Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehet, voitteko tapailla jotain random naista, vaikka olisitte kiinnostuneet oikeasti ihan jostain toisesta?

Vierailija
30.10.2019 |

Tilanne on tämä: olen ihastunut töissä mieheen, joka kaikkien merkkien mukaan on ollut ihastunut myös minuun. Itse asiassa omat tunteeni heräsivät, kun mies ihan selvästi piiritti minua. Ei mitenkään julkeasti, vaan jotenkin ujosti, söpösti. Pitkiä katseita, kosketuksia puolihuolimattomasti, flirttiä, seuraan hakeutumista. Viestailemme (lähinnä työasioista) myös vapaalla ja olemme puhuneet tapaamisista myös töiden ulkopuolella.

Mitään varsinaista ja selkeää välillämme ei kuitenkaan ole tapahtunut, sillä olen varattu. Jotenkin kuitenkin kuvittelin, että tämä mies on tullut elämääni tarkoituksella, niin kohdalleen kaikki osuu. Suhde oli minun mielestäni vain ajan kysymys.

Nyt mies sitten kertoi, että onkin alkanut tapailemaan/seurustelemaan. Hä?

Olen ihan pihalla. Ilmeisesti olen tulkinnut miestä koko ajan ihan pieleen. Sillä itse en ainakaan voisi kuvitella aloittavani suhdetta, jos olisin kiinnostunut toisesta. Vai onko tämä nyt joku laastari, kun meidän suhteemme on varmasti hänen mielessään mahdoton? Täyttääkö hän nyt tässä vain jotain seksikiintiötä, jos kerran sopiva nainen on tullut kohdalle, vaikka haluaisikin yhä edetä kanssani?

Mitä nyt pitäisi tehdä, jatkaa samaa flirttiä vai antaa olla? Ainakin mies on ollut minua kohtaan aivan yhtä ihana ja huomaavainen, jopa rohkeammin flirtti, vaikka nyt siis ilmeisesti onkin varattu.

Miehet, voitteko tapailla jotain random naista, vaikka olisitte kiinnostuneet oikeasti ihan jostain toisesta?

Kommentit (73)

Vierailija
1/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli haluat toisen miehen sänkyysi kotiin? Siinä voitte sitten kolmistaan peuhata?

Vierailija
2/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No en halua. Olen aidosti ihastunut tähän mieheen.

Arvasin kyllä, että saan myös kommentteja tähän tyyliin. Oma tilanteeni on kuitenkin oleellinen miehen käytöstä arvioitaessa, siksi oli pakko kertoa, että olen varattu ainakin "paperilla". Parisuhteeni tilasta taas en ala avautumaan enempää.

Kysymys kuuluu edelleen, että voiko mies seukkailla ihan ajankulumielessä jonkun yhdentekevän kanssa, vaikka oikeasti olisi ihastunut toiseen?

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/73 |

No juuri noinhan itsekkin teet.

Vierailija
4/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten itse voit olla varattu toisen miehen kanssa, ja samalla kiinnostunut tuosta ihastuksestasi?

Tämän täytyy olla provo, niin tyhmää tekstiä...

Vierailija
5/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehellä on flirtti luonne? Tai olet ymmärtänyt ystävällisyyden jonain muuna? Ette viestittele kuin työasioita, se kertoo jo paljon. Jäitä hattuun nyt nainen. Käytä tämä energia omaan puolisoosi.

Vierailija
6/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi. Olet helpohko patja kassien tyhjennykseen varattuna. Sinut saa nopeasti syrjään kun kulahtanut reikäsi kyllästyttää.

Eihän niillä ole tapahtunut muuta kuin että ap on vilkuillut ja haaveillut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli haluat toisen miehen sänkyysi kotiin? Siinä voitte sitten kolmistaan peuhata?

No en halua. Olen aidosti ihastunut tähän mieheen.

Arvasin kyllä, että saan myös kommentteja tähän tyyliin. Oma tilanteeni on kuitenkin oleellinen miehen käytöstä arvioitaessa, siksi oli pakko kertoa, että olen varattu ainakin "paperilla". Parisuhteeni tilasta taas en ala avautumaan enempää.

Kysymys kuuluu edelleen, että voiko mies seukkailla ihan ajankulumielessä jonkun yhdentekevän kanssa, vaikka oikeasti olisi ihastunut toiseen?

Ap

No juuri noinhan itsekkin teet.

No en oikeastaan tee. Satun olemaan jo (näivettyneessä) parisuhteessa, mutta tämä työpaikan mies kyllä täyttää ajatukseni aika huolella. En voisi kuvitellakaan ihastuvani nyt yhtäkkiä johonkin uuteen.

