Onko lähipiirissäsi pikkulapsia, joista ei voi tykätä?

Ei ole.

Ei lähipiirissä, mutta töissä muutama lapsi saa miettimään, että hakeuduinko oikealle alalle 🤨

No eihän kaikista voi tykätä. Koskee myös pikkulapsia.

Hirveää sanoa tämä, mutta suvussamme on kaksi perhettä joilla suunnilleen saman ikäiset lapset, mutta toisen perheen lapsia en voi aina edes sietää, kun taas toisen perheen lapset ovat aivan huippuja tapauksia.

Toisen perheen lapset naukuvat, kiukuttelevat ja puhuvat päälle jatkuvasti. Aikuisten pitäisi toimia heidän henkilökohtaisina viihdyttäjinä. Toisessa perheessä taas lapset ovat hyvinkin omatoimisia ja hyvä käytöksisiä, joiden kanssa on mukava touhutakkin jotain. Toki sielläkin joskus kiukutellaan, mutta on eri asia kuunnella lapsien lähes jatkuvaa metelöintiä, huutamista ja äidin lahkeessa roikkumista, kuin satunnaisia kiukkuja asiasta x.

Lapsien ikäjakauma kummassakin perheessä 2-10 vuotta.

Ymmärrän että lapsilla on erilaisia tempperamentteja, mutta kyllä se vanhempien kasvstustyylikin vaikuttaa paljon. Näissäkin tapauksissa toisessa perheessä 3 ja toisessa 4 lasta, joten monen luonteista lasta löytyy.

Ei ole, ihania kaikki ☺️ Mutta yhdestä työkaverista kyllä näkee, keistä kahdesta lapsesta ei pidä 😕

On. Mä tykkään vain harvoin pikkulapsista. Enemmistö on liian vilkkaita ja räkäisiä minun makuuni.

Omani luonnllisesti olivat paljon ihanampia kuin luut lapset. ;)

Täytyy muistaa, että useimmten pikkulapsen ärsyttävyys on täysn vanhempien vika. Kun neljä vuotta on saanut jakamattoman huomion ja aina lapsen tarpeet on asetettu etusijalle, niin tulos on sen mukainen: vaativa määkijä ja parhaassa tapauksessa kauhea raivari, jos joku ei mene mielen mukaan. 

Tällaisen nelivuotiaan tunnen ja kylään ei ole asiaa. Äiti voi tulla yksin, mutta ei ole tullut. Kokee loukkaavana, kun lasta ei voi ottaa mukaan. Tavallaan tietysti ymmärrän tämän.  En varmaan itsekään menisi, jos lapseltani olisi jonnekin lähtökohtaisesti pääsy kielletty. 

Kyllä on. Välit hyvän ystäväperheen kanssa ovat viilentyneet, kun emme kerta kaikkiaan jaksa heidän lapsiaan, eivätkä vanhemmat pääse kotoaan irti ilman lapsia. Toive olla tapaamatta on tullut myös omilta lapsiltamme, jotka ovat vuoden-pari vanhempia.

Nämä ystävien lapset huutavat, sotkevat & rikkovat tahallaan, kiroilevat, valehtelevat, manipuloivat ja riitelevät tauotta. Kaikki touhut päättyvät huutoriitaan, jolloin myös 5.luokkalainen poika itkee huutoitkua, kun ei saa tahtoaan läpi. Ja tuo on sarjan vanhin, kaksi nuorinta seuraa perässä.

Viimeinen kyläily vuosi sitten johti tilanteeseen, jossa suutuin lapsille meidän kodin sääntöjen rikkomisesta. Enempää en uskalla paljastaa tunnistamisen pelossa, mutta tilanteessa oli vakavan vaaran riski olemassa. Omat lapset olivat muissa puuhissa, asialla olivat siis nämä vieraat.

