Lue keskustelun säännöt.
Mies tekee liikaa töitä
Vaimo, äiti ja kodinhengetär
28.11.2019 |
Olemme kolmikymppisiä, molemmat todella vaativissa asiantuntijatöissä, missä painetaan perinteisesti pitkää päivää. Meillä on kolmas lapsi tulossa, ja 4- ja 2-vuotiaat lapset päivähoidossa.
Olen itse päättänyt, että työpäivät on pidettävä kohtuullisina, jotta lapsia näkee. Mies ei ole tällaista päätöstä tehnyt. Kun olin kotona lasten kanssa, hoidin paitsi lapset myös kodin, mutta tilanne on sama kun olen töissä. Kotityöt kuluvat minulle, ja mieheni on alkanut pitää asiaa itsestäänselvyytenä.
On ollut viikkoja, ettei lapset näe isäänsä lainkaan, koska isä tulee vasta yöllä töistä kotiin ja lähtee aamulla ennen kuin lapset heräävät. Itse olin kesällä neljä viikkoa palkattomalla lomalla ja ajattelin, että vihdoin voimme viettää aikaa yhdessä perheenä, mutta mieheni piti vain viikon yhdistetyn kesä- ja isyysloman (ja teki tuolloinkin töitä). Viikonloppuihin työt kuuluvat myös, ja ei vain etänä kotoa käsin. Viikonloppuisin työtunteja ei onneksi niin paljon tule, mutta kun hän vihdoin tulee kotiin, olen itse tilanteesta vain niin ärsyyntynyt, että haluaisin hänen mieluummin olevan poissa.
Isyysvapaita hän ei toki ole pitänyt.
Mieheni potee huonoa omatuntoa siitä, että on paljon töissä, kun hän näkee miten se meihin vaikuttaa. Silti kun joku hänen pitkiä työtuntejaan ihmettelee, hänelle tulee virne päälle, ihan kun joku antaisi suurimmista suurimman kehun.
Hänen perheensä ei koskaan ihmettele, miten minä jaksan. Päinvastoin, jos tuon ilmi sitä miten on rankkaa olla yksin vastuussa pienestä vauvasta ja 2-vuotiaasta, hyssyttelee anoppini minua. Hänkin on kestänyt saman niin olettaa minunkin kestävän sen mukisematta.
Mieheni on todella ”hyvä mies” ja hän rakastaa minua ja lapsiamme todella paljon. Kun hän näkee miten kärsin tästä, ostaa hän minulle kalliita lahjoja. Voisin ne ostaa ihan omillakin rahoilla, eikä raha voi koskaan korvata aikaa. Kun olen sanonut että uskoisin olevani onnellisempi, jos hän ei olisi niin vaativassa työssä, tekisi normaalia työpäivää ja tienaisi keskivertopalkkaa, loukkaantui hän ja kysyi haluaisinko mieluummin hänen olevan työtön. Voi, siinä välissä on melko monta harmaan sävyä.
Yhteistä aikaa meillä ei ole. Kun mieheni ei ole työmatkoilla, hän yrittää tulla kotiin niin että näkee lapset, mutta lasten nukkumaanmenon jälkeen alkaa taas työt. Jos ei, on hän niin väsynyt ettei jaksa muuta tehdä kuin katsoa telkkaria.
Rakastan miestäni mutta tilanne ei ole muuttunut. Ei vaikka olen useamman vuoden kertonut tunteistani, ja hän aina hetken muistaa, tsemppaa ja tuo kukkia, kunnes taas palaa samaan työnarkomaniaansa.
En tiedä olisinko onnellisempi yksin. Meille on lasten kanssa tullut jo niin hyvät rutiinit ilman isää, että isän läsnäolo ei tunnu enää ”normaalilta” ja se sotkee kuviomme.
Onko ketään samassa tilanteessa? Mikä voisi auttaa?
Kommentit (12)
Totutelkaa jo yksineloon. Ei tuollaisella työhulluudella välttämättä kauaa elä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä pois lähteminen tekisi sinun tilanteeseesi mitään muutosta, joten ihan sama mitä teet. Etsi itsellesi rakastaja. Uutta korkeatasoista miestä tuskin löydät parisuhteeseen kolmen penikkasi kanssa.
Mun mieheni ensimmäinen avioliitto kaatui juuri tuohon ongelmaan. Oli yrityksen perustamis- ja kasvatusvaihe parhaimmillaan, ja nuorella miehellä nälkä tehdä ja menestyä. Vaimo oli kotona lasten kanssa.
No, erosivat sitten. Niin sanotusti kasvoivat erilleen, eli olen heihin tutustuttuani tulkinnut että vaimoa alkoi virittää ja hän katkeroitui roolistaan. Miestä taas viritti vaimon hapan naama ja nyreys, eikä sitten huvittanut olla kotona. Teki enemmän töitä, eli alkoi noidankehä josta ei päästy enää pois.
Jos vaimo olisi osannut ajatella asiaa miehensä kannalta ja tukenut häntä hänen ponnisteluissaan, olisi heillä nyt varakas ydinperhe, jossa mieskään ei enää ole aina töissä, ja lapsetkin ovat jo isoja koululaisia. Jos mies olisi ottanut huomioon vaimonsa hylätyksi tulemisen tunteet ja yksinäisyyden, ei nyt tarvitsisi olla vuoroviikkoisä. Mutta elämä on. Mies oppi kokemastaan ja on nyt oivallinen aviomies minulle, toivottavasti hänen exänsäkin joskus löytää rakkauden.
