Miksi joku valitsee ammatikseen äitiyden?

Sijaislapsista saa ihan hyvää palkkaa.

Tiedän naisen, joka kolmen oman jälkeen ei palannut omaan työhönsä, vaikka miehensä siitä aikoinaan aina kyseli. Päätti ottaa sijaislapsia. Istuu niiden kanssa nyt hiekkiksella. Ja toisen, joka lehdessäkin valitti yhteiskunnan pieniä tulia, kun on neljä lasta. Nyt niitä on kuusi. Mitä järkeä? Eikö nämä ihmiset voi päteä jollain muulla tekemisellä?

Miksi tällainen huono provo?

Kuvittelet jo mielessäsi kaikki argumentit.

Pieni elämä sinulla.

Jokaisen pitäisi tehdä sellaista työtä, joka sopii itselleen, ja tuntee, että se palkitsee. Kyllä itsekin ottaisin paljon mielummin sijaislapsia, kuin että menisin töihin. Harmi vain, että tämänhetkinen kämppäni on aika pieni.

Äitiys on kyllä tärkein työ, mitä nainen voi tehdä. Mikä muu olisi sen tärkeämpää kuin uuden sukupolven kasvattaminen? Vanhemmuus on paljon tärkeämpää kuin päiväkodintätiys tai opettajuus, koska äidillä (ja isälläkin toivottavasti) on emotionaalinen yhteys ja arvoyhteys lapseensa. Mikään ammattikasvattajuus ei tätä koskaan voi korvata.

En usko olevani missään muussa hyvä kuin kotiäitiydessä, koska olen niin herkkä muiden mielialoille, yritin olla työelämässä mutta tuli masennus.

Miten jotkut ihmiset voivat tehdä elämässään toisenlaisia valintoja kuin minä? Ovatko he hulluja?

Täällä tällainen äiti.

Olen käynyt koulut ja kerennyt olla työelämässä useampia vuosia. Oma työni oli vastuullista, isoja päätöksiä, suunnittelutyötä joka oli stressaavaa. Yritin useamman vuoden saada työtä ja omaa arkea pidettyä erillään, mutta huonolla menestyksellä. Kyllästyin siihen että työputkea suoritti siihen asti että pääsi pidemmälle lomalle ja lomalla piti lähteä pois kotoa, mahdollisimman kauas että saisi työasiat pois mielestä.

Kahden ensimmäisen lapsen välissä totesin että oma työni on mahdotonta kun samalla pyörittää lapsiperhe arkea. Vuoden olin hoitovapaalla ja tuon vuoden aikana kamala stressi ja painostus töihin paluusta. Irtisanoin itseni ja stressi katosi. Nautin niin paljon kotielämästä lasten kanssa ja siitä että on aikaa istua siellä hiekkalaatikolla ihan vain lasten kanssa. Lasten kanssa kotiaskareet tuntui tuon työn rinnalla niin mahtavilta.

6 lasta ja 10- vuotta. Edelleen nautin ja arvostan sitä että koululaisten ei myöskään tarvitse tulla koulusta kotiin yksin. Ainoa mikä alkanut kyllästyttää tosissaan on 450€/kk kotihoidon tuella eläminen ja jatkuva kolikoiden laskeminen. Tässä sen huomaa kuinka iso painoarvo ja merkitys on rahalla kun sitä ei ole. Suuri perhe on kuitenkin nyt se mihin panostan ja mikä menee rahan ja uran edelle.

Töihin menoa en toki pelkää, vaan nautin myös siitä. Itselläni on vain edessä uuden ammatin hankkiminen sillä en halua tuollaista stressiä elämään siksi että kk jää käteen 600€ enemmän kuin kaupan kassalla.

Sijaisperheenä toimiminen taas on täyttä työtä (jota en tosin itse tee mutta sen verran lähellä ollut että tiedän mitä se on). Hatunnostot niille jotka sitä jaksavat tehdä.

Mikäs sinua ap pelottaa siinä, että joku valitsee toisin kuin sinä?