Vanhalla iällä vauvakuume

Suomi tarvitsee lisää lapsia. Kokeile vaan, jos tärppää. Itse sain kuopuksen 42-vuotiaana ja hienoa on ollut seurata ja tukea kasvua ja kehitystä. Tyttö on nyt 17-vuotias.

Hmmm, ethän vielä ole ollenkaan vanha saamaan lasta. Mutta mieti tulevaa, 10 vuoden kuluttua et ehkä olekaan niin jaksava kuin nyt. Itse en jaksaisi ja olen onnellinen, että lapseni ovat aikuisia/lähes aikuisia. En jaksaisi enää lasten koulu- ja harrastusjuttuja, en tulevaa murrosikää. On ihanaa, kun voin vapaasti taas harrastaa, voin keskittyä työhön tai vaikka maata illan sohvalla, jos huvittaa. Ja miehen kanssa on kiva viettää aikaa kaksistaan, lähteä reissuun tai nukkua pitkään. Olen sua 10 v vanhempi. Tietysti olemme kaikki erilaisia, joten voihan sitä joku jaksaakin ja onhan se tietysti pakkokin jaksaa, jos niitä lapsia on, ihminenhän on onneksi sopeutuvainen. Itse vaan arvostan nyt tätä elämän helppoutta ja toivon, että saan joskus lastenlapsia. 

Meillä on 18-, 16- ja 14-vuotiaat lapset. Itselläni joskus vielä vauvakuume, miehellä ei. Mies on tosin sanonut, että jos jostain kumman syystä tulisin raskaaksi (ehkäisy pettäisi), niin ei se vauva olisi mikään katastrofi. Ei siis kuitenkaan neljättä yritetä, ikää nelisenkymmentä kummallakin. 

Minun vauvakuumeeseeni on auttanut kolme koota: Kurahousut, Kihomadot, Korvatulehdukset. Joka kerta, kun vauvakuume nostaa päätään, olen miettinyt, jaksaisinko enää sitä puolet vuodesta pakollista kurahousujen pukemista ja pesemistä. En. Jaksaisinko sitä, että päiväkodista ilmoitettaisiin, että jollain on kihomatoja ja että ottakaa matokuuri ja peskää ihan kaikki lelut varmuuden vuoksi. En. Jaksaisinko sitä, että lapsi huutaa yöllä korvatulehduskipuaan ja me vanhemmat siinä univelkaisina mietittäisiin, kumpi lähtee kuusi tuntia karjuneen lapsen kanssa päivystykseen vai mennäänkö aamulla ja kumpi voi olla pois töistä ja ei kumpikaan ja ja ja.. En jaksa.

Minä kuumeilen sitä vauvantuoksuista, helppoa aikaa. Arkea en jaksaisi enää yhtään. Sitä räkää, kakkaa ja huutoa täynnä olevaa arkea. Sitä, etten saisi enää nukuttua. Sitä, että minun ja mieheni yhteinen aika olisi taas kortilla. Sitä, että olisin taas sidottu kotiin ja päiväuniaikoihin, lomamatkoille ei noin vain lähdetä aamuyöstä tai palata puoliltaöin helposti, vaan vauva/taapero kyllä ilmoittaa, että väärin suunniteltu.

En myöskään haluaisi, että neljäs olisi näin paljon nuorempi sisaruksiaan. Isot muuttaisivat kuitenkin kohta pois ja neljäs jäisi yksin. Ei leikkikavereita kotona ja iso ikäero isompiin sisaruksiin vaivaisi ikuisesti. Ei olisi koskaan samaa sisarussarjaa.

Jos olet hyvässä kunnossa ja tuntuu, että jaksaisit, niin miksei. Onhan se isommille sisaruksillekin rikkaus ja uusi kokemus seurata pienemmän sisaruksen elämää ihan sieltä alusta lähtien.

Siitä vaan! Omani sain 42-vuotiaana. Hyvin jaksoin!