Miksi joillekin vanhemmille syntyy paljon erityislapsia?

Avioerolapsilla menee aina huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Avioerolapsilla menee aina huonommin.

Meillä ne diagnoosit tulivat jo silloin, kun olimme naimisissa. Ero aiheutui muista syistä. Sille en jälkikäteen voi mitään, että olen eronnut -- tausta on monimutkaisempi. Olisi varmaankin pitänyt tajuta valita puoliso huolellisemmin, mutta jälkikäteen on paha jossitella ja siltikin olisi voinut tulla ero aivan muista syistä.

Monet nepsy-pulmat ovat geneettisiä. Moni muukin sairaus on geeneissä, mutta puhkeamista voi estää tai edesauttaa elintavoilla. Hyvä esimerkki on diabetes, sen saamista voi jouduttaa huonoilla elintavoilla, jolloin geneettinen alttius ikään kuin toteutuu.

Ehkä nykymaailma altistaa erilaisille erityispiirteille helpommin. Niinpä se geeniperimä ilmentyy sairastumisena helpommin.

Toisaalta aina on ollut niitä vilkkaita tai muuten erityisiä lapsia, ilman diagnoosia vain. Jotain oli kuitenkin koulumaailmassa toisin, sillä esim. omalla 3.-6. luokallani oli 33 lasta yhden open kanssa, eikä mitään suurempaa ongelmaa.

Nykyään on diagnoosit kaikelle. Ennen pistettiin tarkkailuluokalle.

Ennen sai lapset olla vapaammin lapsia. Nykyään niiden pitäisi olla zombeja ja lapsia ei saa enää kasvattaa. Mitään kuria ei saa olla vaan ihan sylivauvoiltakin vanhemmat  pyytää lupaa tehdä asioita ja lapset päättää jo taaperona miten perhe elää.  Ennen sai riekkua vapaasti, mutta kun yli meni niin tuli sanktio ja siitä ne rajat oppi. Mitään et saanut ja kaikki oli kielletty ja hiljaa piti olla. Lapset sai näkyä mutta ei kuulua. Ei silloin oltu nurkissa vanhempien riesana 24/7. Aamulla hävittiin ovesta ja illalla tultiin kotiin. Nälissään oltiin jos ei oltu ruoka-aikaan kotona, ketunleipiä syötiin metsässä nälkään. Paha mieli oli lähes joka päivä, siinä oppi tunteiden säätelyä. Ensiaputaitoja opittiin luonnonyrteillä kun ei kotiin joka naarmusta menty. Kyllä se oli ihan parasta elämää. Nykyajan lapset on loistelamppujen alla holhous karsinoissa eläviä lampaita ja niistä kasvatetaan sieluttomia tyhjäpäitä ja valmiiksi emotionaalisesti vammaisia kun ovat kadottaneet yhteyden todellisuuteen eläessään keinotodellisuudesssa. Kaikki on valmiiksi pureskeltua, tunteetkin, että ne ei vaan satuta. Sääliksi käy.

Vierailija kirjoitti:

Ennen sai lapset olla vapaammin lapsia. Nykyään niiden pitäisi olla zombeja ja lapsia ei saa enää kasvattaa. Mitään kuria ei saa olla vaan ihan sylivauvoiltakin vanhemmat  pyytää lupaa tehdä asioita ja lapset päättää jo taaperona miten perhe elää.  Ennen sai riekkua vapaasti, mutta kun yli meni niin tuli sanktio ja siitä ne rajat oppi. Mitään et saanut ja kaikki oli kielletty ja hiljaa piti olla. Lapset sai näkyä mutta ei kuulua. Ei silloin oltu nurkissa vanhempien riesana 24/7. Aamulla hävittiin ovesta ja illalla tultiin kotiin. Nälissään oltiin jos ei oltu ruoka-aikaan kotona, ketunleipiä syötiin metsässä nälkään. Paha mieli oli lähes joka päivä, siinä oppi tunteiden säätelyä. Ensiaputaitoja opittiin luonnonyrteillä kun ei kotiin joka naarmusta menty. Kyllä se oli ihan parasta elämää. Nykyajan lapset on loistelamppujen alla holhous karsinoissa eläviä lampaita ja niistä kasvatetaan sieluttomia tyhjäpäitä ja valmiiksi emotionaalisesti vammaisia kun ovat kadottaneet yhteyden todellisuuteen eläessään keinotodellisuudesssa. Kaikki on valmiiksi pureskeltua, tunteetkin, että ne ei vaan satuta. Sääliksi käy.

Vaikka se kiintymysvanhemmuus-tyyppinen ajattelu on pitkälti fiksua, niin senkin voi viedä liian pitkälle. Jännittää miettiä, miten siten kasvatettu lapsi reagoi joutuessaan oikeaan maailmaan siitä pumpulimaailmastaan.

