Ajatuksia? Olin joskus vielä innostunut, motivoitunut ihminen. Nyt kyyninen kuin mikä.

Hommaa innostava harrastus.

Ei niitä harrastuksiakaan ole kun kaikki karsittu minimiin, maksaa maltaita tai jos tilaa materiaalia posti hävittää paketit. En jaksa taistella.

Mennyt täysin luottamus tähän yhteiskuntaan.

Olin pitkään innoissaan, avoin mahdollisuuksille. Jotenkin lopahti täysin. Tein paljon töitä asioiden eteen.

Muilla sama?

Tiedän tunteen todella hyvin!

Se että joka suunnasta tulee negatiivisia uutisia, ei auta yhtään...

Ei enää löydä parempaa eikä enää tiedä paremmasta.

Vähän sama. Olen ollut aina hyvin ahkera ponnistelemaan asioiden eteen, sekä motivoitunut mm. opinnoissa ja työelämässä. Nyt jo lähes vuoden on töihin meno tuntunut vastenmieliseltä, lähinnä hankalan pomon ja ankean työporukan vuoksi. Huomaan, että olen muuttunut samanlaiseksi negatiiviseksi valittavaksi kuin muut työkaverit. Työt aloittaessa ihmettelin miten joku voi olla noin negatiivinen ja takertua pieniin asioihin. No, nyt olen itse samassa tilanteessa. Haaveilen työpaikan ja uran vaihdoksesta. Josko se vaikka auttaisi.

Sosiaalidemokratia ja vihervasemmistolaisuus tasapäistää ja vie tekemishalut sekä -mahdollisuudet.

Näen kyllä maailman (ja Suomen tilanteen) samoin ja varmaan synkemminkin kuin sä, mutta se ei vaikuta mun mielialaani, elämänhaluuni, ilooni tai motivaatiooni yhtään. 

Koeta etsiä muutosta niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa. Auttaisiko työpaikan vaihdos, jopa eri paikkakunnalle, jossa olisi mahdollista tehdä sinulle mieleisiä asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama. Olen ollut aina hyvin ahkera ponnistelemaan asioiden eteen, sekä motivoitunut mm. opinnoissa ja työelämässä. Nyt jo lähes vuoden on töihin meno tuntunut vastenmieliseltä, lähinnä hankalan pomon ja ankean työporukan vuoksi. Huomaan, että olen muuttunut samanlaiseksi negatiiviseksi valittavaksi kuin muut työkaverit. Työt aloittaessa ihmettelin miten joku voi olla noin negatiivinen ja takertua pieniin asioihin. No, nyt olen itse samassa tilanteessa. Haaveilen työpaikan ja uran vaihdoksesta. Josko se vaikka auttaisi.

Ei auta! Joudut vain oravanpyörään. Tulee vaa turhaa stressiä vaihtaa eikä voi tietää onko seuraava paikka pahempi.

Vierailija kirjoitti:

Näen kyllä maailman (ja Suomen tilanteen) samoin ja varmaan synkemminkin kuin sä, mutta se ei vaikuta mun mielialaani, elämänhaluuni, ilooni tai motivaatiooni yhtään. 

Miten ylläpidät ilon? Miten harrastat? Mitä teet? Itse kärsin siitä että kaikki karsittu, hinnat nousseet, palkka ei oikeasti riitä harrastukseen joka maksaa satoja euroja.

Kannattaa tottua uuteen normaaliin, jota ei voi muuttaa paremmaksi. Jos sitä yrität muuttaa parempaan suuntaan, niin se ei ole konkretiaa tai on epämääräistä puhetta. Kaikki pitää niellä, ja tottua siihen että asiat vain ovat näin. Äänestät samoja puolueita, mikään ei muutu. Koska näin sen tulee olla. Ei ole muuta mahdollisuutta.

Paitsi jos kerran menet syömään hernekeittoa eduskuntatalon vieressä itsenäisyyspäivän iltana, ja niin päättää tehdä puoli miljoonaa muutakin ihmistä. Te vaan seisotte eduskuntatalon edessä muutaman päivän ja vaaditte että tämä loppuu tähän, niin homma tosiaankin loppuu. Elämä on valintoja ... mitään ei saa ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näen kyllä maailman (ja Suomen tilanteen) samoin ja varmaan synkemminkin kuin sä, mutta se ei vaikuta mun mielialaani, elämänhaluuni, ilooni tai motivaatiooni yhtään. 

Miten ylläpidät ilon? Miten harrastat? Mitä teet? Itse kärsin siitä että kaikki karsittu, hinnat nousseet, palkka ei oikeasti riitä harrastukseen joka maksaa satoja euroja.

Julkiset menot kasvavat koko ajan. Hintataso on noussut historiallisen vähän. Palkat ovat nousseet tasaisesti.

