Lapsi jännitti lasten tapahtumassa niin kovasti että kiukkusi ja itki hetkellisesti... Isä koki sivullisten katseet niin noloksi että häipyi kokonaan paikalta.

Joo, mutta sinun tehtäväsi olisi hävetä yhdessä miehesi kanssa ja sympata hänen tunteitaan, hänellä on jokin haava itsessään, on saanut lapsena moitteita huonosta käytöksestä ja häntä on hävetty. Aiheutit nyt lapselle surua, kun et pitänyt yhtä köyttä miehen kanssa. Ei siitä tarvitse lapselle sanoa mitään moittivaa eikä dissaavaa, vaan puhua miehelle HÄNEN tunteistaan.

Miksi et salli miehelle tunteita? Jos hän kokee nolona sen, että lapsi raivoaa kivassa tapahtumassa, niin miksi et anna miehelle oikeutta suruun?

Sinne ymmärtääkseni jäi kuitenkin joku aikuinen, ei lapsi heitteillä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et salli miehelle tunteita? Jos hän kokee nolona sen, että lapsi raivoaa kivassa tapahtumassa, niin miksi et anna miehelle oikeutta suruun?

Sinne ymmärtääkseni jäi kuitenkin joku aikuinen, ei lapsi heitteillä ollut.

Tottakai sallin miehelle tunteet mutta aika radikaali seuraus tunteesta että pitää häipyä koko tapahtumasta kun lapsi käyttäytyy huonosti. Nolotti minuakin mutta ei silti tarvitse häipyä...

Tulee mieleen että sekä lapsesi että miehesi ovat asseja. Mulla oli puheen tuottamisessa ja täten tunteiden ilmaisussa vaikeuksia + aistiyliherkkyyttä, ja muistan kuinka äidilläni oli niin vaikeaa suhtautua muhun. Kyllä se säröjä itsetuntoon jätti, ja olen nyt aikuisiällä tajunnut että äitini on myös autismin kirjoilla. Tuo miehesi teatraalinen pois kävely ja normaaliuden vaatiminen on niin tyypillistä assia. 

Yleensä as-vanhemmat eivät voi sietää omia piirteitä lapsessaan.

Parempi että paikalla on aikuinen, josta lapsi saa tukea. Lapsi aistii jos aikuinen ahdistuu tilanteesta. Suosittelen että haette esim. neuvolasta apua. On olemassa vuorovaikutus terapiaa yms. Mitä voisi hyödyntää isän ja lapsen välillä. Vertaistukea kannattaa ehdottomasti hakea ja hyödyntää.

Eikö teidän kaikkien olisi kannattanut lähteä pois, jos lapsen käytös kerran oli niin poikkeuksellisen häiritsevää?

Kiukkuavaa lasta ei oikeasti ole mikään pakko tuijottaa. Tää on joku suomalaisen kulttuurin erityispiirre että jengi jää tölläämään. Asuttiin muutama vuosi Keski-Euroopassa ja oli tosi valaisevaa nähdä että jos jonkun lapsi sai meltdownin kaupassa tai missä vaan, ei kukaan ollut tietävinäänkään. Vanhempi sai hoitaa tilanteen ihan rauhassa ilman paineita ulkopuolisten paheksunnasta. Yllättäen tilanteet laukesikin aika nopeasti kun isä/äiti saa rauhassa keskittyä lapseen. Olen ottanut tämän hyvän tavan omakseni enkä jää pällistelemään itkevää tai kiukkuavaa lasta koska siitä nyt ei vaan ole kenellekään mitään hyötyä.

Mitä ihmettä juuri luin? Miehesi kuulostaa itse lapselta. Eikö hän hoida lasta arjessa ja joudu hankaliin tilanteihin joskus silloinkin? Voi luoja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et salli miehelle tunteita? Jos hän kokee nolona sen, että lapsi raivoaa kivassa tapahtumassa, niin miksi et anna miehelle oikeutta suruun?

Sinne ymmärtääkseni jäi kuitenkin joku aikuinen, ei lapsi heitteillä ollut.

