Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa siitä, että epäilee anoreksiaa?
Anorektikko??
18.10.2019 |
Olen 6-luokkalainen tyttö ja olen todella varma, että minulla on anoreksia. En kuitenkaan uskalla tai jollain tapaa myöskään halua kertoa siitä vanhemmilleni, kouluni terveydenhoitajlle tai kenellekkään muulle.
Tiedän, että kertominen on hyvä vaihtoehto, mutta en tiedä miten kertoisin. Jos jollain vain on jotain ideoita miten saisin kerättyä rohkeutta kertoa asiasta niin kiltti auta.
Kiitos jos autat!
Kommentit (7)
Koulun terkkari voisi olla kuitenkin ihan hyvä aikuinen, jolle jutella asiasta. Jos jännittää, niin voit ihan hyvin sanoa sen keskustelun aluksi, hän varmasti pystyy auttamaan.
Se oma vanhempi voi suhtautua alussa asiaan huonommin, siksi minusta kannattaisi valita keskustelukumppaniksi terveydenhuollon ammattilainen. Olen itse sairastunut anoreksian 7. luokalla ja huomattavasti helpompaa oli käydä asiaa läpi terkkarin kanssa kun syömishäiriö oli vahvistunut, omien vanhempien kanssa keskustelut oli heidän puoleltaan jatkuvaa syyllistämistä.terkkari sai pidettyä asian jotakuinkin aisoissa, mutta vanhemmat oli oikeastaan enemmän ongelma ja paraneminen alkoi kunnolla vasta, kun muutin pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terkkarit ymmärtävät kyllä, että monista asioista on tosi vaikea puhua. Voit esimerkiksi kirjoittaa asiasi lapulle ja antaa sen lapun terkkarille. Lapun voi antaa myös omalle opelle, kummille, läheisen kaverin vanhemmalle tai kenelle tahansa aikuiselle, johon luotat ja joka on sinulle kiltti. Tärkeintä, että kerrot jollekulle aikuiselle! Anoreksia on hyvin vakava sairaus, se voi pahimmillaan johtaa jopa kuolemaan.
Ehdottomasti menet terkkarin juttusille.
Kirjoita asia vaikka lapulle ja anna lappu hänelle.
Tai kuten minä tein, lähetin terkalle kotoa sähköposti viestin. Pelotti aikoinaan kamalasti ja kaikkea kun odotin vastausta.
Mutta ihan suotta. Hän vastasi että varataanko lääkärillekin aika samantien. Ja niin sekin sovittiin. Oli helpompi viestien kautta kertoa ja sopia lääkärissä käynti.
Lääkärissä sitten meinasi iskeä lukko päälle, mutta lääkäri hoisi homman hienosti ja lopulta uskaltauduin puhumaan hänellekin. Itkuhan siinä tuli mutta huojentui olo.
Pääsin samantien osastolle hoitoon. Vietin siellä n.3kk jonka jälkeen pääsin kotiin ja kontrollit olivat 2krt kuussa.
Jouduin myöhemmin vielä 2 krt uudelleen osastolle mutta sen jälkeen alkoi nousu parempaan. Minä en suostunut mihinkään lääkityksiin kun ne eivät ratkaise itse ongelmaa.
Nykyään olen varmaankin n.97% parantunut. Itsensä kriittinen arvostelu on ja pysyy, mutta ruoka ei ole enää mörkö ja liikunta pakkomielle 😊
Nyt vain rohkeasti yhteyttä terkkaan, siitä se lähtee sitten etenemään kohti parempaa 🤗
Mitä nopeammin otat yhteyttä esim. terv.hoitajaan, ja saat apua sitä paremmin ja nopeammin paranet! Toivon, ettet viivyttele asian kanssa, vaan rohkaiset mielesi ja haet apua! Tsemppiä❤️
Voi olla ettei sua uskota, koska stereotypian mukaan syömishäiriöinen on sairaudentunnoton. Valitse sanat tarkkaan, ja toivo parasta.
Muuten. Jos olisit oikeasti sairas, eikö rakastavat vanhemmat muka olisi jo hyimanneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla ettei sua uskota, koska stereotypian mukaan syömishäiriöinen on sairaudentunnoton. Valitse sanat tarkkaan, ja toivo parasta.
Muuten. Jos olisit oikeasti sairas, eikö rakastavat vanhemmat muka olisi jo hyimanneet?
Eivät välttämättä huomaa ajoissa. Anorektikko on aina askeleen edellä.
Kirjoita vaikka tekstiviesti vanhemmille tai sähköposti terkkarille