Lue keskustelun säännöt.
Kuoleman ja vakavan sairauden pelko jo vuosia päivittäin
DiagnoosiaVailla
01.12.2019 |
Oon 31 ja nyt on mennyt 11 vuotta tälleen. Jokainen tuntemus/oire on aina "vakavasti otettava", merkki syövästä tai vaikka aivoinfarktista, olen miettinyt onko jotain jäänyt havaitsematta vauvana jo, entä jos lääkärit ei osaa diagnosoida oikein jne. Minulla on maagisia uskomuksia siitä että juuri minulle on tarkoitettu vakava sairaus jo nuorena tai nuorehkona (jotain alle 45veenä..)
Ahdistun kaikista terveysartikkeleista ja iltasanomien sairausjutuista "10 merkkiä syövästä", "salakavala keuhkoveritulppa", "flunssa olikin borrelioosi".. "ALS tappaa kohta perheenisän", "nämä viittaa maksasairauteen"... Miljoona erilaista keissiä ja joskus uskon että on kohtaloa että juuri minä kuulen tietystä elämänkohtalosta jotta osaan mennä lääkäriin jne.
Mietin usein myös mätänemisprosessia ja miltä näyttäisin kuolleena. Tutkin kaiket päivät kuolemanjälkeiseen elämään liittyviä asioita- eli onko siellä mitään, odottaako helvetti vai taivas, jäämmekö kummittelemaan, onko kuolemaa oikeasti edes olemassa, tietääkö kuoleva kuolevansa.
Minulla on aspergerin oireyhtymä mutta välillä käy mielessä että onko jotakin muutakin. Nytkin on ollut yskää ja olkapääkipua. Pelkään keuhkosyöpää vaikken edes polta tupakkaa tai sitten kuumeetonta keuhkokuumetta joka tappaa.
En todellakaan edes halua elää mutta samalla pelkään kuolemaa enemmän kuin mitään muuta. Ja varsinkin sitä hetkeä kun minulle kerrotaan ettei mitään ole tehtävissä.
Kommentit (5)
Jotenkin tuli olo että mahdatko elää lainkaan vai onko sinulle kaikki vaan teoriaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten, jos sairastuu ja kuolee. Sitten vaan käy niin.
Kun ajattelet näitä asioita noin paljon, niin ajatteletko myös niiden asioiden luonnollisuutta, tavallisuutta ja sitä että sairaudet ja kuolema koskettavat kaikkia?
Miten suhtaudut tämän tyyppisiin yleisiin näkemyksiin:
-Jokaiselle tulee joskus joku sairaus, iän myötä ihan jokaiselle jotakin. Se on siten aivan normaalia.
-On vain ajan kysymys milloin itse kukin kuolee, kukaan ei jää tänne ikuisesti.
-Jokaisen elollisen olennon elämän kesto on rajallinen, kaikella on alku ja kaikella on loppu.
Olet osa normaalia elämän kiertokulkua. On selvää että jossain vaiheessa sairastut ja kuolet. Niin tulee tapahtumaan, joten ehkä voisit elää aktiivista elämää siihen asti kuitenkin?
Oletko ajatellut sitä, että nuo ajatukset estävät sinua elämästä? Nautitko elämästäsi tällaisena?
Haluatko oikeasti jatkaa 70 vuotta tuota samaa, siis edellyttäen että saat välteltyä sairauksia?
Kuulostaa tutulta. Itse sain samanlaisista tuntemuksista diagnoosina yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, SSRI-lääkkeet ja keskustelukäyntejä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Helpotti ainakin vähän, ettei joka hetki arjessa ole täynnä noita mietteitä.