Jos on elänyt hyvin helpon elämän niin jääkö jotenkin kasvamatta ihan aikuiseksi

En tiedä kun ei ole kokemusta liian helposta elämästä. Onkohan kenelläkään?

Jää.

Huomannut parista ystävästä. Märistään jostain pikkujutuista.

Kärsimys kirkastaa- mentaliteetilla Suomi olisi täynnä täyspäisiä aikuisia,vaan eipä ole.

Ootko nähnyt vihreiden nuoria naisedustajia? Vastaus on joo.

Kyllä nekin märisee pikkujutuista, joilla on ollut vaikeaa, lapsena esim. Ja vieläkin. Ainakin ite tunnen.

Suorastaan marttyyriainesta.

En usko. Olen tietysti siinä mielessä jäävi vastaamaan, että olen niitä helpon elämän eläneitä, joten voi olla etten osaa arvioida omaa ja kaltaisteni mahdollista keskenkasvuisuutta.

Mutta minusta jotenkin näyttää siltä, että keskimäärin vähemmän vastoinkäymisiä kokeneet on tasapainoisempia ja onnellisempia kuin niitä paljon kokeneet. Poikkeuksia toki on: ihmisiä joilla periaatteessa on ulkoisesti mennyt helposti mutta oma pää piinaa ja on paljonkin ongelmia, samoin on ihmisiä joiden elämä on silkkaa vastoinkäymistä ja aina he vaan ovat tarmokkaita ja pärjääviä eivätkä lannistu. Mutta pääosin vaikuttaa että vastoinkäymiset ei niinkään kasvata, ja erityisen paljon vastoinkäymisiä masentaa ja lannistaa. 

Trump, arabi(mies)kuninkaalliset... kyllähän siinä niin saattaa joillekin käydä

Se Ohisalo onkin varmaan kaikkien aikojen ty hm in. Vielä ministeri, no ei enää kauaa... Uusin aivopäästö iltasanomissa, pöyristyisin jos tuo ei olisi vihreä.

En tosiaankaan haluaisi ajatella niin, että vain vaikeuksissa todella kasvaa, mutta omalla kohdallani ainakin olen huomannut sellaisen kaavan. Tietysti vaikeuksia voi olla niinkin paljon, että ne pysäyttävät kaiken etemisen, kuten köyhyys, sairaus, onnettomuudet ja mielenterveysongelmat yhdistettynä. Tuollaiseen kurimukseen toivon onnea ja jotain ihmeen kaltaista.

Jos tuntuu että elämä ei tarjoa mitään haastetta, niin suosittelen kehittelemään haasteita. Kenties asumaan johonkin köyhään maahan joksikin aikaa, tai muuta vastaavaa jossa voi olettaa näkökulmien muuttuvan ja jossa joutuu kauas mukavuusalueeltaan. Tämä ei siis millään tavoin kettuiluna, vaan oikeasti suosittelen.

Toisaalta jos on mahdollisuus seesteiseen elämään ja siitä nauttii, niin kannattaa nauttia. Koko ajan ei tarvi olla kärsimässä ja kehittymässä. Monella on vapaus valita nykyään, se on uskomaton rikkaus. Ihminen on kuitenkin virittynyt menemään eteenpäin ja jossain vaiheessa rauhattomuuden yltyessä useimmat hankkiutuvat uusiin tilanteisiin.

Luonnekysymys. Se on enintään joltain osin kasvuympäristön muokkaamaa, mutta aika pitkälti synnynnäistä. 

Helppo elämä voi tehdä joistain idiootteja, jotka eivät ymmärrä muusta. Toisaalta se voi mahdollistaa fiksulle yksilölle paljon sivistystä; jos ei tarvitse raataa merkityksettömissä puuhissa matalapalkkatyössä ja kotitöissä vain selvitäkseen hengissä, vaan voi keskittää energiansa maailmasta oppimiseen, ajatteluun, kokemuksien hankkimiseen, vaikkapa vapaaehtoistyöhön tai politiikkaan, jossa kohtaa paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja kuulee tarinoita. 

Myös vaikea elämä tekee tuhoja; se kyynistää ja lannistaa monia, ajaa ahdistukseen ja masennukseen, syrjäyttää, sairastuttaa, niin, että näistä ei ole auttamaan edes itseään, saati että heitä kiinnostaisi mikään muu. Jotkut saavat siitä motivaatiota ja oppia kantapään kautta, mutta se vaatii lujaa luonnetta ja optimistista elämänasennetta, että jaksaa ponnistella ja kestää pettymykset. 

Yleensä ottaen fiksu ihminen ymmärtää ja oppi paljon muutakin kuin omakohtaisen kokemuksen kautta, riippumatta omista kokemuksistaan. Typerä ei. Ihan taustoista riippumatta. 

Tulee ihan teinirinsessa "mutkumä haluun " Ainopennanen mieleen tästä pian ex ministeri Ohisalosta.

Etenkin ne vastaukset Ohisalolle kertovat totuuden, hän EI voi olla poliisin yläpuolella, vaikka kuinka polkisi jalkaa.

Käsittääkseni se menee enemmän toisin päin eli tasapainoinen aikuisuus edellyttää mallia tasapainoisesta (helposta?) elämästä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään 100 % totuus vaan ongelmaisia löytyy kaikista porukoista, toisissa vaan enemmän. Mielestäni "pikkuasioista" märinä ei ole aikuisuuden mittari. Arvelisin leipäjonossakin enemmän harmiteltavan edellisten viikkojen pussien sisältöä kuin köyhyyttä ja sen luoneita yhteiskunnan rakenteita. Ihmiset nyt vain puhuvat pikkuasioista.