Miksi mulle tulee tästä sinun kertomuksestasi mieleen, että sinä rakastat miestäsi, mutta hän ei rakasta sinua. Siis varmasti välittää varmasti, mutta ei rakasta tarpeeksi. Lahjoilla kompensoi läsnäolon ja rakkauden puutetta. Pakenee tilannetta töihinsä. Sillä ahkeraa ihmistä arvostetaan, mutta perheensä hylkääjää ei. Hän hylkää teidät, sinut ja lapset, hyväksytyllä tavalla. Jotenkin en yllättyisi, jospa miehen elämässä olisi sinun lisäksesi joku kolmas henkilö. Siis ei välttämättä ole, mutta saattaisi selittää tilannetta ja tarvetta paeta perhearkea työhön.
Tämä oli siis mitä minulle heräsi ajatuksia miehestäsi ja teidän tilanteesta.
Miksi sinä ja lapset ette ole mielestäsi miehen perhe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi esitän pari julmahkoa kysymystä, joita tutkimalla itse pääsin irti toksisesta palkattoman ylityön tekemisestä:
- Eikö miehesi _osaa_ tehdä omaa työtään niiden työtuntien aikana, jotka hänelle on osoitettu työsopimusta tehdessä, jos hän joutuu vapaa-aikaakin käyttämään töihinsä?
- Vai eikö miehesi työpaikalla osata ollenkaan arvioida työn määrää, mitä yksi ihminen pystyy tekemään? Eikö pomo osaa jakaa töitä oikein?
Älä provosoidu tai lopeta lukemista, vaikka vastaus molempiin on: eivät he kumpikaan enää osaa tehdä työtään.
Kerronpa siis ilmiöstä nimeltään Peter-periaate. Sen oli havainnut amerikkalainen työelämän tutkija Laurence Peter. Peter-periaatteen mukaisesti ihmiset saavat aina onnistuessaan työssään hieman vaativampia työtehtäviä, ja lisää onnistuessaan he saavat ylennyksen. Useimmiten tämä on alussa kivaa; enemmän liksaa, enemmän vastuuta, pomo kiittelee, merkitystä elämään. Mutta lopulta tämä johtaa AINA siihen, että työntekijä ylennetään taidoiltaan hieman liian vaativiin tehtäviin; ja siihen loppuu eteneminen uralla. Eli kaikki ylemmässä johdossa ovat kaulaansa myöten kusessa, koska heillä on hieman liikaa tekemistä ja liian vaativia tehtäviä.
Ja nämä liian korkealle ylennetyt ja liian vaativia töitä saaneet kompensoivat "vajavaisuuttaan" tekemällä liian pitkää päivää, viikonloppuja, tai jättävät lomat pitämättä. Jotta he yltäisivät niihin samoihin ylisanoihin, joita heille suitsutettiin vielä viisi vuotta aiemmin vähän vähemmän vaativissa töissä.
Suomeksi: nämä on ne tyypit, jotka kerskailevat tekemiensä ylityötuntien määrällä, vaikka tosiasiassa ne ylityötunnit kertovat suurista ongelmista työnjaossa ja työnteossa. Työnantajan pitäisi osata jakaa työtä oikein, mutta koska sekä työnantaja että työntekijä ovat jumissa Peterin periaatteessa, kumpikaan ei osaa sanoa EI.
https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_principle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista. Mielenkiintoisia ajatuksia ja näkökulmia, mutta sen torppaan heti että miehelläni olisi joku toinen tai että hän ei rakastaisi minua. Hän ei ole koskaan ketään muuta rakastanutkaan kuin minua, ja olemme olleet yhdessä teineistä asti.
Ja jos ero tulisi, uskon että löytäisin uuden miehen kolmen naperonkin kanssa; olen hyvännäköinen ja miehet lähestyvät minua, vaikka olen raskaanakin.
Mieheni on todella arvostettu työpaikallaan ja on edennyt nuoresta iästä huolimattaan nopeammin kuin muut. Hän on myös todella fiksu, enkä usko sitä että hän olisi liian vaativassa työssä, mutta heillä on ollut useita loppuunpalamisia, mikä varmasti on osasyyni sille, ettei mieheni ole lomiaan voinut pitää.
Me olemme ehdottomasti perhe, mutta olemme tunteneet toisemme lapsista saakka, niin olen tottunut puhumaan hänen lapsuudenperheestään hänen perheenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on unelma-aviomies! Ilmeisesti tuo paljon rahaa kotiin, mutta ei muuten häiritse! Ei itse ehdi käyttää rahaa mihinkään, joten kaikki jää perheelle!
5 tässä vielä. Mielestäni täällä tuli hyviä näkemyksiä ja arvioita tilanteestanne, mutta torppasit kaikki vastaukset väärinä. Sinulla on ehkä joku oma ajatus, mistä tilanteenne johtuu?
Se, että olet kaunis ja koulutettu tai että miehesi on hyvä työssään ei takaa, että elämänne on miehenne mielestä hyvää tai onnellista. Miehet monesti pakenevat käsittelemättömiä tunteita tekemiseen - työhön tai harrasteisiin.
Ei toista voi muuttaa. Joko hyväksyy tilanteen tai sitten ei. Minun mieheni tekee 16-20 tuntia päivässä töitä ja käy kotona vaihtamassa vaatteita ja nukkumassa. Hän on ihan pihalla lasten kuulumisista eikä tajua aina, että he ovat jo teinejä.