Oletko onnellinen syntymästäsi?

Olen monesti ajatellut, että jos joku ampuisi minua norsupyssyllä päähän takaapäin, kun kävelen töihin, se olisi oikein kelpo kohtalo.

En ole koskaan ymmärtänyt elämän arvoa. Siksi minun on myös vaikea ymmärtää, miksi kuolemaa kannattaisi pelätä tai siirtää. Kuolemahan on väistämätön päämäärä, joka on kaiken täyttymys. Kuolemassa saavuttaa aivan kaiken ja menettää aivan kaiken. Se on täydellisyys.

Silloinkin kun olen elämässä onnellinen, elämä tuntuu jotenkin hankalalta. Ihastuminen on ihanaa, mutta samaan aikaan kamalaa. Helpompi olisi olla ilman sitäkin tunnetta.

Kaikkinensa minua ärsyttää, että olen sattunut syntymään tänne. Paljon mieluummin olisin jäänyt syntymättä. Esimerkiksi tänään nukkumaan mennessäni paras tunne on se, kun tajuaa nukahtavansa eli kun saa unohtaa elämän.

Sitä vain toivoisi, että uni jatkuisi ikuisesti.

Jos tahdot elää, miksi ihmeessä? Mitä iloa on stressata ja raataa töissä, huolehtia itsestään ja sairauksistaan, joutua siivoamaan, murehtia lapsista jne.? Nämä tuntuvat biologisen vietin aiheuttamilta pakkoliikkeiltä eivät todelliselta onnelta.