HS: Osa ihmisistä on muita herkempiä häpeälle, ja se voi estää löytämästä parisuhdetta – Asiantuntija kertoo, miten häpeäherkkyys vaikuttaa elämään

Kun luin tuota apulanta kirjaa niin minulle piirtyi siitä esim tonista sellainen kuva että tonin hermosto toimii niin aktiivisesti että ikäänkuin hän olisi kokoaika sellaisen äkäinen mutta samalla hyvin rationaalinen. Se luo tavallaan angstin joka toimii suojakuorena.

Hmm, voisikohan johtua siitä että jatkuvan häpeämisen vuoksi tulkitsee muiden nonverbaalisia viestejä helposti väärin? Eli luulee että muutkin ajattelevat negatiivisesti ja se lisää häpeää? 

Vähemmän nonverbaliikkaa, enemmän suoraa puhetta.

En pääse lukemaan artikkelia, mutta narsisti-äiti ja kulatalpsi sisarukset nujersivat minut heijastamallaan häpeällä ja nöyryyttämällä ja häpäisemällä jatkuvasti, aikusiena olen sit yhä tapettiin maastoutuva, poljettu, kaikessa epäonnistunut, masentunut työtön, ihmissihteita nolla:( Nujerrettu häpeämään kaikkia perustarpeitakin, nolattu jatkuvasti julkisesti, en todellakaan uskalla edes haaveilla parisuhteesta ikinä, terapiaan ei ole rahaa.

Juuri meinasin itse tehdä aloituksen häpeästä. Tunnen sitä itse korostetun useasti. Jopa jostain mitä olin tai tein lapsena. Ben Malisella on muuten hyviä kirjoja aiheesta.

Saispa joku, jolla pääsy, kopioitua tekstin.

Voiko joku ystävällinen sielu referoida tänne mitä artikkelissa oli? Ihan vaan siis pääpointit. 

.

Minä huomaan että että lapsistani toinen tuntee erityisen herkästi häpeää. Meillä ei nöyryytetä eikä raivaroida eikä ladella kohtuuttomia rangaistuksia (tai oikeastaan rangaistuksia ollenkaan), mutta en oikein tiedä miten häntä pitäisi kasvattaa kun virheitä tai väärin tekemisiä ei saisi huomata lainkaan. Ja kun hän ei pysty häpeän lamaannuttamana myöntämään mitään tai ottamaan vastaan lohtua tai ymmärrystä niin vähissä on keinot käsitellä. Kuitenkin lapsi välillä mokaa ja rikkoo sääntöjä niin kuin kuka tahansa lapsi, ja minun on aikuisena tuotava esiin että huomaan enkä hyväksy. Kun vain keksisi miten se tehdään niin että lapsi ei mene totaalilukkoon!

Tämä on just sellainen ujo ja tunnollinen "mallioppilastyttö" joka alkaa yläkoulussa saada paniikkikohtauksia ja kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Miten estän sen?

Vierailija kirjoitti:

Minä huomaan että että lapsistani toinen tuntee erityisen herkästi häpeää. Meillä ei nöyryytetä eikä raivaroida eikä ladella kohtuuttomia rangaistuksia (tai oikeastaan rangaistuksia ollenkaan), mutta en oikein tiedä miten häntä pitäisi kasvattaa kun virheitä tai väärin tekemisiä ei saisi huomata lainkaan. Ja kun hän ei pysty häpeän lamaannuttamana myöntämään mitään tai ottamaan vastaan lohtua tai ymmärrystä niin vähissä on keinot käsitellä. Kuitenkin lapsi välillä mokaa ja rikkoo sääntöjä niin kuin kuka tahansa lapsi, ja minun on aikuisena tuotava esiin että huomaan enkä hyväksy. Kun vain keksisi miten se tehdään niin että lapsi ei mene totaalilukkoon!

Tämä on just sellainen ujo ja tunnollinen "mallioppilastyttö" joka alkaa yläkoulussa saada paniikkikohtauksia ja kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Miten estän sen?

Lisään vielä että en tarkoita että pitäisi kulkea perässä käyttämässä virheitä ja ei-hyväksymässä, mut jos pienelle koululaiselle tulee "läksyt tekemättä" merkintä niin minusta on normaalia vanhemman välittämistä kysyä että mitkä läksyt ja onko ne sittemmin tehty.