Kuin lapsi - mitä enemmän se saa sitä enemmän se haluaa.

Sananlasku.   Todellisuudessa ihmiset noudattavat opittua käytösmallia, vielä aikuisinakin,  oli oikein tai väärin.

En tunne ketään joka silti helpolla olisi päässyt.

Vanhempien sairaudet ja kuolema ja lasten teko sitten lopulta kasvattaa. Minulla ei ollut mitään huolia ennen 34 -v, olin onnellinen ja naiivi. Ihmiset putibät prinsessana joka olinkin. Oli raskasta kasvaa kolmekymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

En tosiaankaan haluaisi ajatella niin, että vain vaikeuksissa todella kasvaa, mutta omalla kohdallani ainakin olen huomannut sellaisen kaavan. Tietysti vaikeuksia voi olla niinkin paljon, että ne pysäyttävät kaiken etemisen, kuten köyhyys, sairaus, onnettomuudet ja mielenterveysongelmat yhdistettynä. Tuollaiseen kurimukseen toivon onnea ja jotain ihmeen kaltaista.

Jos tuntuu että elämä ei tarjoa mitään haastetta, niin suosittelen kehittelemään haasteita. Kenties asumaan johonkin köyhään maahan joksikin aikaa, tai muuta vastaavaa jossa voi olettaa näkökulmien muuttuvan ja jossa joutuu kauas mukavuusalueeltaan. Tämä ei siis millään tavoin kettuiluna, vaan oikeasti suosittelen.

Toisaalta jos on mahdollisuus seesteiseen elämään ja siitä nauttii, niin kannattaa nauttia. Koko ajan ei tarvi olla kärsimässä ja kehittymässä. Monella on vapaus valita nykyään, se on uskomaton rikkaus. Ihminen on kuitenkin virittynyt menemään eteenpäin ja jossain vaiheessa rauhattomuuden yltyessä useimmat hankkiutuvat uusiin tilanteisiin.

Itselläni ei ole koskaan ollut ihmeempää hinkua "eteenpäin menoon" eikä haasteisiin. Olen aina rakastanut tavallista pientä arkea ja elämää. Olen 45-vuotias, eikä vielä ole ainakaan tullut mitään ahdistuksia tai rauhattomuutta siitä etten ole eteenpäinmenijätyyppiä. Luultavasti luonnekysymys, mitä kukin kaipaa. Mutta tosiaan, onneksi nykyään pitkälti vapaus valita sen mukaan mitä oma sisin sanoo, haasteita kaipaavat voivat etsiä niitä ja me jotka rakastamme arjen pikkuasioita nautiskella niistä rauhassa ilman epämukavia haasteita.

- 6, helpon elämän elänyt

Minulla on kai ollut kaikin tavoin helppo elämä: oli hyvät vanhemmat ja turvallinen lapsuus, ei ole ollut sairauksia eikä taloudellisia ongelmia, ja lisäksi olen ollut lähes koko aikuisikäni vakaassa parisuhteessa. Tästä huolimatta määrittelen kyllä ainakin itse itseni ihan aikuiseksi. En kulje pää pilvissä enkä ole edes teininä ollut mikään tyhjän kikattaja, vaan vakava ja vastuuntuntoinen. Olen huolestujatyyppi, mutta kannan itse omat murheeni ja huolehdin itse omat asiani.

Voihan tietysti olla, että aikuisuus määritellään myös ihan jollain toisella tavalla.

Joillekin varmasti käy näin. Toisaalta jos on yhtään empatiakykyä, niin vähintään muiden kärsimykset ympärillä kasvattavat jotenkin. Valitettavasti näitä empatiakyvyttömiä on paljon.

Huonon elämän eläneistä voi tulla valittavia marttyyreita tai positiivisia menestyjiä. Pumpulissa eläneistä voi tulla valittavia marttyyreita tai positiivisia menestyjiä.

No näkeehän sen siinä, kun pumpulissa kasvaneet suomipojat viettävät aikuisikänsä pleikkarien, roolipelien, scifisarjojen ja muiden hömpötysten lumoissa. Ei heitä metsätöihin saa ja olisivatkin siellä vain vaaraksi itselleen ja muille.

Muista en osaa sanoa, mutta omalla kohdallani vastoinkäymiset muuttivat minua Ihmisenä paljon parempaan suuntaan. Olin tottunut menestymään, ja sen pohjalta olin varsin ylimielinen ja pidin muiden vähäisempää menestystä lähinnä laiskuutena ja ”omana vikana”. Sittemmin eteeni tuli terveydellisiä ongelmia, jotka eivät sentään estäneet entisenlaista etenemistä ja elämää, mutta samalla aloin ymmärtää muitakin. Kaikilla ei ole samanlaiset kyvyt, samanlainen jaksaminen tai stressinsietokyky.

En vieläkään ole varsinainen hyväntekijä, mutta esimerkiksi työssäni ison yhtiön keskijohdossa henkilöstön hyvinvointi on noussut aivan erilaiseen rooliin kuin ennen. Nykyajattelussani yritys ei enää pelkästään tuota rahaa, vaan muun muassa elinkeinon ja turvallisen, kannustavan elinympäristön työntekijöille.