Kotimaisten avustusjärjestöjen ja yhdistysten toiminta
Olen mukana parissa fb:n avustusryhmässä. Hämmästyttää, että ryhmissä ei saa kertoa ilmoituksiin, että olet oikeutettu tähän ja tähän tukeen vaikka avuntarvitsijan ilmoituksessa kerrotaan asioita, jotka eivät voi olla oikeasti totta. YP:t pyytävät vain, että laittakaa avustusta ja tällaisten vinkkien kertominen on ihan ehdoton ei. Itse aikoinani olin tilanteessa, jossa oli totaalinen taloudellinen umpikuja, olisin ollut kiitollinen, jos joku olisi näistä kertonut. Jatkuvan rahan ja ruuan lähettäminen ei nosta ketään suosta ylös vaan lisää kierrettä jo ennestään huonoon elämänhallinnan tilanteeseen. Osa perheistä pyörii vuodesta toiseen pyytämässä avustuksia eikä tilanne tunnu koskaan helpottavan.