Lue keskustelun säännöt.
Suhteen alkumetreillä
Gisela
10.10.2019 |
Tapasin miehen, ja molemmista tuntuu hyvältä. On yhteistä puhuttavaa, olemme kiinnostuneita toistemme mielipiteistä ja asioista, vaikka emme ole samalta paikkakunnalta, ikäeroa on reilusti.
Mikä itseä mietityttää, on eri varallisuusaste.
Ei sitä nuorena miettinyt, rakastui vain.
Enkä miettisi nytkään, mutta mies on todella varakas ja minulla on vain tyhjät ja lämpimät kädet.
Häntä asia ei kiusaa, mutta minua ihan unettomuuteen saakka.
Olen koko elämän elänyt taloudellisesti ehkäpä keskituloisena, mutta varallisuutta ei ole karttunut, ja avioeron myötä loputkin hupenivat. Täytyi perustaa koti tyhjästä.
Raha on aina mennyt elämiseen ja lapsia auttanut kuinka paljon vain saanut irti.
Mies on lämmin, sydämellinen ja hyvin huomioiva henkisellä tasolla.
Hänelle tuntuu olevan yhdentekevää raha. Mikä tietysti on totta, koska sitä ei tarvitse laskea.
Tottakai myös ammatiltani olen "tavis", mutta rakastan työtäni.
Hänen ympärillään ihmiset ovat kaikki "jotakin". Vai onko se vain minun tunteeni, joka sanoo, etten ole mitään yhteiskunnallisessa asteikossa.
Itsetuntoni on ihan hyvä, mutta kun sain tästä itselleni ongelman niin sepä ei tahdokaan väistyä.
Pelkään mitä hänen läheisensä ajattelevat minusta, että olen ongenonkija. Ihmisten mielipiteet ovat nykyään hyvin suoria, kyynisiä ja helposti poljetaan tuntematta ihmistä.
Tapasimme niin, ettemme tienneet toistemme taustoja. Se oli silmänräpäys ja menoa.
Onko elämässä rakkautta ja onnea niin, että voisi elää yhdessä piittaamatta näistä ympärillä olevista arvoista vai onko suhde tuhoon tuomittu jo alkumetreillä.
Kommentit (7)
"Hänen ympärillään ihmiset ovat kaikki "jotakin""
Ne ovat kaikki ihan ihmisiä ja heihin voi suhtautua kuten muihinkin. Tämä on ehkä se hyvin yleinen "luokkaero" että moni katsoo menestyneitä tai kuuluisia ihmisiä automaattisesti ylöspäin.
Mutta usko pois, he tykkäävät kaikkein eniten sinusta kun kohtelet heitä kuin ketä tahansa kanssakulkijaa. Ei se ole yleensä sen kummallisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta?
Oletteko puhuneet, miten kulut jaettaisiin jos muuttaisitte yhteen? Jotkut varakkaatkin ihmiset haluavat, että puoliso osallistuu 50-prosenttisesti yhteisiin kuluihin. Itse en tähän suostuisi, koska silloin elintasoa koskeva päätöksenteko olisi hyvin hankalaa. Jos mies ehdottaa että yhteiset kulut maksetaan tulojen suhteessa (esim. kumpikin laittaa yhteiseen kassaan vaikka 40% tuloistaan), siihen voisin suostua ja olen suostunutkin. Suhde kesti yli 10 vuotta ja päättyi lapsettomuuden takia. Rahasta ei riidelty koskaan.
Jos taas mies ehdottaa että maksaa kaikki sinunkin kulusi, olisin varovainen. Näillä tapauksilla on joskus taka-ajatuksena se, että he sitten ikään kuin omistavat naisen. Eli katsovat olevansa oikeutettuja määräämään tekemisistäsi ja menemisistäsi, tai vaikka siitä milloin ja millaista seksiä teillä on, ja ajattelevat ettei sinun mielipiteelläsi ole painoarvoa suhteessa. Tietenkään kaikki eivät ajattele näin, mutta riski siihen on suurempi jos olet täysin riippuvainen miehestä taloudellisesti.
Hyviä kommentteja, kiitos näistä!
Odotin paska myrskyä, mutta tällaisia näkökulmia kaipailin.
En ikinä pystyisi jakamaan kuluja 50/50.
Hänen arkensa on toiselta planeetalta, kuin omani. Haluaa elää niin. Ymmärrän, koska on itse luonut varallisuutensa ja kuten sanoin, ikävää on enemmän kuin itselläni.
On mielestäni oikeus nauttia, kun siihen kykenee.
Olemme keskustelleet asiasta, mutta hyväntahtoisena ihmisenä hän vain naureskelee ajatuksilleni ja kuittaa sen, ettei ole väliä mitä muut ajattelevat.
Tottakai ajattelen, koska molemmilla aikuiset lapset ja kunnioitan hänen lapsiaan ja pidän heistä.
Olen ollut aivan oma itseni. En hoe näitä asioita, vaan olen luonnollinen itseni.
