Eerikan murha ja viranomaisvalta
Meillä Suomessa viranomaiset ovat lähes koskemattomia muihin kansalaisiin nähden. Viranomaiset käyttävät valtaa ja tekevät merkittäviä toisten ihmisten elämään vaikuttavia päätöksiä, mutta eivät kanna vastuuta päätöstensä seurauksista. Usein viranomaispäätösten uskotaan myös olevan objektiivisia. Eerika -tytön murha osoitti jälleen kerran, miten paljon viranomaispäätöksissä on mukana subjektiivisuutta. Huhujen mukaan myös murhaajaisän äidillä Askolan kunnan perusturvajohtajalla Marja-Lea Tarkilla, joka toimii myös kunnan lastenvalvojana olisi ollut sormensa pelissä Eerikan palauttamisessa isälleen. Tällaisia asioita poliisitutkinta tuskin koskaan saa selvitettyä. Selvää on etteivät oikeusjärjestelmämme mitättömät tuomiot ole riittäviä hyvittämään suu ja nenä teipattuna kuolleen pikkutytön kuolemaa eivätkä sen paremmin tähän johtanutta virkavelvollisuuden rikkomistakaan.