Pariskunta halusi yhden koeputkilapsen, mutta saikin identtiset kolmoset.
Identtiset kolmoset!
6.3.2008 13:07
Pojat Logan, Eli ja Collin syntyivät terveinä. Äidillä ja isällä riittää puuhaa pikkumiesten hoitamisessa. (AP)
Lapsettomuudesta kärsineet Tom ja Alison Penn eivät turvautuneet hedelmöityshoitoihin, koska eivät halunneet ottaa sitä riskiä, että lapsia syntyisikin useampi.
Pari päätti vähentää riskiä: koeputkeen laitettiin vain yksi alkio.
- Luulimme, että koeputkessa todellakin pystyy kontrolloimaan kuinka monta lasta on tulossa. Panimme koeputkeen yhden alkion ja odotimme yhtä lasta, mutta luonnolla oli muita suunnitelmia päämme menoksi, Alison Penn sanoi MSNBC-televisiolle.
Alkio laitettiin Alisonin kohtuun, jossa se jakautui ensin kahtia ja sitten vielä toinen alkioista jakautui kahdeksi. Alison odotti yhtäkkiä identtisiä kolmosia.
Todella harvinaista
Sikiön ensimmäisiä sydänääniä kahdeksannella raskausviikolla kuuntelemaan mennyt pariskunta sai kuulla shokkiuutisen. Sikiöitä oli kolme.
Lääkärien mukaan mahdollisuus saada identtiset kolmoset oli yksi 200 miljoonasta. Pennien kohdalle tuo mahdollisuus osui.
- Olisipa meillä yhtä hyvä onni lotossa, Tom Penn sanoi.
Identtiset kolmoset, kaikki poikia, syntyivät terveinä 35. raskausviikolla 4. maaliskuuta.