Touko Aalto treenasi vuodessa 30 kiloa lisää massaa: ”Painonnosto oli suojautumiskeinoni”
120 KILOA LIHASTA
”Armeijassa aloin nostaa painoja. Käytin kaiken vapaa-aikani punttisalilla ja syömällä valtavasti. Kerrytin alle vuoden aikana kehooni yli 30 kiloa massaa.
Painonnosto oli suojautumiskeinoni, sillä minua kiusattiin myös armeijassa. Olin 193-senttinen ja painoin alle 70 kiloa. Kävin todella miehisen sotilaspoliisikoulutuksen. Punkkaani käännettiin ympäri ja tavaroitani piiloteltiin. Uuden ulkomuotoni avulla sain porukan hiljaisen hyväksynnän.
”Halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.”
Punttiharrastus jatkui monta vuotta. Parhaimmillani painoin yli 120 kiloa ja nostin penkistä 150 kiloa. Olin ulkoisesti kuin jääkaappi-pakastin. Se antoi turvaa: halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.
Oloni oli silti ristiriitainen. Olin niin iso, etten pystynyt esimerkiksi pelaamaan minulle rakasta salibandya. Opiskelin yliopistossa, mutta ei akateemisessa maailmassa kuulunut olla lihaksikas. Urheilupiireissä minua pidettiin hikarina, opiskelijapiireissä taas outona, koska urheilin niin paljon. Jälleen olin kummajainen enkä sopinut joukkoon.
En kuitenkaan antanut ennakkoluulojen pysäyttää itseäni. Olen perheeni ensimmäinen yliopisto-opiskelija. Olen aina ollut innostunut koulusta. Jo ala-asteella olin aamuseitsemältä oven takana reppu selässä odottamassa, milloin saa lähteä.”
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/touko-aalto-tre…
Kommentit (13)
Kun suomen säbämaajoukkuetta kattoo niin tuo 120kg taitaa olla ihan normipaino.
Uskomatonta. maailman ylivertaisesti lahjakkain mies. Voisin melkein ottaa gorillat mukaan vertailuun.
Ja kuinkas kävikään. Hyvinpä se suojasi.
Tuo jätkä ei ole 150kg penkkiä nähnytkään.
Vielä kun tajuaisi mennä terapeutin vastaanotolle vihreytensä vuoksi.
Ei tuohon nyt kummoisia geenejä tarvita, mutta tuo mies ei sitä ole nostanut.
mies54v
Kyllä tuolla massalla saa ruoskan läiskähtämään terävästi homon takalistossa.
Miksi painat naisia alas puhumalla jostain miestoukosta?
Ei se kyllä mielestäni mitenkään haittaa akateemisessa maailmassa vaikka olisi paljon lihasta. Ihan samantekevää siellä. Jos on akateemisesti osaava, niin ei niistä lihaksista mitään miinusta tule siellä. Ei niistä tule kyllä mitään plussaakaan. Ei varmaan kannata kahvipöydässä kauheasti jauhaa jostain lihasten treenaamisesta, koska voi olla, ettei se siinä maailmassa niin paljon muita kuitenkaan kiinnosta.
On se kone