Te joilla on IBS, oletteko laihtuneet tämän vaivan vuoksi?
No siinä se kysymys tulikin. Itse valitettavasti olen ja se vaivaa mieltäni.
Kommentit (44)
Heippa,
Kyllä, kaikki nuo ovat tutkittu minulta ja mitään löydöksiä ei löytynyt. Silloin todettiin tuo IBS.
Ap
En ole. Mulla aaltoilee ripulikaudet.
En ole laihtunut. Paino on noussut.
Mulla on IBD (Crohnin tauti), eikä ole paino pudonnut. En juurikaan ripuloi, mutta vatsa vaivaa koko ajan. Sitä pidettiin vuosia IBS:nä. Onneksi tähystettiin.
Mulla paino lähtee laskemaan jos noudatan todella tiukkaa ruokavaliota, josta on karsittu pois kaikki IBS:ää pahentavat ruoat. Muussa tapauksessa saan syödä vaikka miten terveellisesti ja silti lihon esim. salaattit, tee, täysjyväleipä, riisi, kaalit, herneet, linssit, kananmunat, sokerittomat tuotteet jne. Eron huomaa jo kuukaudessa. Paino jojoilee kevyesti 20 kilon välillä pelkästään syömässä oikein tai väärin oman IBS:n taudikuvan mukaan. Tämä vuosi on ollut raskas, joten en ole jaksanut noudattaa tiukkaa ruokavaliota, ja tuskin mahdun enää vaatteisiini. Toivon että ensi vuosi on rauhallisempi ja jaksan palata taas vahtimaan jokaista suupalaa tarkasti ja kokkaamaan/leipomaan kaiken alusta lähtien itse.
Tämä kulkee perheessä molempien vanhempien puolella. Sisaruksilla on samaa lihomista suolta ärsyttävistä ruoista, samoin enollani ja äidilläni.
Kiitos teidän nopeista vastauksista. Toivottavasti tulee lisää vastauksia. Itsellä on aika ripuliin taipuva ja ulostuskertoja on monta päivässä. Ummetustakin on, mutta ei onneksi niin paljon (erittäin kivulias, pahempi kuin löysät vatsanväänteet). Vaikka joskus ulosanti on kiinteämpää huomaan selkästi pönttöön katsoessa, että ruoka ei ole kunnolla imeytynyt.
Ap
10kg lähti kuukaudessa, lääkäri hihkui, että nyt sulla on Crohnintauti. Tehtiin tähystys, suoli ei voisi olla puhtaampi ja kauniimpi.
Ei ollut Crohnia, mutta IBS on ollut vuodesta '93 alkaen.
Kymppikilon katoaminen oli mysteeri. Ehkä stressillä oli siinäkin osansa..
Onhan kolonoskopia tehty sulle, ap? Jatkuva ripuli laihduttaa kyllä. Tulehdus pitää sulkea pois.
Mulla samanlaista vaivaa kuin ap:llä ja olen laihtunut ainakin yhden vaatekoon verran melko lyhyessä ajassa. Odotan tähystykseen pääsyä. Huolestuttaa, kun en tiedä mikä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on IBD (Crohnin tauti), eikä ole paino pudonnut. En juurikaan ripuloi, mutta vatsa vaivaa koko ajan. Sitä pidettiin vuosia IBS:nä. Onneksi tähystettiin.
Mulla on Crohnin tauti myös ja olen lihonut parissa vuodessa tolkuttomia määriä, vaikka tauti on ollut aktiivinen. Toki voin syyttää vain itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Onhan kolonoskopia tehty sulle, ap? Jatkuva ripuli laihduttaa kyllä. Tulehdus pitää sulkea pois.
Heippa,
Juu on. Mitään poikkeavaa ei löydetty. Lääkärit tuota samaa sanoneet, että pitkittynyt ja krooninen ripuli antaa painolle kyytiä.

Moi, jos ripuli jatkuu vaan, niin tähystys pitää tehdä uudestaan. Esim. IBD ei aina löydy heti. Toivottavasti ripuli loppuu ja voit pian paremmin!
ruikkuli kirjoitti:
Mulla samanlaista vaivaa kuin ap:llä ja olen laihtunut ainakin yhden vaatekoon verran melko lyhyessä ajassa. Odotan tähystykseen pääsyä. Huolestuttaa, kun en tiedä mikä vaivaa.
Hurjasti tsemppiä, hyvin se menee. :)
Ap
En ole lihonut vaan laihtunut tällä IBS-ruokavaliolla; en keksi mistä saisin ruisleipään verrattavia kuituja jotka pitäisivät nälän loitolla, nälkä on lähes jatkuva kun puputan gluteenittomia leipiä. Kertokaa parhaat vinkkinne tähän jos sellaisia on!

Voi ei tarkoitin siis että en ole laihtunut vaan olen lihonut kun syön näitä höttöhiilareita!
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää onko ibs?
Jos muut vaihtoehdot on poissuljettu, niin sitten saa ibs diagnoosin.
Onko tuo oma diagnoosisi vai lääkärin toteama? Onko keliakia ja crohn ym. suljettu pois?