Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mieltä Harvoin tarjolla -sarjasta?
06.03.2008 |
Itse olen kyllä katsonut joka jakson, mutta aika lailla hammasta purren. Se kun on mielestäni erittäin masentava, melkein sysimusta! Tai pitää myöntää, että siinä on mustaa huumoriakin.
Onko mukana yhtään henkilöhahmoa, joka ei olisi joku erittäin onneton, erittäin v-mäinen tai kuten useimmissa tapauksissa, molempia? Ainoa ihmismäinen hahmo on se symppis-aisankannattajamies. Härkösen kirjailijassa oli myös jotain inhimillistä, mutta viime jaksossa sekin osoittautui hirviöksi kiukutellessaan miehelleen, joka auttoi pyörätuoliltaan kellahtanutta mummoa!
Sarja on kyllä taitavasti tehty, osuvasti kirjoitettu ja hyvin näytelty, mutta melko raskas katsoa. Mitä mieltä olette, entä mikä sarjan sanoma voisi olla?
Kommentit (6)
Yrittää ehkä liikaa ratsastaa saman sävyisellä kerronnalla kuin " Tahdon asia" . Ei tästä ainakaan samanlaista hittiä tule kuin siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sarjassa on rankkoja aiheita, mutta syvyyttä ja hyvällä huumorilla höystettynä. Olen monesti nauranut, varsinkin, kun Urpola juoksi munasillaan ja hokin jotain " On se kumman kun kaikki on nykyään yksinhuoltajia tai pedofileja. Kunnon ydinperheen isä ei ole mitään enää, jos se ei ole homo." Ei mennyt ihan sanatarkasti, mutta toi nauratti pitkää ja kovaa.
Dialogi ja henkilöhahmot ovat mielestäni koomisia, trraagisella tavalla.
Minua on tainnut eniten mietityttää Marika Parkkomäen näyttelemä alkoholistiäiti, joka yhtä aikaa sekä säälittävä että julman itsekäs juoppojen tapaan.
Alkoholistiäiti ja sen poika ja sit urpola-lääkäri.
Vaikka ei sen vaimokaan ole niitä herttaisimpia ihmisiä maan päällä.
Ai niin, jotain positiivista sentään. Uskoton ja perhettään laiminlyövä äiti otti ymmärtäväisesti hoitoonsa Henri Sakarin äidin katkaisuhoidon ajaksi.
Alue: Aihe vapaa
Lyytinmäkihän kuvataan tuossa unelmaksi, isot talot ja pihat, ihmisillä muka asiat hyvin. Toisin kuitenkin on, isoja ongelmia on niin hyvissä ja huonoissa perheissä, ei ne kaikki kasaannu sinne vuokrakasarmeille.
Se vaalea pieni poika saa minut todella surulliseksi, tekisi mieli rutistaa ja sanoa, että kaikki tulee olemaan hyvin. Onneksi tämä on kuitenkin vain tv-sarja, ei sovi silti unohtaa, että yleensä se oikea elämä on sarjaa (kauheempaa) ihmeellisempää.