Vaikka vanhemmatkin yrittävät ohjata lapsiaan, on tyyli ihan väärä. Huutoon reagoidaan huutamalla ja kiroilemalla, että ei saa huutaa ja kiroilla. Kumma juttu kun ei toimi... Mielestäni lapsia myös vertaillaan ikävästi keskenään ja melkein usutetaan toistensa kimppuun. Eli kyllä tässäkin tapauksessa vika on vanhempien. Tuloksena on kuitenkin kolme niin kamalaa lasta, etten suostu niitä enää kutsumaan kotiini.

Ei ole. Kaikki ovat rakastettavia ja ihania.

Valitettavasti. Täysin ilman käytöstapoja. Saavat keskeyttää aikuisten keskustelun puhumalla päälle, pahimmillaan ipana laittaa käden (!) vanhemman suun eteen - ja tämä sallitaan. Ottavat pöydässä ensimmäisenä, odottamatta kehoitusta. Jossakin kohtaa homma repeää täysin väsymyksen vuoksi, ja altaa holtiton riehuminen/raivoaminen. Olen tullut loppupäätelmään, että tapaan vanhempia nopeasti lounaan merkeissä - ilman lapsia. Ja kyllä, minullakin on lapsia, tosin jo melkein aikuisia. Ei vaan jaksa.

Ei tule mieleen, mutta itse taisin lapsena olla sellainen josta ei kovin tykätty. Olin synkkä, ilmeetön ja estynyt sekä helposti suuttuva ja itkevä 😅.

Ne lapset, jotka ovat rajattoman itsekeskeisiä vanhempiensa kasvatuksen tuloksena. Pakkohan heitä on sietää, mutta aikuisena koitan kiertää kaukaa heidät ja heidän vaatimuksensa. 

Kamalan ahdistavaa olla lapsen seurassa, joka itkee ihan kaikesta. Esimerkkinä toisten hakkaaminen. Kun kiellät sellaisen, tulee näillä pikkutyranneilla itku tai jopa sylkevät päällesi.

Minulla oli ystävä, joka ei ikinä laittanut ruotuun lapsiaan meillä käydessään. Lapset särkivät pari kukkamaljakkoa, rohmusivat kahvipöydästä kaiken tarjottavan ennen kuin ketään oli edes pyydetty  pöytään.

Hän OLI ystävä. En vaan jaksanut enää sitä hässäkkää. Toi myös suuren koiransa meille vaikka olin ilmoittanut, että en halua sitä kotiini, koska minulla on kissa. Koiria en vihaa, mutta sitäkään ei ollut kasvatettu millään tavalla.

No, en tiedä onko 7v enää pikkulapsi mutta yksi sellainen on. Hän ei ole mikään häirikkö, päinvastoin. Välillä joudun kuskaamaan tätä lasta harrastusten ym. yhteisten menojen tiimoilta, ja joka kerta kiristelen hermoja. Hän on aivan äärimmäisen hidas, tuntuu että jokainen liike keeestääää ja kestää. Oma lapseni on paljon ripeämpi ja "eläväisempi" vaikka hänkin on oikeasti aika rauhallinen tyyppi. Tämä kaverin rinnalla oma lapseni vaikuttaa suorastaan hyperaktiiviselta. Eikä siinä mitään, mutta tällä kaverilla on ihme tapa tavallaan tuomita muita. Hän saattaa katsoa kun lapseni ei istu hiljaa paikallaan odottamassa treenin alkua, ja sanoa sitten minulle jotain tyyliin "ei täällä kyllä pidä noin riehua, kannattaisi istua, vai mitä Liisa". Ikään kuin minä sanoisin, että juu ei niin, kylläpä Pirkko käyttäytyy huonosti.

Jotenkin vaan tosi rasittavaa ja tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi tämän takia. En vaan kestä hitaita aikuisiakaan enkä näköjään lapsiakaan. Ärsyttävää odotella vieressä, kun toinen vasta pikkuhiljaa havahtuu että ai nyt puetaan vai, missäs ne mun hanskat on, miten tää pipo nyt asetellaan... Aargh! Eikä toisen lasta kehtaa kamalasti hoputtaakaan, eikä se hidas ihminen hitaudelleen kai oikein mitään voi.