Mutta totuuden siemen kai tuossakin ainakin miehen näkökulmasta: minulla on jo oma elämäni ja hän kai päätti jatkaa omaansa.

Vierailija
8/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi. Olet helpohko patja kassien tyhjennykseen varattuna. Sinut saa nopeasti syrjään kun kulahtanut reikäsi kyllästyttää.

Eihän niillä ole tapahtunut muuta kuin että ap on vilkuillut ja haaveillut

Lue otsikko. Vastasin kysymykseen. Voin tapailla, mutta homman nimi on raadollisuudessaan ja karuudessaan juuri kuten ilmaisin. Jonkun se on ääneen sanottava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli haluat toisen miehen sänkyysi kotiin? Siinä voitte sitten kolmistaan peuhata?

No en halua. Olen aidosti ihastunut tähän mieheen.

Arvasin kyllä, että saan myös kommentteja tähän tyyliin. Oma tilanteeni on kuitenkin oleellinen miehen käytöstä arvioitaessa, siksi oli pakko kertoa, että olen varattu ainakin "paperilla". Parisuhteeni tilasta taas en ala avautumaan enempää.

Kysymys kuuluu edelleen, että voiko mies seukkailla ihan ajankulumielessä jonkun yhdentekevän kanssa, vaikka oikeasti olisi ihastunut toiseen?

Ap

No teoriassa kyllä voi, mutta toisaalta, sinä taidat olla sitä ajankulua, koska mies kertoo sinulle seurustelevansa? Jos se miehen nainen olisi yhdentekevä, ei hän tietenkään kertoisi sinulle koko ihmisestä vaan jatkaisi flirttiä. Pointti ei siis ole tässä se, etteikö mies voisi seurustella aikansa kuluksi, vaan se, että hän otti asian esille sinun kanssasi. Ei halunnut, että käsität hänet väärin.

Mullekin on tehty noin. Olen kuvitellut, että mies on kiinnostunut musta ja on viestitelty paljon. Lähettänyt randomkuvia jne. Sitten on alkanut puhua kiinnostuneensa eräästä naisesta ja itselle tullut nolo olo. MINÄ olen siis ollut ajanvietettä. :D Olen kuitenkin ollut sinkku silloin, ja jättänyt myös miehen rauhaan kun ilmaisi kiinnostuneensa toisesta. 

Vierailija
10/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei miehillä ole samalla tavalla valinnan varaa kuin naisilla. Sen kanssa ollaan kuka huolii. Se on naisen näkökulmasta mahdoton ajatus kun on loputtomasti varaa valita

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehellä on flirtti luonne? Tai olet ymmärtänyt ystävällisyyden jonain muuna? Ette viestittele kuin työasioita, se kertoo jo paljon. Jäitä hattuun nyt nainen. Käytä tämä energia omaan puolisoosi.

Viestittelemme tai viestittelimme kyllä muutakin kuin työasioita. Mutta ehkä tämä kommentti on kuitenkin juuri sitä mitä nyt tarvin: jäitä hattuun. Kai olen sitten tulkinnut miehen ihan väärin.

Ap

Vierailija
12/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, totuus on, ettei mies ole ihastunut täysiä. Uskon, että olet kiinnostanut häntä, mutta kun mies rakastuu, se rakkauden kohde on ykkönen, ja mies ei voi tällöin enää kuvitellakaan pyörittävänsä tällöin naisia.

Eli mies nautti saamastaan huomiosta ja flirtistä, samoin kuin sinä. Miehet nyt on vaan koodattu saalistamaan naisia. Mutta rakastuessaan, he unohtavat kaiken muun.

Joten, summa summarum- unohda se flirttimies, hän ei ollut tosissaan ihastunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli haluat toisen miehen sänkyysi kotiin? Siinä voitte sitten kolmistaan peuhata?

No en halua. Olen aidosti ihastunut tähän mieheen.

Arvasin kyllä, että saan myös kommentteja tähän tyyliin. Oma tilanteeni on kuitenkin oleellinen miehen käytöstä arvioitaessa, siksi oli pakko kertoa, että olen varattu ainakin "paperilla". Parisuhteeni tilasta taas en ala avautumaan enempää.

Kysymys kuuluu edelleen, että voiko mies seukkailla ihan ajankulumielessä jonkun yhdentekevän kanssa, vaikka oikeasti olisi ihastunut toiseen?

