Naiset. Miten uskallatte tehdä lapsia kenenkään kanssa, kun vaikuttaa siltä että suurimmassa osassa tapauksista vastuu lapsista jää aina äidille?

Meillä lapsen halusi mies ja on sittemmin osoittautunut erittäin omistautuneeksi ja hyväksi isäksi. Kannattaa valita puolisonsa hyvin ja aika tavalla auttaa se, että lapsenhankinta on molempien juttu eikä vain naisen suunnitelma, johon mies myöntyy. 

Sinä, lapsen äiti, vastaat lapsesta pääasiassa pienenä.

Aika yksinkertaista, eikö?

Mies halusi välttämättä lapsen, suostuin yhteen. Miestä ei kiinnostanutkaan, joten vaihdoin miehen sellaiseen, jota kiinnosti. Lähihuoltajuuden saa muuten se, joka on liitossa lasten ykkösvanhempi. Isien akivoituminen ratkaisisi epätasaisuuden tässäkin.

No pitäisi lapsi saada, ja mies on sitä vauvaa tässä enenmmän toivomassa. Et on luvannut auttaa mua vauvan hoidossa. Ollaan jo päälle 40 vee joten vauvaa on mietitty tarkoin..

No halusin lapsia niin pakkohan se oli ottaa riski. Eihän sitä koskaan tiedä muutenkaan mitä elämässä tapahtuu. Voihan se lasten isä tai äiti pahimmassa tapauksessa vaikka kuolla ja silti on pärjättävä kun kerran niitä lapsia on tehnyt. Mielummin yksin lasten kanssa kuin yksin ilman lapsia!

Onneksi kaikki meni hyvin sillä minun mieheni on perhekeskeinen mies, hyvä aviomies ja erittäin hyvä ja osallistuva isä ollut alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Eikö pitäisi kysyä, miksi miehet uskaltavat tehdä lapsia naisen kanssa kun naiset voittavat 85% huoltajuuskiistoista ja isälle jää lopulta pelkkä maksajan rooli?

Olet varmaan ottanut tuon 85% jenkkilähteistä. Siellä huoltajuussuhde on kärjistynyt nimenomaan kotiäitikulttuurin takia, jossa nainen nähdään lasten ja kodinhoitajana ja mies perheen elättäjänä. Jos molemmat osallistuvat lasten kasvatukseen tasapuolisesti, useimmiten se jatkuu myös eron jälkeen niin.

Minä olen kahden eri miehen kanssa hankkinut lapsen. Molemmat miehet halusivat lapsia ja osallistui arjen ja kodin asioihin. Kun sormus on sormessa ja lapsi syntynyt ei enää osallistuta mihinkään. Lapsi jäi molemmilla kerroilla 100% minulle enkä saanut millään tavalla miestä osallistumaan. Aikuista ei voi pakottaa. Myös kaikki kotiaskareet jäi minulle ja molemmilla kerroilla myös jouduin maksamaan kaikki yksin. Eihän nyt miestä voi vaatia maksamaan kun nainen vaan lorvii kotona....

Kahden lapsen jälkeen olen varmuuden vuoksi teettänyt sterilisaation jos olisin vielä niin tyhmä että harrastaisin seksiä. Harmittaa kyllä laiskat ja paskat miehet. Olisin voinut olla suurperheen äiti mutta nyt minulla on kaksi lasta kenellä ei kummallakaan ole aktiivista isää... Toisaalta, nyt minulla on hyvä ura rakentumassa kun olen siihen satsannut paljon aikaa ja opiskellut ahkerasti.

Sori nyt vaan, ap, mutta kyllä lapsista on paljon enemmän iloa ja niitä rakastaa ihan erilailla kuin koiraa :D ei missään suhteessa verrannollisia keskenään. Jos saisin kehitysvammaisen koiran niin lopettaisin sen empimättä, lasta en. Jos et halua kokea rakkautta omaa lasta kohtaan niin sitten olet tehnyt oikean valinnan.

Entäs nämä suunnitellusti yksin synnyttävät keinosiemennetyt? Heitä ei näytä pelottavan. Eräs sukulaiseni toimi näin ja on oikein tyytyväinen.

Media luo paineita naisille, naiset purkavat stressinsä miehiin ja miehet lähtevät lipettiin kun mikään ei riitä/auta.

Kyllä mun ex osallistui lasten hoitoon, vasta erottuamme jäin lasten kanssa yksin. Miestä ei lapset enää kiinnostaneet vaan uusi vaimo. Nyt kun lapset aikuisia mies viettää heidän kanssa paljon aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä suunnitellusti yksin synnyttävät keinosiemennetyt? Heitä ei näytä pelottavan. Eräs sukulaiseni toimi näin ja on oikein tyytyväinen.

Joo, nää onkin poikkeus! Ja ne jotka alusta asti ajattelvat pärjäävänsä yksin lapsen kanssa. Mutta sääliksi käy näitä "hankittiin miehen kanssa lapsi ja sovittiin että yhtä paljon hoidetaan sitä, tämä on yhteinen projekti ja kyllä minulla on niin hyvä mies että se hoitaa lapset" ja sit miestä lakkaa kiinnostamasta. Miksei äitiä voi koskaan lakkaa kiinnostamasta?

Ap

Nainen tai mies: miten ylipäänsä uskallat elää? Kun kaikenlaista voi tapahtua: auto vaikka ajaa päälle juuri kun olet menossa lentokentälle maailmanympärysmatkalle...

Mua käy sääliksi nyky 20-35-vuotiaat, kun kaikesta ollaan niin peloissaan :( Minun kokemus on, että elämä kantaa kuitenkin. Jos asiat ei mene kuten on suunniteltu ja junailtu, niin sitten ne menee jollain toisella tavalla, yleensä ihan ookoosti kuitenkin.