Eihän tuossa ole kyse siitä, mitä ap "sallii" miehelle, vaan siitä miten lasta pitää kohdella. On lapselle kamalaa, jos isä raivoaa ja poistuu paikalta lapsen takia. Se on lapselle viesti, että lapsen tunteet ovat vääriä ja huonoja ja hänet voidaan hylätä niiden takia.

(Ja ennen kuin tänne tulee joku "lapselle pitää asettaa rajat" -viisastelija, niin joo pitää. Isän käytös ei ollut lähelläkään mitään rajojen asettamista, vaan pelkkää lapsellista kiukuttelua. Rajojen asettamista tuossa olisi viedä lapsi ulos rauhoittumaan tai lähteä lapsen KANSSA pois).

Isänkin tunnesäätely, kuten edellä huomautettiin. Perheneuvola? Neuvolan kautta saa joissakin kunnissa osallistua kurssille, jossa lapsen tunteiden tulkintaa harjoitellaan. On tod hyvä kaikillle, mutta erityisesti niille joihin tulee oma ahdistus kun lapsella on paha olla.

Olen nähnyt myös, kun lapsi alkaa raivoamaan ja isä vain istuu liikkumatta sen puolisentuntia kunnes äiti tulee paikalle ja tekee asian eteen jotain. Enemmän siinä tilanteessa isä saa huudot äidiltä.

Periaatteessa hyvin inhimillistä suuttua, kun hyvää hyvyyttään järkkää lapselle jotain kivaa (=vie lastentapahtumaan) ja siitä hyvästä saa mukulalta palkaksi raivoamista. Ei kuulosta kovin motivoivalta. (no joo tietenkin aikuisen "kuuluisi" tajuta, että siellä on joku järkevä syy siellä raivon takana, mutta siltikin)

Ihmislapsen kasvattaminen on niin monimutkaista tässä suhteessa, joten tältä kantilta ymmärrän hyvin, miksi niin moni mieluummin hankkii kasvatettavaksi koiranpennun.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen että sekä lapsesi että miehesi ovat asseja. Mulla oli puheen tuottamisessa ja täten tunteiden ilmaisussa vaikeuksia + aistiyliherkkyyttä, ja muistan kuinka äidilläni oli niin vaikeaa suhtautua muhun. Kyllä se säröjä itsetuntoon jätti, ja olen nyt aikuisiällä tajunnut että äitini on myös autismin kirjoilla. Tuo miehesi teatraalinen pois kävely ja normaaliuden vaatiminen on niin tyypillistä assia. 

Yleensä as-vanhemmat eivät voi sietää omia piirteitä lapsessaan.

Aina tämä as-kortti vedetään. Ja ihmettelen, kuinka yleistät teatraalisen poiskävelyn tyypilliseksi autistin käytökseksi. Normaaliuden vaatiminen? Minä ainakin tiedostan omat erityispiirteeni ja lapsessani jos näitä samoja esiintyy, osaan hyvin auttaa häntä (jumittuminen esimerkiksi). Ei ärsytä, kun ymmärtää omalta kohdalta, mitä se on.

Ap:n lapsi vaikuttaa ennemmin mutistilta.

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt myös, kun lapsi alkaa raivoamaan ja isä vain istuu liikkumatta sen puolisentuntia kunnes äiti tulee paikalle ja tekee asian eteen jotain. Enemmän siinä tilanteessa isä saa huudot äidiltä.

Voi olla, että isä on huomannut lapsen saavan tahtonsa läpi kiukkuamalla. Isä on päättänyt jättää huonon käytöksen huomioimatta.

Miettisin myös, että millainen puoliso on se, joka jättää vaimonsa yksin hankalaan tilanteeseen julkiselle paikalle selviämään, kun ei itse jaksa ja on niin noloa.

Luultavasti isä tarvitsisi jonkinlaista nepsy-valmennusta ja ammattilaisen ohjeistusta. Kuinka vastaanottavainen hän sitten on, jos asenne on tuo, en tiedä.

Se lapsen etityisyys ei katoa mihinkään huutamalla, vain pahentaa tilannetta. Kuntoutuksella ja terapioilla ja kotona tehtävällä työllä voi saada paljon aikaan. Mutta kannattaa miettiä kannattaako käyttää omia voimavarojaan vielä siihenkin, että mies on hankala.