Lue keskustelun säännöt.
Onko teille käynyt koskaan niin että ootte yhtäkkiä halunnut vaan erota?
24.10.2019 |
Luulin että rakastin kumppania ja eilen vielä halailtiin je tehtiin ruokaa yhdessä mutta tänään tuntuu että en rakasta enää häntä, haluan jotain muuta? Onko kokemusta?
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Kävi. Menin naimisiin lokakuussa 2001 ja laitoin avioeron vireille helmikuussa 2002 eli neljän kuukauden jälkeen.
Ok, saanko kysyä miksi näin tapahtui? Koska onhan tää nyt vähän hämmentevää... ja en tiedä miten selitän kumppanille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mullakin tulee ajoittain tuollaisia fiiliksiä, mutta sitten taas tuntuu, että onneksi en sanonut ääneen, rakastan tota miestä. Se on varmaan tämä aikakin kun olisi niin paljon kiinnostavia vaihtoehtoja. Vaan ei parasta ystäväänsä tai elämänsä rakkautta, komeaa ja kohtalaisen hauskaa, välillä maailman hauskinta, luotettavaa miestä kannata ehkä pistää kiertoon vaan vaihtelun vuoksi. Voisi olla, ettei virkistäisi. :D
Exän kanssa kävi noin, oltiin asuttu joku 2kk yhdessä ja yhtenä päivänä totesin että nyt minä etsin kämpän ja muutan pois.
Nykyisen kanssa ei tulisi mieleenkään, hän on elämäni rakkaus ja paras ystäväni, hänelle voin puhua kaikesta enkä edes huonoimpina päivinä vaihtaisi häntä mihinkään.
Kyllä noin on käynyt useastikin, kun on pitkä suhde takana. Itselläni tuo tunne voi kestää monta kuukauttakin. Onneksi en eronnut, nimittäin se rakkaudentunne tulee aina takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävi. Menin naimisiin lokakuussa 2001 ja laitoin avioeron vireille helmikuussa 2002 eli neljän kuukauden jälkeen.
Ok, saanko kysyä miksi näin tapahtui? Koska onhan tää nyt vähän hämmentevää... ja en tiedä miten selitän kumppanille...
Juu saat kysyä. Olin silloin kolmekymppinen ja tuli paniikki koska halusin kumppanin ja lapsen. Kaikki tapahtui tosi nopeasti, tapasin miehen kesällä ja rakastuin palavasti mutta nyt näin 18 vuoden jälkeen ymmärrän että en ollut oikeasti häneen rakastunut ja välillä tunnen vieläkin huonoa omaatuntoa että tein mitä tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme sekopäitä.
Haluan olla tässä, eiku sittenkin tuossa, eiku tässä, rakastan, en sittenkään, no ehkä kuitenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mullakin tulee ajoittain tuollaisia fiiliksiä, mutta sitten taas tuntuu, että onneksi en sanonut ääneen, rakastan tota miestä. Se on varmaan tämä aikakin kun olisi niin paljon kiinnostavia vaihtoehtoja. Vaan ei parasta ystäväänsä tai elämänsä rakkautta, komeaa ja kohtalaisen hauskaa, välillä maailman hauskinta, luotettavaa miestä kannata ehkä pistää kiertoon vaan vaihtelun vuoksi. Voisi olla, ettei virkistäisi. :D
Sama. Halu erota tulee usein juuri raskaan ja stressaavan työpäivän päätteeksi, kun tulen kotiin ja mies on siellä vastassa (ärsyttävän pirteänä ja energisenä, vaikka käy itsekin kokopäivätyössä) ja alkaa kertoa päivästään ja kyselee, että mitä tehdään tämän vakuutustarjouksen kanssa ja että ai niin, appivanhemmat tulevat nopeasti piipahtamaan vartin päästä kun sattuvat olemaan lähistöllä...
Sellaisina hetkinä sinkkuelämä ja siisti, pieni, hiljainen kaksio, missä ei ole ketään muita kuin minä ja missä saisin olla täydellisessä rauhassa, siintää suorastaan paratiisina edessä.
Mutta sitten se aina viikonloppuna ja lomilla helpottaa ja ajattelen taas, että ehkä tuon miehen kanssa nyt kuitenkin pärjää. :)
Kävi. Menin naimisiin lokakuussa 2001 ja laitoin avioeron vireille helmikuussa 2002 eli neljän kuukauden jälkeen.