Oletteko huomanneet mielialalääkityksen jälkeen että teillä ei ole oikeastaan muistoja siltä ajalta?

En mutta olen huomannut saman lääkitsemättömän masennuksen ajalta ja ADHD-stimujen aloitusjakson ajalta.

Ei ne lääkkeet vaikuta älykkyyteen vaan tekevät sosiaalisesti sinusta kyvyttömämmän  kun et tunne tunteita.

Mielenkiintoinen havainto! Minulla ei ole vastaavaa mutta ssri-lääkkeiden aikana sain kieltämättä palautetta siitä että huumorintajuni oli... öö... vähän turhankin kaukana arkielämästä, tavallaan.

Takana on:

Pertriptyl (oli upea juttu kun voi luottaa että uni tulee 2 tunnin sisällä napin ottamisesta mutta toleranssi teki tästäkin selvää, lisäksi suu oli kuiva kuin sahara ja kädet tärisivät)

Remeron/Mirtazapin (uni tuli, aamulla "nuijanukutettu" olo ja aivan järjetön ruokahalu... teki oikeasti mieli vain nukkua ja syödä)

Escitalopram Actavis (elämäni ainoa ssri, ahdistus lieveni ajan myötä mutta käytös meni vähän erikoiseksi ja useamman kuukauden (ja annosten noston) myötä myös positiiviset tuntemukset latistuivat niin paljon että teki mieli "palata elämään")

Aurorix (teki sellaisen "hälläväliä"-olon ettei mitään väliä, heh... Siis mieleen tulivat edelleen ahdistuksen aiheuttajat mutta ei oikeasti jaksanut välittää... pahimpina ongelmina törkeät uniongelmat ja erittäin pahat refluksioireet)

Brintellix (aluksi tuntui ehkä  vaikuttavan vähän, mutta ei sitten kuitenkaan)

Voxra (alussa olin ihan silmät tapillani ja ahdistusoireet pahenivat, mutta koska toimintakykykin nousi niin sain aikaan asioita joita olin lykännyt kuukausia tai jopa viikkoja... päivät tuntuivat törkeän pitkiltä niin että kun kotimatkalla kävi ruokakaupassa, ei enää ruokakaupasta kotiin ajaessa meinannut uskoa että nyt puhutaan samasta päivästä työpäivän kanssa... ja pahus vie, tämän lääkkeen suhteen kasvoi toleranssi todella nopeasti, eli minulle kyseessä oli about kuuden viikon buusti)

Minulla muistottomuus sijoittuu lääkitystä edeltäneisiin kuukausiin.

Mömmöjä mömmöjä... Mömmöt pelastaa..

No nyt kun sanot, niin totta.

Tai on yksi muistikuva: h*** tillinen närästys.

Mä en huomannut tuota. Lääke vain pelasti minut masennuksen syövereistä. Vuoden söin ja sitten lopetin. Muistan kaiken tuolta syöntiajalta ja pääsin hyvin lääkkeestä eroon. Enkä sen jälkeen oo tarvinnut uudelleen.

Joo o kuulostaa tosi terveeltä touhulta nuo napit. Vedin aikoinani 2v kamaa ulkomailla ja mä muistan kaiken. Ja sain jotain palkaksikin siitä eli sellaset euforiat ja tripit mitkä muistaa kiikkustuolissa ja varmasti on aivot paremmassa kunnossa jos skannattaisiin kun näitä lekureiden sontanappien popsijoilla.

Kyllä. Muistan yksittäisiä hetkiä, kuin valokuvia tunteista. Kuten miltä tuntui kun lapsi itki sänkyni vieressä voisiko äiti nousta ylös. Tai kun istun eteisen lattialla kyvyttömänä menemään ovesta ulos ostamaan ruokaa.

Minulla taas ei juuri hyviä muistoja ole mistään, sillä vain se kaikki p*ska aina pulpahtelee pinnalle. On varmaan ihan tyypillinen maseoire ryömiä niin paljon negatiivisessa, että kaikki positiivinen unohtuu, vaikka jotain hyvää olisi joskus oikeasti ollutkin.

En osaa sanoa, seronil lopetettiin, tuntuu etten muista oikeastaan mitään elämästäni tarkasti.

Olen huomannut. Pitäisi kuulemma traumaterapiaan mennä, mutta mistäs menet kun lääkkeet hävitti tunnemuistin ja en muista kuin väläyksiä enää ihan kuin jostain menneestä tv sarjasta jonka päähenkilö oli joku muu. Luultavammin 3 vuoden sisällä en kykene enää muistamaan mitään. Vaikka lääkityksen on lopettanut niin trauman aikana syödyt lääkkeet kai jotenkin kuoletti niin tunnekeskuksen aivoista että mitään tunnejälkeä ei jäänyt. Hienoa!

Käytin mielialalääkkeitä 7 vuotta, kyllä mulla siltä ajalta on ihan hyvin muistot tallessa. Ainoa vähän epäselvempi jako oli ekat kuukaudet masennusdiagnoosista. Oletan, että johtuu enemmän masennuksesta sairautena kuin lääkityksestä.

Kiitoksia kokemusten jakamisesta. Olen ollut itsekin jaksoja sekä SSRI tai ADHD-lääkityksessä ja itselläkin jäi vähän sellaisia fiilikset, että muistot erityisesti tunteiden osalta olivat aika suppeat. Mietin toisinaan, että onko tämä vain kuvittelua, mutta mielenkiintoista kuulla, että muutkin ovat kokeneet saman.

Itse kun lopetin ssrit, tulvi mieleen muistoja ajalta ennen kuin aloitin lääkkeet. Itkin ja olisin halunnut palata sinne. Sen ajan ystäviin oli välit katkenneet, mutta kaipasin heitä yhtäkkiä valtavasti. Taas on meneillään yritys päästä lääkkeestä eroon. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu!

Olen popsinut lääkkeitä jo vuosia. Vuosista 2014-2018 en muista paljon mitään, mutta oletan sen johtuvan paremminkin raskaasta elämäntilanteesta. Olen ollut ihan survival modessa. Tämä vuosi on ollut parempi, mutta saapa nähdä, muistanko tästäkään mitään.