Olet ymmärtänyt asian aivan väärin, ja nyt murehdit fiktiivisiä asioita. Käy läpi vaikka Findikaattorista muutamia kansantaloudellisia mittareita, niin pilvet väistyvät auringon takaa.

Eikö kellään ole intoa muuttaa asiat? Tuntuu että rohkeat halutaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kellään ole intoa muuttaa asiat? Tuntuu että rohkeat halutaan pois.

Ei ole intoa mihinkään sosialismiin, jossa elämässään pärjääviltä annetaan kaikki sinunlaisillesi. Suurin osa ihmisistä haluaa pärjätä itse ja mahdollisuuksia menestyä ja päästä eteenpäin.

Vähän samansuuntaisia fiiliksiä tästä yhteiskunnan tilasta. Pimeä marraskuu pahentaa tunnetta.

Olen pohtinut että tärkeintä on omat läheiset ja rakkaus. Olisi hyvä pohtia itsekseen mitä haluan loppuelämältä ja pyrkiä siihen suunnitelmallisesti. Ei se tietenkään helppoa ole. Maailma menee kuitenkin menojaan halusi sitä itse tai ei. Jaksamista kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näen kyllä maailman (ja Suomen tilanteen) samoin ja varmaan synkemminkin kuin sä, mutta se ei vaikuta mun mielialaani, elämänhaluuni, ilooni tai motivaatiooni yhtään. 

Miten ylläpidät ilon? Miten harrastat? Mitä teet? Itse kärsin siitä että kaikki karsittu, hinnat nousseet, palkka ei oikeasti riitä harrastukseen joka maksaa satoja euroja.

No siis olen kyllä köyhä, en ole töissä ja mun elinpiiri on todennäköisesti sun elinpiiriisi verrattuna suppea. En edes mieti mitään kalliita harrastuksia tai matkoja tai ulkona syömisiä. Se tietenkin harmittaa joskus ettei voi osallistua samanlaiseen sosiaaliseen elämään kuin muut, en koe voivani etsiä kumppania ollenkaan ja kavereissa on ollut paljon vaihtuvuutta kun muiden käytettävissä olevat varat on nousseet ja kiinnostuksenkohteet vaihtuneet pussikaljasta viininmaisteluihin. Ehkä tämä haittaa suakin, että sosiaalinen verkostosi saa tuntemaan riittämättömyyttä ja tyytymättömyyttä? Kun hengaa muiden köyhäilijöiden kanssa tätä ongelmaa ei ensinnäkään ole ja toisekseen heiltä kuulee koko ajan vinkkejä ilmaisista tai lähes ilmaisista tapahtumista ja tekemisistä.

Mä harrastan juoksua, kävelen paljon, pyrin liikkumaan luonnossa, nostelen painoja, teen kehonhuoltoa. Luen, en juurikaan kirjoja vaan enemmänkin ammattijuttuja, olen kutsumusnörtti, ja muita samantapaisia juttuja jotka ei kuitenkaan liity alaani. Laitan ruokaa, leivon, teen käsitöitä. Kotihommatkin on rentouttavia ja tuottaa iloa jos ne pystyy tekemään kiireettömästi. Tapaan kavereita, käyn näyttelyissä ja keikoilla. Käytän ihan liikaa aikaa netissä ja jätän sen vuoksi terveellisempiä ja palkitsevampia asioita tekemättä, mutta niin kauan kun se ei vaikuta hyvinvointiin ei se hirveästi haittaakaan.

Se on kuulemma tärkeää psykologisesti, että on realistisia tavoitteita joiden edistäminen on oikeasti omassa vallassa ja joita kohti sitten tekee töitä. Mulla on sellaisia, aika pieniä ja arkisia, mutta on kuitenkin.

En koe että iloa tarvitsisi sen kummemmin ylläpitää. Sitä vaan tulee itsestään loputtomasti kunhan perusasiat on kohtalaisesti ja pidän itsestäni huolta enkä ole vaikka kipeä tai väsynyt. Jos mulla olisi yhtään pidempään tuollaisia tunteita ja ajatuksia kuin sulla, niin epäilisin olevani rasittunut tai stressaantunut. Jos niistä ei ole kyse, niin sitten olettaisin että mua painaa huoli jostain asiasta, tai tyytymättömyys joka ei tule siitä millaista mun elämä on vaan siitä että mun odotuksiin on päässyt luikertelemaan joku varmaan sinänsä ihan inhimillinen toive. Kuuntelisin sitä huolta/toivetta ja miettisin voiko sen ratkaista tai sovittaa realistiseksi tavoitteeksi. Vaikkei voisikaan, sen ei silti pidä antaa pilata itseltä kaikkea muutakin. Jotenkin ne aina on sovitettavissa, korvattavissa tai sitten pienellä vaivalla niistä voi opetella vaan päästämään irti.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kellään ole intoa muuttaa asiat? Tuntuu että rohkeat halutaan pois.

On. Mun pää ei varmasti pysyisi kasassa jos en olisi radikalisoitunut.