Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun ei enää jaksa perhettään
03.09.2019 |
Tilanne on se että en jaksa enää olla perheeni seurassa, ei kiinnosta, en jaksa panostaa, uskon että heillä on parempi ilman minua. Alan ymmärtää niitä miehiä (ja naisiakin) jotka vain lähtevät, jättävät perheensä.
Rakastan toki heitä mutta tuntuu että olisi parempi lähteä kun en enää jaksa ja tuntuu että olisi parempi jos lähden.
Miehen kanssa ollaan oltu 11 vuotta yhdessä, lapset 4v.ja 8v. Tämä olo on ollut minulla jo lähes 3 vuotta. Nyt se olo on kuitenkin todella voimakas.
Kommentit (7)
Ymmärrän. Sulla on yhtä pienet lapset kuin minullakin, ja vaikka oma oloni ei yhtä kauaa kestänytkään, tuntui välillä, että hengittääkseen pitäisi saada lomaa perheestä. Samaan aikaan toki töissä oli työuupumusta, josta toipumiseen puoliso ei paljon ollut apuna. Oivalsin toipumisprosessin mittaan, että koti on yhtä lailla työmaa, jossa vastuu on minulla kaikesta miettimisestä ja huolehtimisesta, jota en vain enää jaksanut. Oma hyvinvointi kärsi oikeasti jo vuosikausia siitä, että huolehdin kaiken tapahtumisesta, vaikka mies konkreettisia asioita tekikin. Jos teki. Kun työ oli samaa vastuun ottoa muidenkin puolesta, uuvuin. En olisi jaksanut heitä, vaikka rakastinkin ja yritin toimia normaalisti. Halusin vain rauhaa.
Kokeile esim. parisuhdeterapeuttia vaikka yksin. Joskus omannäköisen elämän saaminen syntyneistä rooleista vaatii ulkopuolisen peilin. Mikä siinä väsyttää, oli itselleni iso oivallus, jota edelleen itsellenikin jäsentelen. Myös toki perheelle vaatii opettelua antaa äidin olla äiti oman elämänsä näköisenä, mutta entä jos lähdet vasta sitten, jos se ei onnistu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on vaan oikeasti parempi lähteä. Itse sinnittelin kunnes lapset kasvoi täysi-ikäisiksi. Ei se tilanne miksikään muuttunut, vaikka kaikki sanoivat että helpottaa kun lapset kasvaa isommiksi ja minä tietenkin uskoin ja puskin vaan eteenpäin hampaat irvessä. Nyt on sitten sekä oma että lasten psyyke paskana varmaan lopullisesti.
Hae apua ja lähde selvittämään asioita ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Auttaa. :) Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Sulla on yhtä pienet lapset kuin minullakin, ja vaikka oma oloni ei yhtä kauaa kestänytkään, tuntui välillä, että hengittääkseen pitäisi saada lomaa perheestä. Samaan aikaan toki töissä oli työuupumusta, josta toipumiseen puoliso ei paljon ollut apuna. Oivalsin toipumisprosessin mittaan, että koti on yhtä lailla työmaa, jossa vastuu on minulla kaikesta miettimisestä ja huolehtimisesta, jota en vain enää jaksanut. Oma hyvinvointi kärsi oikeasti jo vuosikausia siitä, että huolehdin kaiken tapahtumisesta, vaikka mies konkreettisia asioita tekikin. Jos teki. Kun työ oli samaa vastuun ottoa muidenkin puolesta, uuvuin. En olisi jaksanut heitä, vaikka rakastinkin ja yritin toimia normaalisti. Halusin vain rauhaa.
Kokeile esim. parisuhdeterapeuttia vaikka yksin. Joskus omannäköisen elämän saaminen syntyneistä rooleista vaatii ulkopuolisen peilin. Mikä siinä väsyttää, oli itselleni iso oivallus, jota edelleen itsellenikin jäsentelen. Myös toki perheelle vaatii opettelua antaa äidin olla äiti oman elämänsä näköisenä, mutta entä jos lähdet vasta sitten, jos se ei onnistu?
Kun unohtaa itsensä ja uppoutuu pelkästään olemaan äiti, siinä kärsii lopulta kaikki.
No sano perheenäiti joka ei väsy tai jota ei huvita arjenpyöritys tai kyllästyttää. Jos ei itsellä ole mielenterveysongelmia niin jotenkin ne lapset on kasvatettava tasapainoisiksi aikuisiksi, eikä se kyllä karkaaamalla onnistu.
Hae ammattiapua. Kerro miehelle, vanhemmille, jollekin. Jaa vastuuta ja tee jotain mistä itse pidät. 216
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sano perheenäiti joka ei väsy tai jota ei huvita arjenpyöritys tai kyllästyttää. Jos ei itsellä ole mielenterveysongelmia niin jotenkin ne lapset on kasvatettava tasapainoisiksi aikuisiksi, eikä se kyllä karkaaamalla onnistu.
Hae ammattiapua. Kerro miehelle, vanhemmille, jollekin. Jaa vastuuta ja tee jotain mistä itse pidät. 216
En ymmärräymmärrä, minä nautin lapsiarjen pyörittämisestä. Tosin olen isä, ja äiti on töissä, ehkä olet kuitenkin oikeassa.
Alue: Aihe vapaa
Mitä et jaksa? Mitä saisit jos lähtisit? Kuulostaa siltä että kaipaisit elämääsi jotain minkä ajattelet saavasi jos lähtisit. (Ymmärrän kyllä että et vakavissasi ole siellä pakkaamassa kamoja, mutta olosi on varmasti ihan todellinen silti ja se pitäisi ottaa vakavasti.) Voisitko saada elämääsi kaipaamiasi asioita vaikka sulla perhe onkin? Puhu miehesi kanssa, kerro konkreettisesti mitä haluaisit, vaikka lähteä yksin viikonloppureissuun tai aloittaa aikaa vievän harrastuksen. Ehkä se olisi järjestettävissä. Miehet usein ottavat mieluummin vastaan konkreettisia toiveita kuin epämääräistä angstia. Kokeile! Ota onnellisuutesi omiin käsiisi.