2 tekijää, jotka tulivatkin jo:

Moni ongelma on perinnöllinen joko vahvemmin tai heikommin.

Nykyään diagnosoidaan helpommin mm. lievempiä autismin kirjon ongelmia ja mm. ADHD, jota ei ennen tunnettu ollenkaan.

Erityislapsia ei ollut, koska kaikkien ei odotettu käyttäytyvän tismalleen oikein niin kuin tuhannet muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen sai lapset olla vapaammin lapsia. Nykyään niiden pitäisi olla zombeja ja lapsia ei saa enää kasvattaa. Mitään kuria ei saa olla vaan ihan sylivauvoiltakin vanhemmat  pyytää lupaa tehdä asioita ja lapset päättää jo taaperona miten perhe elää.  Ennen sai riekkua vapaasti, mutta kun yli meni niin tuli sanktio ja siitä ne rajat oppi. Mitään et saanut ja kaikki oli kielletty ja hiljaa piti olla. Lapset sai näkyä mutta ei kuulua. Ei silloin oltu nurkissa vanhempien riesana 24/7. Aamulla hävittiin ovesta ja illalla tultiin kotiin. Nälissään oltiin jos ei oltu ruoka-aikaan kotona, ketunleipiä syötiin metsässä nälkään. Paha mieli oli lähes joka päivä, siinä oppi tunteiden säätelyä. Ensiaputaitoja opittiin luonnonyrteillä kun ei kotiin joka naarmusta menty. Kyllä se oli ihan parasta elämää. Nykyajan lapset on loistelamppujen alla holhous karsinoissa eläviä lampaita ja niistä kasvatetaan sieluttomia tyhjäpäitä ja valmiiksi emotionaalisesti vammaisia kun ovat kadottaneet yhteyden todellisuuteen eläessään keinotodellisuudesssa. Kaikki on valmiiksi pureskeltua, tunteetkin, että ne ei vaan satuta. Sääliksi käy.

Vaikka se kiintymysvanhemmuus-tyyppinen ajattelu on pitkälti fiksua, niin senkin voi viedä liian pitkälle. Jännittää miettiä, miten siten kasvatettu lapsi reagoi joutuessaan oikeaan maailmaan siitä pumpulimaailmastaan.

Kireä pomo tiuskii js käskyttää => ahdistaa, diagnodoidaan ahdistuneisuushäiriö , ei voi enää käydä töissä.

Ennen kuitattiin olankohautuksella, pikkupomon tehtävä nyt vaan on olla m#lkku...

Kuriton kasvatus. Jos lapsen kanssa neuvotellaan kaikesta heti kun puhumaan oppii, niin ei ihmekään että lapsi sekoaa. Aikuisena sitten ihmetellään kun pomo ei neuvottele eikä poliisi.

Lapsi tarvitsee rajat, joita voi sitten teini-ikäisenä höllentää ja antaa vastuuta omista tekemisistään.

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsia ei ollut, koska kaikkien ei odotettu käyttäytyvän tismalleen oikein niin kuin tuhannet muut.

Häiriköivä, peruskoulun viitosilla läpi menevä ei ollut "erityinen", vain vähän tyhmä tai ei vain viihtynyt koulussa.

Heistä tuli raksaukkoja, rekkakuskeja, tehdastyöntekijöitä.

Mitään amistakaan ei tarvinnut käydä, että työllistyisi.

Nyt 50% suomalsisista olisi tarkoitus saada suorittamaan korkeakoulututkinto.

Nykyään tehdään enemmän diagnooseja ja myös lääketiede kehittynyt, kun kaikkeen tarvitaan lääkärinlausunto, jotta apua saadaan.

Myös ennen hyväksyttiin erilaisuutta, sitä pidettiin jopa hyveenä, kun oli haaveilijoita, taiteilijasieluja, vilkkaita, ujoja, puhelijoita jne. ehkä nykyään kaikki pitäisi olla samassa muotilla tehtynä, eikä erilaisuutta hyväksyttä.

En usko erityislasten lisääntyneen, vaan esim. ADD ja ADHD-lapsista ei pidetty sen kummempaa numeroa, vaan sitä pidettiin persoonallisuuteen kuuluvana, näin oli 70-luvulle saakka ja sitä ennen.

Toisaalta, vielä 80-90-luvulle saakka vammaiset esim. kuulo-ja näkövammaiset pidettiin omissa kouluissa ja liikuntarajoitteiset kotona ja hoitolaitoksissa, kun oli liikuntaesteitä paljon, eikä ollut apuvälineitä. Ja koulussa oli tarkkailuluokat jne.