Olen todella herkkä häpeälle.

Muista vuosien takaisia juttuja ja tilanteita, joissa olen sanonut tai toiminut väärin.

Minulla on hyvä ura, parisuhde ja ulkonäkökin (ilmeisesti) ok mutta näistäkin asioista tunnen jatkuvaa häpeää. Vähättelen elämääni ja tulkitsen muiden eleitä negatiiviseen sävyyn. Olen raskas tyyppi ja ymmärrän sen. Parisuhteita tämä ei ole kyllä estänyt, niitä on ollut tauotta ihan teinivuosilta asti.

Minä arvasin tuon artikkelin otsikosta, että nyt osuu ja uppoaa. Tunnistin tekstistä itseni niin täydellisesti, että tekisi mieli tulostaa siitä iso pino papereita ja jaella niitä kaikille tuntemilleni ihmisille. Selitykseksi.

Muistan lapsuudestani sen, että suhtauduin joihinkin tilanteisiin aivan eri tavalla kuin sisarukseni tai kaverini. Kun tein jotakin kiellettyä ja sain toruja, minut valtasi aivan hirvittävä häpeä. Kehonkieleni kuitenkin tulkittiin aivan väärin uhmakkuudeksi ja suuttumukseksi, mistä taas ei seurannut mitään hyvää.

t. Viisikymppinen ikisinkku

Vierailija kirjoitti:

Saispa joku, jolla pääsy, kopioitua tekstin.

Artikkeleita saa referoida, ei kopioida kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minä huomaan että että lapsistani toinen tuntee erityisen herkästi häpeää. Meillä ei nöyryytetä eikä raivaroida eikä ladella kohtuuttomia rangaistuksia (tai oikeastaan rangaistuksia ollenkaan), mutta en oikein tiedä miten häntä pitäisi kasvattaa kun virheitä tai väärin tekemisiä ei saisi huomata lainkaan. Ja kun hän ei pysty häpeän lamaannuttamana myöntämään mitään tai ottamaan vastaan lohtua tai ymmärrystä niin vähissä on keinot käsitellä. Kuitenkin lapsi välillä mokaa ja rikkoo sääntöjä niin kuin kuka tahansa lapsi, ja minun on aikuisena tuotava esiin että huomaan enkä hyväksy. Kun vain keksisi miten se tehdään niin että lapsi ei mene totaalilukkoon!

Tämä on just sellainen ujo ja tunnollinen "mallioppilastyttö" joka alkaa yläkoulussa saada paniikkikohtauksia ja kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Miten estän sen?

Myös raskaudenaikaiset kokemukset vaikuttavat siihen, miten lapsi kokee myöhemmin elämässää asioita. Niihin on joskus hyvin vaikea päästä käsiksi juuri siksi, että ne ovat varhaisia kokemuksia. 

Jo pieni vauva voi tuntea häpeää siitä, ettei häntä huomioida. Tämä on hyvä muistaa aikana, jolloin lapset ovat tuon tuosta tilanteessa, että yrittävät saada katsekontaktin aikuiseen - joka taas on poissaolevana puhelimen ääressä. 

Yhteyden puute tuottaa häpeää, joka taas myöhemmin elämässä tuottaa yhteyden puutetta. 

Jollain tapaa se on jopa laitonta kopioida maksumuurin takana olevaa tekstiä. En nyt äkkiseltään rikokseen syyllistyisi, vinkiksi.

Oi referointijumala, auta poloista aaveen lukijaa!

Mä häpeän itseäni ja tekemisiäni jatkuvasti... on ihan lottovoitto että löysin miehen joka ei tuomitse, ja joka saa tuntemaan olon huomattavasti helpommaksi kuin tyyliin kenenkään muun kanssa.

Up

.

Olisi kiva jos joku voisi referoida. Haluaisin ymmärtää häpeää paremmin.

Itse en usko tuntevani häpeää. Joskus tunnen katumusta huonoista valinnoistani, mutta se on rakentava tunne ja saa minut toimimaan jatkossa paremminn