Arki on molemmilla eri paikkakunnilla ja tiedän hänen toivovan, että muuttaisin lähemmäs. Mieluiten kuulemma saman katon alle. Itse toppuutellut kovasti.
Tätä juuri pelkään, vaikea myöntää itselleen aikuisena naisena, että en halua joutua asemaan jossa olen altavastaaja.
Ja tiedän, ettei elämää voi ohjata loputtomiin, ihanan ihmisen takaa voi ilmaantua muutakin mikä näkyy kun arki on yhteistä.
Itselläni kuitenkin takana elämän mittainen liitto, ja ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttavat.
Suhteessamme on parasta se läheisyys, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, luottamus ja avoimuus puhua.
Näitä olen vaalinut ja tiedän, että hän arvostaa ns luonnonlapseuttani.
Sitä että olen realisti, jalat maassa ja aikuinen kumppani.
On harvinaista, että sitä kohtaa ihmisen jonka kanssa suurin osa asioista natsaa.
Olemme käyneet omat karikkomme ja se luonteva suhtautuminen menneisyyteen, sekään ei paina kumpaakaan.
Hirvittävän helppo hengittää toisen lähellä.
Gisela kirjoitti:
Hyviä kommentteja, kiitos näistä!
Odotin paska myrskyä, mutta tällaisia näkökulmia kaipailin.En ikinä pystyisi jakamaan kuluja 50/50.
Hänen arkensa on toiselta planeetalta, kuin omani. Haluaa elää niin. Ymmärrän, koska on itse luonut varallisuutensa ja kuten sanoin, ikävää on enemmän kuin itselläni.
On mielestäni oikeus nauttia, kun siihen kykenee.Olemme keskustelleet asiasta, mutta hyväntahtoisena ihmisenä hän vain naureskelee ajatuksilleni ja kuittaa sen, ettei ole väliä mitä muut ajattelevat.
Tottakai ajattelen, koska molemmilla aikuiset lapset ja kunnioitan hänen lapsiaan ja pidän heistä.Olen ollut aivan oma itseni. En hoe näitä asioita, vaan olen luonnollinen itseni.
Arki on molemmilla eri paikkakunnilla ja tiedän hänen toivovan, että muuttaisin lähemmäs. Mieluiten kuulemma saman katon alle. Itse toppuutellut kovasti.Tätä juuri pelkään, vaikea myöntää itselleen aikuisena naisena, että en halua joutua asemaan jossa olen altavastaaja.
Ja tiedän, ettei elämää voi ohjata loputtomiin, ihanan ihmisen takaa voi ilmaantua muutakin mikä näkyy kun arki on yhteistä.
Itselläni kuitenkin takana elämän mittainen liitto, ja ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttavat.Suhteessamme on parasta se läheisyys, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, luottamus ja avoimuus puhua.
Näitä olen vaalinut ja tiedän, että hän arvostaa ns luonnonlapseuttani.
Sitä että olen realisti, jalat maassa ja aikuinen kumppani.On harvinaista, että sitä kohtaa ihmisen jonka kanssa suurin osa asioista natsaa.
Olemme käyneet omat karikkomme ja se luonteva suhtautuminen menneisyyteen, sekään ei paina kumpaakaan.
Hirvittävän helppo hengittää toisen lähellä.
No mutta pystyisitkö maksamaan kulujanne tulojen suhteessa? Melkein aina tämä on mahdollista. Oma ex-mieheni tienasi 10 kertaa sen mitä minä, joten hän maksoi menojammekin kymmenen kertaa isommalla summalla. Se toimi hyvin, koska minäkin edelleen maksoin jotain, ja minulla säilyi käsitys asioiden arvosta, kun jokainen hankinta ja esim. lomamatka tuntui vastaavalla painoarvolla minunkin kukkarossani. Kuitenkaan koskaan ei tullut tilannetta, että en olisi selviytynyt osuudestani. Mielestäni erinomainen systeemi.
Ei kannatakaan miettiä, mitä muut ajattelevat, vaan mitä itse haluat ja ajattelet.
t. 3
Itse varakkaana miehenä en koe minkäänlaiseksi ongelmaksi vastata puolisonkin kuluista. Olisi suorastaan häpeä antaa naisen maksaa ravintolassa tms. Toki avioehto olisi välttämättömyys jos siihen asti suhteessa päätyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut nelikymppinen mies. Kaikki naisystäväni ovat eron jälkeen olleet varsin varattomia minuun nähden. Tämä johtuu ihan siitä syystä, että tienaan yli 120000 Euroa vuodessa ja harva tienaa näin paljon. Pitäisikö minun olla yksin sen takia, etten voisi olla itseäni köyhemmän naisen kanssa?
Kohtuullisen varakkaana miehenä en ole koskaan pohtinut naiseni talousasioita, saati jakanut niitä lähipiirini kanssa. Itsellä riittää jaettavaksi asti, ei ongelmaa.
Miehille merkitsee naisessa vähän muut asiat. Lämpimät kädet ihan hyvä alku. Älä stressaa.