Voi perhana! Kun sanotaan että, tyynyt olisi hyvä pestä säännöllisesti..
No, pesin sitten ja nyt se sisus on ihan mytyssä!
Miten tyynyt oikein pestään, niin ettei se sisus mene ihan mytyksi?!
Tyynyn ostoon sitte, huoh..
Kommentit (11)
Siis, tarkoitatko kuivausrumpua? Ei meillä ole sellaista.
tyynyt pesemällä... Joten empä enää pese, imuroin, ja tuuletan vaan.
meilä on kanssa noita halpatyynyjä kun mies jostain oudosta syystä tykkää niistä. Vanusisus menee aika myttyyn aina kun ne pesee, mutta se on suhteellisen helppo oikeaista uudelleen. Se sisus on nimittäin edelleen sellainen levy. Sun pitää vain etsiä sen kulmat ja saada ne kohdalleen kuoren kanssa. jatkossa voit harsia levyn paikoilleen ennen pesua.
Talvella onnistuu tuulettamaan pakkasessa, mutta olisi ne kiva jatkossakin pestä silloin tällöin. Mutta, enpä tiedä uskaltaako enää..
Sen jälkeen ei tarvitse pestä muuta kuin sitä suojusta.
Tyynyyn läpi pitää ommella löyhästi lankoja läpi, ettei sisus lähde liikkeelle. Pesun ja kuivauksen jälkeen langat otetaan pois.
Toi tyynynsuojus vois olla kokeilemisen arvoinen juttu!
vain vanhoja tyynyliinoja. Eli kaksi tyynyliinaa päällekäin, alle joku vanha ja kulahtanut, ei haittaa vaikka olisi joku reikäkin. Tyyny ei likaannu niin herkästi.
Oikeastaan tuntuu hyvin kuivalta jo koneesta otettaessa. Pallokuituisia en harsi, mutta muut harsin muutamilla pistoilla.
Pakkohan niitä on välillä pestä! Ei pelkkä tuuletus riitä. Tiesittekö että tyynyn paino voi kaksin, jopa kolminkertaistua siihen imeytyneen lian takia!
Onneks on kuivausrumpu, sillä saa höyhentyynytkin kätevästi.
Osta pallokuituiset ja laadukkaat.
Ikeatyynyt menee viim. toisessa pesussa, mut on ne halpojakin.
Hemtexin tyynyt on kestäneet paremmin.
Stockalta ja Sokokselta ja Prismasta ostetut, keskiluokan hintaiset tyynyt on kestäneet parhaiten. Yksi jopa vuosia(!), mutta on nyt mökkityynynä...