Vaikeudet tuntuvat menevän myös suvussa. Joko puolisovalinta on mennyt pieleen useasti, sitä myötä perheolot ja geenivirheet monistuvat tai asenteet ovat perseellään ylipäätään ylisukupolvisesti lasten kasvatuksesta. Näitä on nähty esim.serkuksissa, etteivät aivot pelitä normaalisti. Pojilla tuntuu olevan suurempi riski ongelmiin kuin tytöillä. Omakohtaiset havainnot 25 vuoden työkokemuksen pohjalta.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsia ei ollut, koska kaikkien ei odotettu käyttäytyvän tismalleen oikein niin kuin tuhannet muut.

Häiriköivä, peruskoulun viitosilla läpi menevä ei ollut "erityinen", vain vähän tyhmä tai ei vain viihtynyt koulussa.

Heistä tuli raksaukkoja, rekkakuskeja, tehdastyöntekijöitä.

Mitään amistakaan ei tarvinnut käydä, että työllistyisi.

Nyt 50% suomalsisista olisi tarkoitus saada suorittamaan korkeakoulututkinto.

Heistä sentään tuli jotain. Nykyään niistä tulee työkyvyttömyyseläkeläisiä ennen ainuttakaan oikeaa työpäivää tai koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tehdään enemmän diagnooseja ja myös lääketiede kehittynyt, kun kaikkeen tarvitaan lääkärinlausunto, jotta apua saadaan.

Myös ennen hyväksyttiin erilaisuutta, sitä pidettiin jopa hyveenä, kun oli haaveilijoita, taiteilijasieluja, vilkkaita, ujoja, puhelijoita jne. ehkä nykyään kaikki pitäisi olla samassa muotilla tehtynä, eikä erilaisuutta hyväksyttä.

En usko erityislasten lisääntyneen, vaan esim. ADD ja ADHD-lapsista ei pidetty sen kummempaa numeroa, vaan sitä pidettiin persoonallisuuteen kuuluvana, näin oli 70-luvulle saakka ja sitä ennen.

Toisaalta, vielä 80-90-luvulle saakka vammaiset esim. kuulo-ja näkövammaiset pidettiin omissa kouluissa ja liikuntarajoitteiset kotona ja hoitolaitoksissa, kun oli liikuntaesteitä paljon, eikä ollut apuvälineitä. Ja koulussa oli tarkkailuluokat jne.

Ennen oli apukouluja selvästi heikoille oppilaille, nykyään heidän pitäisi opiskella opetussuunnitelman mukaan normiluokassa. Jokainen tajuaa, ettei se onnistu. Siitä seuraa tumipaperien rumba, mikä ei auta sitä lasta eikä opettajaa tippaakaan. Näitä on entistä enemmän!

Äidit käyttää aineita raskausaikana.

On aivan sama, mikä diagnoosi on: hoitoa ja tulea ei tipu sen helpommin ja koulu ei ole hoitolaitos, jossa jokaiselle on oma tukihenkilö vieressä. Erityiskoulut takaisin kehitysvammaisen tasoisille oppilaille, jolloin ei synny valtavaa stressiä, kun normiluokalla pitää sinnitellä eikä koskaan pysty samaan kuin muut!

Johtuisko siitä että puoliso valitaan muulla kuin vaistolla/hormoneilla? Silloin ei vältetä periytyviä sairauksia niin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kuriton kasvatus. Jos lapsen kanssa neuvotellaan kaikesta heti kun puhumaan oppii, niin ei ihmekään että lapsi sekoaa. Aikuisena sitten ihmetellään kun pomo ei neuvottele eikä poliisi.

Lapsi tarvitsee rajat, joita voi sitten teini-ikäisenä höllentää ja antaa vastuuta omista tekemisistään.

Tiedätkö, kyllä noita erityislapsia ja todella kurittomia, vilkkaita ja eläväisiä lapsia on ollut kautta historian, vaikka oli ruumiillinen kuritus.

Nykyajan lapset ovat lutusia ja kilttejä, kun vertaa vaikka 50-60-luvulle kouluun.

Ja toisaalta vaatimustaso ja tietomäärä on valtavasti muuttunut. Ennen riitti koulussa heikko luku-ja kirjoitustaito ja kansakouluakin käytiin 5-6 vuotta ja vain pieni määrä kävi oppikoulun tai suoritti ylioppilastutkinnon, kun ei rahaa tai eväitä ollut.

Minusta lapsien ja nuorten taso ja hyvinvointi on valtavasti noussut 50v ja kiitos yhteiskunnan ja vanhempien.

Ja mitään hyvää ei kova kuri ole tuonut, kuin pahoinvoivia ja tämä näkyy mielenterv.ongelmana, itsemurhina ja rikoksina.

Kasvisruuan ja -rasvojen liika käyttö tyhmentää ja näkyy jo jälkeläisissäkin etteivät aivot kehity normaalisti.