Elämää ei tarvitse varmistella ja pönkitellä niin paljon. Koittakaa löytää rentoutta ja nauttikaa niistä asioista mitä on, surematta niin kamalasti tulevaisuutta <3

N49

ps. mieheni on loistoisä, ja niin suurin osa minun ystävienikin miehistä. Ovat olleet kotona ja hoitaneet hienosti osuutensa, jollei vähän ylikin. Kannattaa etsiä mies, jolla on samat arvot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs nämä suunnitellusti yksin synnyttävät keinosiemennetyt? Heitä ei näytä pelottavan. Eräs sukulaiseni toimi näin ja on oikein tyytyväinen.

Joo, nää onkin poikkeus! Ja ne jotka alusta asti ajattelvat pärjäävänsä yksin lapsen kanssa. Mutta sääliksi käy näitä "hankittiin miehen kanssa lapsi ja sovittiin että yhtä paljon hoidetaan sitä, tämä on yhteinen projekti ja kyllä minulla on niin hyvä mies että se hoitaa lapset" ja sit miestä lakkaa kiinnostamasta. Miksei äitiä voi koskaan lakkaa kiinnostamasta?

Ap

Kyllä äitiäkin joskus lakkaa kiinnostamasta, yhdenkin kaverin äiti lähti toisen miehen perään 80-luvulla jättäen lapsena ja kaiken =( Ei voi käsittää tuollaista.

Se ei ole (enää nykyään) uutinen että mies ottaa vastuuta perheestä ja arjesta. Ei niitä tarinoita siis juuri missään kerrota koska se on luonnollista eikä mitenkään ihmeellistä. Siksi keskustelupalstoja ja lehtijuttuja lukiessa saattaa tulla vaikutelma että miesten vetäytyminen vastuusta olisi joku iso trendi tai niin kävisi suurimmassa osasssa suhteista. Ne kun ovat niitä tapauksia joista naiset haluavat avautua.

Jos mies ei ota vastuuta lähden kävelemään ja jätän lapsen miehelle. Onneksi on ottanut ja tästä puhuttiin jo ennen raskautta. Yh mammailu ei ole minun juttuni.

Minulle taas on alusta asti ollut itsestäänselvyys, että se olen minä joka hoitaa lemmikit, lapset, kodin ja mies käy töissä.

Ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Jokainen on tietenkin vastuussa sanomisistaan, mutteivät kaikki osallistumattomat isätkään välttämättä ole lupauksiaan varsinaisesti pettäneet. Usein on kyse siitäkin, että mies onkin se läheisyysriippuvainen lapanen, jonka nainen saa vannotettua tekemään niin monta lasta kanssaan kuin nainen määrää, ettei tule ero. Nainen myös vannottaa, että mies kaikki asiat jaetaan 50/50, ei mielenkiinnon mukaan koska muuten on epistä. Toki nainen esittää manipuloidessaan, että se on hyvä diili, naisen kanssa on kiva elää. Kun lapsi sitten syntyy niin nainen laistaa asioista, joita on antanut miehen perhe-elämältä odottaa kuten siitä, että nainen olisi kiva puoliso. Voi alkaa ihan hirveäksi p_irttihirmualistajaksi. Sitten kun mies masentuu tilanteessa, jota ei ole oikein toivonut ja jossa on ihmisen kanssa, jota ei tuntenutkaan niin se osallistuminen perhe-elämään voi vähetä. Hänkin kokee itsensä huijatuksi. Sitten tulee ero kun teeskentelemällä on johdatettu toisiaan harhaan saadakseen itselleen haluamansa. No sitä se on. Sitten av:lla miehen taantuminen tulee ihan yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Nainen tai mies: miten ylipäänsä uskallat elää? Kun kaikenlaista voi tapahtua: auto vaikka ajaa päälle juuri kun olet menossa lentokentälle maailmanympärysmatkalle...

Mua käy sääliksi nyky 20-35-vuotiaat, kun kaikesta ollaan niin peloissaan :( Minun kokemus on, että elämä kantaa kuitenkin. Jos asiat ei mene kuten on suunniteltu ja junailtu, niin sitten ne menee jollain toisella tavalla, yleensä ihan ookoosti kuitenkin.

Elämää ei tarvitse varmistella ja pönkitellä niin paljon. Koittakaa löytää rentoutta ja nauttikaa niistä asioista mitä on, surematta niin kamalasti tulevaisuutta <3

N49

ps. mieheni on loistoisä, ja niin suurin osa minun ystävienikin miehistä. Ovat olleet kotona ja hoitaneet hienosti osuutensa, jollei vähän ylikin. Kannattaa etsiä mies, jolla on samat arvot.

Tässä puhuu järkevä ihminen. Juuri uutisoitiin, miten nuoret naiset kantavat jo opiskeluaikoina mielenterveyttä stressaavia paineita pärjäämisistä. Ihan suotta. Opinnot on yksi vaihe, jokaisen tentitn voi uusia monta kertaa, aina voi opiskella uuden tutkinnon, jos vanha ei kanna. Ja mitä tulee lapsiin, perheisiin, parisuhteisiin, elämä kantaa. t: N46, yhden aviomiehen jo haudanneena

Ei monikaan nainen uskalla, ja siksi meiltä kohta loppuu lapset kokonaan.Tunnen monta monta naista, jotka haluaisivat/olisivat halunneet lapsia, mutta kun nämä miehet minkä kanssa ovat haluavat viettää ikuista poikamieselämää-mutta varalla pitää olla kuitenkin tyttöystävä.Peter Paneja, ei haluta kasvaa aikuiseksi ja ottaa aikuisen vastuuta.E ikä ole tilanne parantunut miestä vaihtamalla....