Ap

No teoriassa kyllä voi, mutta toisaalta, sinä taidat olla sitä ajankulua, koska mies kertoo sinulle seurustelevansa? Jos se miehen nainen olisi yhdentekevä, ei hän tietenkään kertoisi sinulle koko ihmisestä vaan jatkaisi flirttiä. Pointti ei siis ole tässä se, etteikö mies voisi seurustella aikansa kuluksi, vaan se, että hän otti asian esille sinun kanssasi. Ei halunnut, että käsität hänet väärin.

Mullekin on tehty noin. Olen kuvitellut, että mies on kiinnostunut musta ja on viestitelty paljon. Lähettänyt randomkuvia jne. Sitten on alkanut puhua kiinnostuneensa eräästä naisesta ja itselle tullut nolo olo. MINÄ olen siis ollut ajanvietettä. :D Olen kuitenkin ollut sinkku silloin, ja jättänyt myös miehen rauhaan kun ilmaisi kiinnostuneensa toisesta. 

Kiitos tästä. Voin kuvitella nolostumisesi.

Mies kertoi uudesta naisestaan, kun satuin kysymään vähän sinne päin. Keskustelu oli mennyt siihen kommenttiin asti molemminpuolisesti kevyesti flirttaillen. Olin tipahtaa tuolilta, sillä ennemminkin olin odottanut miehen tunnustavan tunteensa mua kohtaan, se olisi ollut paremmin linjassa kaiken muun kommunikaation kanssa.

Taidan nyt vetäytyä nuolemaan haavojani. Mies kyllä hakeutuu luokseni, jos on sittenkin kiinnostunut.

Ap

Vierailija
14/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kiinnostunut usein samanaikaisesti monista naisista. Sitten jonkun kanssa kun asiat etenevät tunnetasolle silloin saatan rakastua enkä sen jälkeen ole kiinnostunut muista (kunnes rakkaudessa alkaa tulla ryppyjä ja alan taas katsella naisia uudestaan). M43

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos sä olet ap itse varattu, niin mies on voinut ottaa nyt vaan jonkun, koska ei halua ikuisesti yksinkään olla.

Oletko edes sanonut miehelle, että voisit erota hänen vuokseen? Jos et, niin aika turha ihmetellä miksei hän pysy sinulle uskollisena.

Vierailija
16/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voivat aloittaa seurustelun, vaikka kiinnostus olisi vahvemmin muualla. Ilmeisesti osalla on painetta löytää joku suhde elämänsä täytteeksi. Tämä on kai sitä tyytymistä. Seurauksena sivuille vilkuilu ei lopu seurustellessakaan.

Vierailija
17/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut usein samanaikaisesti monista naisista. Sitten jonkun kanssa kun asiat etenevät tunnetasolle silloin saatan rakastua enkä sen jälkeen ole kiinnostunut muista (kunnes rakkaudessa alkaa tulla ryppyjä ja alan taas katsella naisia uudestaan). M43

Tässäpä syy miksi miesten kanssa ei kannata alkaa millekään :)

Vierailija
18/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olen vapaa ja ns. haku päällä, niin voin tapailla ihmisiä vapaasti. Jos olen samalla ihastunut yksipuolisesti johonkin naiseen, jolta en saa vastakaikua, sitä suuremmalla syyllä on hyvä suunnata huomio muualle ja antaa mahdollisuus muille ihmissuhteille. Sama pätee jos ihastuksen kohde on saavuttamaton jostain syystä. Jos taas ihastus vastaa ja asiat alkavat edetä, muut naiset katoavat maailmasta hyvin vikkelästi. Silloin ajatukset täyttää se ainoa, eikä mikään tapailu muiden kanssa voisi vähempää kiinnostaa. Tuskin tässä isoja sukupuolierojakaan on. Pelurit ovat toki erikseen omana lajinaan. T. Nelikymppinen mies.

Vierailija
19/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa ymmärtää että miehen kiinnostus on aina ensin seksuaalista ja seksiä voi harrastaa monen kanssa. En ainakaan itse rakastu kehenkään ensin vaan aina ensin seksuaalinen himo ja kun opitaan paremmin tuntemaan voin rakastua. Varmasti tämä mies on ollut sinusta kiinnostunut mutta olit varattu ja etsi muita naisia ja löysi jonkun seksuaalisesti kiinnostavan ja siitä saattaa sitten tulla suhde tai ei tule. M43

Vierailija
20/73 |
30.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kiinnostunut usein samanaikaisesti monista naisista. Sitten jonkun kanssa kun asiat etenevät tunnetasolle silloin saatan rakastua enkä sen jälkeen ole kiinnostunut muista (kunnes rakkaudessa alkaa tulla ryppyjä ja alan taas katsella naisia uudestaan). M43

Tässäpä syy miksi miesten kanssa ei kannata alkaa millekään :)

Samaa mieltä. Ällöttävää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi neljä