Lue keskustelun säännöt.
Miksi mulla on kokoajan ahdistunut voimakas tunne, että lapselleni tapahtuu pian jotain kamalaa?
03.12.2019 |
On ollut jo pidemmän aikaan, jo vuosia. Hän täytti äskettäin 18 vuotta ja nyt tunne vaan voimistui. Ei ole mitään sairauksia tai muutakaan, mut olen levoton ja sisuskaluihin sattuu stressistä. Mikä mua vaivaa? Ihan kuin jotenkin valmistelisin itseäni alitajuntaisesti kamaliin uutisiin tai jotain. Vaikea selittää. Onko muilla vahemmilla koskaan samanlaisia tuntemuksia?
Kommentit (13)
Se on vaan se tunne! Eikä siitä pääse koskaan eroon! Tai ehkä kun lapsi täyttää 105 vuotta. Sitä odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, mun äiti on hokenut tuota mulle siitä asti kun olin noin 10v. Usein kun soitan sille niin kysyy ekana "onko jotain sattunut?!". Aina varoittelee ja näkee vaaroja kaikkialla. Todella rasittavaa, nyt olen 28 vuotta ja elossa edelleen.
Me kuollaan kaikki. Sinä, minä ja hentunliisa.
Deal with it.
Tuttua huttua ja äitiyden perseempiä puolia. Vartoos kun se muuttaa kotoa, ei hellitä hetkeen. Vaikka ei mekään tunaroitu itseämme hen giltä silloin aikanaan, tuskin nämäkään varsat kevätlaitumilla.
Vierailija kirjoitti:
Huh, mun äiti on hokenut tuota mulle siitä asti kun olin noin 10v. Usein kun soitan sille niin kysyy ekana "onko jotain sattunut?!". Aina varoittelee ja näkee vaaroja kaikkialla. Todella rasittavaa, nyt olen 28 vuotta ja elossa edelleen.
Voi ei, olenkohan tulossa samanlaiseksi tai varmaan olen jo. Ei varmaan mikään saa äitisi mieltä rauhoittumaan? Toisaalta sun vastaus sai mut rauhoittumaan hieman :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh, mun äiti on hokenut tuota mulle siitä asti kun olin noin 10v. Usein kun soitan sille niin kysyy ekana "onko jotain sattunut?!". Aina varoittelee ja näkee vaaroja kaikkialla. Todella rasittavaa, nyt olen 28 vuotta ja elossa edelleen.
Minäkin olen selvinnyt hengissä jo 26 vuotta, vaikka äiti on ollut elinikääni PIDEMPÄÄN varma, että minulle käy huonosti.
Liittynee varmaan hallinnan tunteen puuttumiseen. Niin kauan, kuin jälkeläinen oli imeväinen tai pikkulapsi, hän oli hallittavissa ja (ihan uskottavatkin) vaaratilanteet olivat ennakoitavissa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmän äidillä on hallinnan tuntua ja sitä suuremmaksi stressi kasvaa.
Oman äitini mielestä olen hyvä kuski, kunhan hän istuu kyydissä. Jos ajan omia menojani, niin hänen mielestään leikin hengelläni :D
Vierailija kirjoitti:
Tuttua huttua ja äitiyden perseempiä puolia. Vartoos kun se muuttaa kotoa, ei hellitä hetkeen. Vaikka ei mekään tunaroitu itseämme hen giltä silloin aikanaan, tuskin nämäkään varsat kevätlaitumilla.
Kiitos tästä. Ehkä mun pitäis vaan opetella rentoutumaan. Asiaa ei helpota juuri saatu ajokortti ja yksi kolari heti kortin saatuaan... 🙄
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on samanlainen, ja olen jo 36v. terve ja pärjäävä nainen. Ikävintä on, että (mallioppimisen, geenien?) takia pelkään nyt samalla voimalla omien leikki-ikäisteni puolesta. Plääh.
Onko sulle tapahtunut joskus jotain kamalaa?
Ajattelin että jos se pelko tulee sitä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sulle tapahtunut joskus jotain kamalaa?
Ajattelin että jos se pelko tulee sitä kautta.
Ei, olen selvinnyt pelkillä säikähdyksillä tähän asti mitä tulee omaan elämääni.
Ap
Vatvominen/märehtiminen on yksi tunteiden säätelyn strategia, mutta siitä kannattaa opetella eroon. Se itse asiassa lisää stressiä, ei vähennä sitä.
En ehkä suosittelisi kertomaan peloistasi lapsellesi, mutta yleensä pelon aiheista puhuminen auttaa. Mainitsitkin jo, että palstailu helpotti oloasi. Stressin ehkäisemiseksi kannattaisi miettiä konkreettisia ratkaisukeinoja sen sijaan, että jää murehtimaan ja vatvomaan. Jos lapsen autoilu pelottaa, niin voisit tarkastaa vakuutuksen, pohtia hyviä automalleja ja pyytää lastasi sinulle kuskiksi ja matkaseuraksi mitä erilaisimpiin rientoihin. Jne. Konkretia on tärkeää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistuneisuushäiriö, joka ilmenee kohdallasi näin.
Stressi