Ihminen on onnellisimmillaan ollessaan yksin

Hetkellisesti, joo.

Totta. Ihmiset on pääsääntöisesti perseestä.

Eiköhän se ala tuntumaan, jos on ollut 5 vuotta yksin.

Toisille se sopii ja toisille ei, syytä ei kaiketi taideta tuntea miksi näin on.

Ketä hän lähti vuodeksi pakoon? Vaimoani? Alkoiko ottaa päähän?

Olen itse työttömänä ja olen huomannut että tarvitsen päivittäisiä ihmiskontakteja kuten kaupan käyntiä, kirjasto meneminen, missä vaan näkee ihmisiä. Asun vieläpä yksin.

Se on yksilöllistä. Itse viihdyn yksin, mutta tunnen ihmisiä, joille pitkään yksin oleminen on kärsimystä.

Suhtautuminen riippuu siitäkin, miksi on yksin. Jos syynä on se, että muut karttavat, kärsimys voi suureksi osaksi johtua siitä. Tai jos on jäänyt yksin eron ja perheen hajoamisen (mitä ei itse olisi halunnut) myötä, yksin olon kärsimys voi syntyä siitä kontrastista aiempaan.

Minusta siitä, että yksin oleminen sinänsä (eli ei kartetuksi joutuminen eikä ero tms.) voi olla ihan ok eikä onnellisuuden este, pitäisi keskustella enemmän. Ainakin yksinäisyyttä koskevissa nettikeskusteluissa nimittäin osalla ihmisistä yksinäisyyden kärsimys tulee osittain siitä, että yksin eläminen on sosiaalinen stigma.

Jos stigma ei olisi niin voimakas, niin uusien ihmissuhteiden luominenkin olisi puolin ja toisin helpompaa?

Kyllä ihminen kaipaa seuraa. Se on lajityypillistä käyttäytymistä. Jos eristäytyy, silloin on joku sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Ketä hän lähti vuodeksi pakoon? Vaimoani? Alkoiko ottaa päähän?

Epäiletkö että vaimollasi on salasuhde?

"onnelliseksi voi tulla myös silloin kun on aivan yksin". Niin voikin, mutta ei se tarkoita, että ihminen olisi onnellisimmillaan ollessaan yksin.

Minä olen ainakin onnellinen kun olen yksin, toki välillä haluan nähdä ystäviä.