Moni suurituloinen ei ymmärrä olevansa suurituloinen ja onnekas.

Miten se on onnekkuutta? Valitsee vain hyväpalkkaisen alan ja tekee paljon töitä

Meillä on 18 sijoitusasuntoa, valtaosa on nyt velattomia.

Töissä ei kukaan tiedä koko totuutta ja maksan paljon rahaa yritykselle, joka hoitaa vuokraukset.

Arki on samaa, kuin ennenkin.

Tajuttiin nuorena tämä on fiksua. Meidän lapsilla ei samaa tilaisuutta ole. Helsingistä ei enää kannata ostaa vuokra-asuntoja.

Kyllä oisin parisuhteessa onnellisempi kuin pelkästään tämän palkan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miten se on onnekkuutta? Valitsee vain hyväpalkkaisen alan ja tekee paljon töitä

Yli 80% kansasta valitsi mieluummin jotain muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se on onnekkuutta? Valitsee vain hyväpalkkaisen alan ja tekee paljon töitä

Yli 80% kansasta valitsi mieluummin jotain muuta?

Niin. Minä ainakin valitsin ihan tietoisesti keskipalkkaisen alan, koska työn mielekkyys on mulle tärkeintä. En tarvitse noin suuria summia mihinkään

Eipä mulle käteen jää silti paljonkaan enempää kuin suurimmalle osalle siitä valtaosasta. Puhumattakaan sitten perheestä, jossa kaksi aikuista tienaa yhteensä saman minkä minä yksin. Niillehän jää satoja euroja enemmän kuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se on onnekkuutta? Valitsee vain hyväpalkkaisen alan ja tekee paljon töitä

Yli 80% kansasta valitsi mieluummin jotain muuta?

Kyllä. Harva viitsii nähdä paljon vaivaa.

Kannatti opiskella suoraan alalle josta ei edes vastavalmistuneena tienaa vähempää, ainakaan jos tekee täyttä viikkoa =37h/vko. Oli tietoinen valinta hakeutua alalle jossa tienaa hyvin, bonuksena viihdyn myös alallani hyvin. Mikäli olisin hakeutunut vain ns. helpolle alalle tai lapsuuden haaveammattiin eli hevostenhoitajaksi, olisi tienestit murto-osa nykyisestä. Itse olen tyytyväinen valintaani vaikka opiskella saikin tosissaan aikoinaan, helpolla en siis päässyt tähän.

Minua kyllä henkilökohtaisesti jaksaa ällistyttää miten porukka pysyy niin köyhänä. Itselläni ei koskaan ole ollut kunnianhimoa rahan suhteen. Opiskelin nuorena typerästi, mutta korjasin keski-iässä asian. Nyt minulla on hyväpalkkainen työ. Varallisuutta on kasaantunut aika lailla vaikka oli se tyhmä koulutus ja huono työ parisenkymmentä vuotta. Lisäksi olen juonut n. yhden omakotitalon verran. Koti oli köyhä, kultalusikka suussa en ole syntynyt. Näillä elämänpoluilla olen silti keski-ikäinesä hyvätuloinen ja keskimääräistä selvästi varakkaampi.

Miten niin onnekas?? 

Kysyn vaan. Joka kuukausi teen palkkani eteen töitä ja aika paljon. 

Maksan paljon veroja jne.jne. Ei se ole onnekkuutta, vaan ahkeruutta ja työntekoa. 

3000€ kuukausiliksaan pääsee vaikkapa hyvä ja ahkera puhelinmyyjä. Ei ole urbaania legendaa, vaikka te alapeukutattekin. Ei tartte muuta kuin luukuttaa menemään.

Kysy itseltäsi rehellisesti, että miksi sinusta ei ole siihen?

3000 brutto vai netto?

Siis oikeasti meidän perheessä on pelkkiä onnekkaita? Silkalla tuurilla yo-kirjoitukset läpi, pelkkää hyvää onnea opiskelupaikat yliopistossa ja sielläkin täysin mistään opinnoista riippumattomasti parit stipendit opintomenestyksen takia. Ja sitten töihin tekemään välillä 60-tuntista viikkoa. Sitten huomaa tililtä, että tienaa enemmän kuin 3000 e/kk ja tajuaa, että ne aikanaan peruskoulun kesken jättäneet on sitä mieltä, että tuuripeliä kaikki.

Tätäkö on onnekkuus? Itse kuvittelin tehneeni hemmetisti töitä tämän saavuttaakseni ja muutamia kipeitä valintoja myös. Samalla tavalla lapsetkin nyt jatkavat.

Kyllä minäkin aikanaan mietin, että 5 lasta ja koti korvessa, pari lammasta ja vuohta, naapureiden talkooavulla katonkorjaus ja talviauraus. Sossusta rahaa, jos villasukkamyynti ei kannata. Sitten valitsin toisin ja joku elämäntapatyötön toteaa, että tuurilla.

Minä olen tosi kiitollinen siitä että olen perinyt vanhemmiltani hyvät älynlahjat ja osasin lukion jälkeen valita sekä kiinnostavan että hyväpalkkaisen alan jolla vieläpä töitä riittää.

Olen tosi kiitollinen siitä että en ole saanut mitään työkyvyttömyyttä aiheuttavaa sairautta, mielenterveysongelmia on mutta pysyvät aisoissa oikealla lääkityksellä.

Olen tosi kiitollinen siitä että pystyn kustantamaan lapsilleni ja itselle mukavan elintason osa-aikatöillä ja että pomo sallii osa-aikatyöt.

Olen kyllä myös itse ollut ahkera, sekä opiskelun että työnteon suhteen, ja tehnyt itseni työpaikalla niin tarpeelliseksi että minut halutaan siellä pitää mieluummin kuin palkata uusi täyttä päivää tekevä, joten ei tämä kaikki ilmaiseksi ole tipahtanut.

Mutta ymmärrän hyvin että elämäni olisi voinut mennä toisinkin.

16,5 % tulonsaajista ei ole 900 000 ihmistä, ainakaan Suomessa.

Lisäksi mediaanipalkka on yli 3000 e, joten ap:n faktat eivät läpäise tarkastusta.

Kärsitkö kateudesta? Kateelliset väittävät, että muut ovat saaneet kaiken ilmaiseksi ja pelkällä onnella. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. 

Ajatus on ymmärrettävissä vain sitä kautta, että geenilotossa on ollut onnea, jos sattuu menestymään elämässä. Jos älykkyys ei riitä, ei pysty pääsemään koulutukseen, joka takaisi hyvän tulotason tai jos sairastaa vaikka ADHD:ta, elämä on helposti ongelmasta toiseen rämpimistä.

Kateellisen tilanne on hankala, koska kateellinen on kadottanut uskonsa siihen, että voisi itse parantaa elämäänsä, kun kaikkihan on kiinni tuurista ja vanhemmista ja muusta, mihin itse ei voi vaikuttaa. Elämä on kuin rulettia, kaikki on sattumanvaraista, paitsi se, että kateellinen on aina uhri ja väärinkohdeltu.

Ihmisen voi olla vaikea ymmärtää toisia ihmisiä. Joku hyvätuloinen katsoo enemmänkin niitä joilla on vielä paremmat tulot tai vielä enemmän omaisuutta. Ei hyvätuloinen yleensä vertaile niihin joilla menee huonommin. Ehkä jos itsellä on mennyt joskus tosi huonosti, niin sitten voi ymmärtää paremmin.