Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Introvertit - kauanko kesti, että uusi kumppani alkoi tuntua "tutulta"?

Vierailija
22.10.2019 |

Olen nyt reilun kuukauden verran tapaillut aivan ihanaa miestä. Ollaan nähty kerran, pari viikossa ja tehty yhdessä monenlaista, yökyläiltykin jo puolin ja toisin. Kumpikin on sanonut olevansa ihastunut, hän innokkaammin kuin minä, mutta kyllä minäkin tässä olen jo tunteita kehitellyt.

Mutta. Vaikka miehen seurassa on hyvä olla ja hän on monella tavalla juuri sellainen kumppani, jota olen etsinyt, miehen tapaaminen myös syö aina energiaa. Erityisesti, kun hän oli yötä kotonani, olin jälkikäteen ihan läkähtynyt - niin paljon yhdessäoloa ja niin iso oman tilan jakaminen niin vieraan ihmisen kanssa!

Onko tämä ihan normaalia vai merkki jostakin ongelmasta? Tavallaan tämä on minusta ihan ymmärrettävää, koska en minä uusien ystävienkään kanssa osaa kunnolla rentoutua, enkä edes kutsu ketään ystäväksi ennen kuin on tunnettu vuosi, pari. Ja samalla tuntuu, että jonkin "elämän rakkauden" kanssa pitäisi olla heti helppo ja luonteva olla. Ja tavallaan onkin, mutta en minä pysty lataamaan henkisiä akkujani hänen kanssaan samalla tavalla kuin yksin.

(Olen siis 27-vuotias ja ollut viisi vuotta sinkkuna. Sitä edeltävä parisuhde alkoi niin nuorena ja oli niin täynnä ongelmia, etten oikein osaa tai halua verrata tätä tilannetta siihen.)

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko niin, että sinä jotenkin "yrität liikaa" hänen seurassaan?

Ehkä haluat miellyttää, tehdä tilanteesta erityisen mukavan hänelle, viihdyttää, ilahduttaa. Uuvutatko itsesi tällä emännän roolillasi, jossa pyrit siihen että teillä olisi mahdollisimman täydellistä?

Et ehkä väsyisi, jos vaan möllöttäisit normaaliin tapaasi, etkä panostasi liikaa?

Vierailija
2/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin voi hyvin olla. Mutta miten sitä osaisi möllöttää normaalisti näin uuden ihmisen kanssa?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritä rentoutua.

Itse koin miehen kanssa olemisen hyvänä, en ollenkaan ahdistavana tai kuormittavana. Mutta olin aivan rento hänen kanssaan alusta lähtien (en vetänyt mitään roolia tai "yrittänyt" olla parempi), ja sanoin suoraan kun tarvitsin hengähdystaukoa toisesta.

Vierailija
4/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ajatellut että voisit olla erityisherkkä? Itse olen enkä ole siksi pystynyt oikein kunnolla koskaan seurustelmaan kenenkään kanssa. En nimittäin pysty nukkumaan toisen vieressä lainkaan kun olen aina nukkunut yksin. Tarkkailen koko ajan sitä toista, hänen hengitystään ja jokaista liikettään. Sitten on pakko ottaa nukahtamislääke ja pistää tulpat korviin ja silmälaput että saan edes pari tuntia unta. Tämän jälkeen olen luuonnllisesti aivan puhki seuraavana päivän enkä voi tavata uudestaan kuin korkeintaan viikon päästä.

Mielestäni tämä ei liity siihen kuinka tutulta toinen tuntuu vaan tätä tapahtuu myös joskus harvoin naispuolisen ystävän ollessa yökylässä, tosin silloin nukun paremmin koska emme nuku samassa  sängyssä vaan hän lattiallla patjalla.

Myös pelkkä deittailu syö energiaa... nytkin pitäisi tavata yksi mies mutta olen niin väsynyt ja kaamoksessa jo nyt etten tiedä pystynkö mitenkään.

Tragedia on se, että kuitenkin kaipaan kumppani ja kärsin yksinäisyydestä...

Vierailija
5/15 |

No, rehellisesti sanottuna en tiedä. Olen ollut samassa tilanteessa, ja muistan miten helpottunut aina olin kun pääsin lähtemään yksin viikonlopuksi mökille. Sain olla rauhassa hetken.

Sen voin silti sanoa, että muista että tämä alku on se vaihe, jolloin teidän roolit määräytyy. Kun teet ruokaa kaksi kertaa, mies uskoo, että sinä  olet Ruuanlaittaja. Kun viet roskat kaksi kertaa, miehen mielestä sinä olet Roskien viejä. Kun varaat teille liput konserttiin kaksi kertaa, olet ikuisesti Lippujen varaaja.

Kiinnitä huomiota siihen mitä teet, ja edellytä vastavuoroisuutta, vaikka kuin ihana se mies on ja vaikka kuin haluat sitä hemmotella. Se miten toimit nyt, niin joudut toimimaan aina.

En muuta osaa tähän sanoa.

Vierailija
6/15 |

Joo, kuulostaa aika tutulta, tosin mulla ei onneksi ole ihan noin vaikeaa. Mutta just toi nukkuminenkin - vaikka pystyn nukkumaan jonkin verran, niin nukun kevyesti ja havahdun aina välillä hereille siihen, että vieressä on toinen ihminen. Ja samaan aikaan kuitenkin kaipaan itselleni kumppania ja haluaisin olla parisuhteessa.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yritä rentoutua.

Itse koin miehen kanssa olemisen hyvänä, en ollenkaan ahdistavana tai kuormittavana. Mutta olin aivan rento hänen kanssaan alusta lähtien (en vetänyt mitään roolia tai "yrittänyt" olla parempi), ja sanoin suoraan kun tarvitsin hengähdystaukoa toisesta.

