla...
Kokeilkaapa peukuttaa esim. omia juttujanne useampaan kertaan, ei välttämättä onnistu vaikka vaihdatte IP-osoitettanne välillä...
Sama. Outoa on, laittaisin foliohatun päähän, mutta siellä on jo muutama ennestäänkin.
Sanna Marinin kauneusketjussa huomasin tämän ilmiön. Samoin perussuomalaiset arvot -keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Se ei päivity reaaliajassa. Vaan jos samaa aikaa ketjua lukee joku ja on peukuttanut ennenkuin itse ehdit, se päivittyy vasta kun itse annat peukun. Tai jos useampi on antanut ala/yläpeukun, näet päivitetyn määrän vasta kun itse annat peukun tai lataat sivun uudelleen
Eli ei Sanoma mitään muuta kiusallaan eikä ole koneessa vikaa.
Mutta entä se, jos antaa vain yläpeukun ja samalla tulee myös alapeukku? Onko siinä kysymys samasta ilmiöstä, että joku samalla alapeukuttaa?
Sori mitä kysymyksiä, mutta olen aika surkea tietokoneiden kanssa. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Tuon selittää se, että muut peukuttavat samaan aikaan. Lisääntyminen ei ihmetytä, vaan määrän väheneminen.
Muut ovat vaihtaneet peukkunsa suuntaa?

Tämä on mahdollista, jos se kävisi vain yhden viestin kanssa ja viestin kanssa, jossa ei ole muuta kuin ylä- tai alapeukkuja. Sama toistuu kuitenkin ketjuissa lähes jokaisen viestin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy myös niin, että peukkuja tulee kerralla monta. Tai jos esim. yläpeukuttaa, niin tulee samalla alapeukku. En tiedä onko yleistä, vai onko minun tietokoneessa joku vika.
Se ei päivity reaaliajassa. Vaan jos samaa aikaa ketjua lukee joku ja on peukuttanut ennenkuin itse ehdit, se päivittyy vasta kun itse annat peukun. Tai jos useampi on antanut ala/yläpeukun, näet päivitetyn määrän vasta kun itse annat peukun tai lataat sivun uudelleen
Eli ei Sanoma mitään muuta kiusallaan eikä ole koneessa vikaa.
Mutta entä se, jos antaa vain yläpeukun ja samalla tulee myös alapeukku? Onko siinä kysymys samasta ilmiöstä, että joku samalla alapeukuttaa?
Sori mitä kysymyksiä, mutta olen aika surkea tietokoneiden kanssa. :D
Peukut päivittyvät molemmissa, ylä- sekä alapeukuissa, peukutatpa kumpaa tahansa.
Manipuloiko palsta peukutuksia?