Ai niin, lisäksi vinkuminen ja sellainen ininä. Esim sanoo inisevällä äänellä 20 kertaa peräkkäin että mul on nälkääää/väsy. Ok, kuultu on!

On. Yhden naisparin poikalapsi, joka on todella kieroon kasvatettu. EI kykene mihinkään normaaliin kommunikointiin, ei katso silmiin, ei tervehdi, ei vastaa jos kysytään, todella moukkamainen. No, tulee äiteihinsä. Lapsi raivoaa, roikkuu hysteerisesti äideissään. Eivät edes yritä kasvattaa siitä mitenkään sosiaalisesti tervettä. Ja on ns. terve lapsi, ei mitään sairauksia tai vammoja ainakaan diagnosoitu, 

Kammottava 6-vuotias. 

Minä en kestä lapsissa sitä piirrettä, jos he jatkuvasti hakevat aikuisen huomiota roikkumalla kiinni ja puhumalla jatkuvasti päälle. Se tietysti kertoo siitä, että lapsi on jäänyt aikuisen läsnäoloa vaille, eikä siitä voi lasta syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kestä lapsissa sitä piirrettä, jos he jatkuvasti hakevat aikuisen huomiota roikkumalla kiinni ja puhumalla jatkuvasti päälle. Se tietysti kertoo siitä, että lapsi on jäänyt aikuisen läsnäoloa vaille, eikä siitä voi lasta syyttää.

Kyllä se useammin kertoo siitä, että jatkuvasti on huomioitu silloinkin kun mitään tarvetta ei ole. Eli lapsen oikeus on olla aina se eka, joka saa jotain, joka voi puhua ensiksi jne. 

Meillä on selvä sääntö, että aikuisia (ei tietysti muita lapsiakaan) keskeytetyä, ellei kyseessä ole tulipalo tai muu varmasti akuuttia huomiota tarvitseva asia. 

Ihan pieni tätä tietysti ei voi aina erottaa, mutta jokin kolmivuotias hyvinkin. 

Jatkuva marina ja huonotuulisuus on sietämätöntä. Lapsi saa olla vaikka kuinka vilkas, kunhan on iloinen ja hymyileväinen. 

Jos on huonolla tuulella, niin sitä ei pidä kylässä tuoda esiin. Tämä ei koske tietysti ihan pieniä, mutta siitä nelivuotiaasta eteenpäin kyllä. 

On sitten yksinkertaisesti hiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kestä lapsissa sitä piirrettä, jos he jatkuvasti hakevat aikuisen huomiota roikkumalla kiinni ja puhumalla jatkuvasti päälle. Se tietysti kertoo siitä, että lapsi on jäänyt aikuisen läsnäoloa vaille, eikä siitä voi lasta syyttää.

Kyllä se useammin kertoo siitä, että jatkuvasti on huomioitu silloinkin kun mitään tarvetta ei ole. Eli lapsen oikeus on olla aina se eka, joka saa jotain, joka voi puhua ensiksi jne. 

Meillä on selvä sääntö, että aikuisia (ei tietysti muita lapsiakaan) keskeytetyä, ellei kyseessä ole tulipalo tai muu varmasti akuuttia huomiota tarvitseva asia. 

Ihan pieni tätä tietysti ei voi aina erottaa, mutta jokin kolmivuotias hyvinkin. 

Just näin. En kestä myöskään niiden vanhempia; Mistään ei pysty keskustelemaan tai puhumaan puhelimessa, kun nää v*tun kiljukaulat pitää ihan koko ajan älämölöä eikä vanhemmat voi opettaa niille käytöstapoja.

Tässä kävi juuri tuleva ex-"ystävä", jonka penska lähmäsi keittiön uuden tapetin! 😡

Annoin palautetta, johon muija tuumasi, että ei tuo taapero ymmärtänyt ja minä vastasin, että ei ymmäetänyt, mutta luulin sinun ymmärtävän.