Joo, noin varmasti pitäisi tehdä. Mutta tuntuu tosi vaikealta olla rento uuden ihmisen kanssa. 

ap

Vierailija
8/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko niin, että sinä jotenkin "yrität liikaa" hänen seurassaan?

Ehkä haluat miellyttää, tehdä tilanteesta erityisen mukavan hänelle, viihdyttää, ilahduttaa. Uuvutatko itsesi tällä emännän roolillasi, jossa pyrit siihen että teillä olisi mahdollisimman täydellistä?

Et ehkä väsyisi, jos vaan möllöttäisit normaaliin tapaasi, etkä panostasi liikaa?

Näin voi hyvin olla. Mutta miten sitä osaisi möllöttää normaalisti näin uuden ihmisen kanssa?

ap

No, rehellisesti sanottuna en tiedä. Olen ollut samassa tilanteessa, ja muistan miten helpottunut aina olin kun pääsin lähtemään yksin viikonlopuksi mökille. Sain olla rauhassa hetken.

Sen voin silti sanoa, että muista että tämä alku on se vaihe, jolloin teidän roolit määräytyy. Kun teet ruokaa kaksi kertaa, mies uskoo, että sinä  olet Ruuanlaittaja. Kun viet roskat kaksi kertaa, miehen mielestä sinä olet Roskien viejä. Kun varaat teille liput konserttiin kaksi kertaa, olet ikuisesti Lippujen varaaja.

Kiinnitä huomiota siihen mitä teet, ja edellytä vastavuoroisuutta, vaikka kuin ihana se mies on ja vaikka kuin haluat sitä hemmotella. Se miten toimit nyt, niin joudut toimimaan aina.

En muuta osaa tähän sanoa.

Lohduttaa kuitenkin kuulla, että muillakin on ollut samanlaista välillä. Ja hyvä pointti toi roolien määräytyminen!

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika perus, eli samat kokemukset introvertti miehenä. Kun on yötä naisen luona tai hän minun luona, niin sen jälkeen haluaa olla omassa rauhassa päivän viiva viisikin päivää. Ihan kiva olla myös ilman yhteydenpitoa hetki, että taas alkaa ikävöimään toista. Jos on jatkuvasti yhteydessä ja jatkuvasti yhdessä, niin toista ei voi koskaan ikävöidä.

Vierailija
10/15 |

Joo. Nyt ei olla nähty pariin päivään ja se tuntuu oikeastaan hyvältä. Tai on kiva vähän ikävöidä ja odottaa ja samalla tuntea vähän ilmaa ympärillä.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika perus, eli samat kokemukset introvertti miehenä. Kun on yötä naisen luona tai hän minun luona, niin sen jälkeen haluaa olla omassa rauhassa päivän viiva viisikin päivää. Ihan kiva olla myös ilman yhteydenpitoa hetki, että taas alkaa ikävöimään toista. Jos on jatkuvasti yhteydessä ja jatkuvasti yhdessä, niin toista ei voi koskaan ikävöidä.

Mulla taas tunteet viilenee yllättävän nopeasti jos ei olla ns "jatkuvasti yhteydessä". En itse roiku ja laita viestiä hirveän usein, eli jos se toinen on samanlainen, kuihtuu homma kasaan äkkiä. Ja jos toinen ei ylläpidä yhteydenpitoa, unohdan. Jotenkin olen turruttanut tunteeni niin etten enää odota keneltäkään mitään, vaikka miten tykkäisinkin.

Vierailija
12/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia introvertiltä. Koeta välillä ottaa omaa tilaa ja aikaa, vaikka olisittekin yhdessä. Itse en ollenkaan kestäisi ulospäinsuuntautunutta kumppania. Onneksi olemme samasta puusta, eikä kumpikaan halua jatkuvasti höpöttää, eikä toisaalta vaivaudu hiljaisesta yhdessäolosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

32 vuotta siihen meni.

Sitten erottiin.

Vierailija
14/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika perus, eli samat kokemukset introvertti miehenä. Kun on yötä naisen luona tai hän minun luona, niin sen jälkeen haluaa olla omassa rauhassa päivän viiva viisikin päivää. Ihan kiva olla myös ilman yhteydenpitoa hetki, että taas alkaa ikävöimään toista. Jos on jatkuvasti yhteydessä ja jatkuvasti yhdessä, niin toista ei voi koskaan ikävöidä.

Mulla taas tunteet viilenee yllättävän nopeasti jos ei olla ns "jatkuvasti yhteydessä". En itse roiku ja laita viestiä hirveän usein, eli jos se toinen on samanlainen, kuihtuu homma kasaan äkkiä. Ja jos toinen ei ylläpidä yhteydenpitoa, unohdan. Jotenkin olen turruttanut tunteeni niin etten enää odota keneltäkään mitään, vaikka miten tykkäisinkin.

Mutta alun jälkeen nainen on se jahtaava osapuoli, yleisesti ottaen. Alkuun kyllä miehen tulee olla se aloitteellinen, mutta sitten nainen ottaa sen osan ja mies vain odottaa naisen yhteydenottoa. Niin se menee, luontaisesti. Jos sinä et naisena ole sellainen, niin tulee olemaan vaikeaa löytää mies.

Mies jahtaa alkuun, sitten nainen ottaa sen roolin kun nainen tykästyy mieheen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
22.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yli 1,5 vuotta, eli vasta sen jälkeen kun muutettiin yhteen. Nyt taistelen sitten sosiaalisen väsymyksen kanssa, kun työpäivän jälkeen pitäisi jaksaa olla edes vähän sosiaalinen kun toinen on kotona :'D.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi yhdeksän