Miten saitte alkuraskauden pidettyä salassa?
Minkälaisiin valkoisiin valheisiin te mammat olette turvautuneet raskauden pitämiseksi salassa? Alkuraskaudesta ei asiasta viitsi vielä hirmuisesti huudella, mutta pelkän limun tilaaminen ravintolassa on epäilyttävää, kun kaikki muut juovat viiniä.
Kommentit (26)
Joko välttelin tilanteita kokonaan, menin paikalle autolla ja tilasin alkoholitonta tai hain itse juomani tiskiltä hieman eri aikaan kuin muut ja tilasin alkoholitonta.
En jäänyt "kiinni".
Kotijuhlissa otin skumpat sun muut mitä tarjottiinja olin juovani. Ja annoin lasin joko miehelle tai kaadoin sen lavuaarista alas.
Mä en juo muutenkaan kuin joskus ja jouluna, kukaan ei pitänyt vissylinjaani ihmeellisenä. Vaikeampaa oli olla oksentamatta.
Antibioottikuurin aikana ei ole hyvä käyttää alkoholia. Tätä käytin itse tekosyynä.
Poltin tupakkaa koko raskauden ajan ja porukka luuli, että olen vain lihonut vaikka olin kahdeksannella kuukaudella.
Oksentelulta en ennättänyt ravintolaan. Ja kun ehdin, syytin krapulaa siitä, että en voi juoda lisää.
Kiitos, hyviä vinkkejä! Olisko lisää? Mulla on paljon edustustilaisuuksia ja kaiken maailman kissanristiäisiä työn puolesta, joten mitä enemmän verukkeita sen parempi :)
Ap
Alkoholitonta viiniä saa nykyään aika monesta paikasta. Pitää toki tilata eri aikaan muiden kanssa😄
Vierailija kirjoitti:
Poltin tupakkaa koko raskauden ajan ja porukka luuli, että olen vain lihonut vaikka olin kahdeksannella kuukaudella.
Tulin surulliseksi lapsesi puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholitonta viiniä saa nykyään aika monesta paikasta. Pitää toki tilata eri aikaan muiden kanssa😄
No tää just on ongelmana, et kun porukalla istutaan ravintolassa niin kaikille tilataan juomat samaan aikaan ja muiden kuullen. Ja sit tarjoilija kaataa suoraan pullosta pöydässä kaikkien nähden, niin ei onnistu huijaus alkoholittomalla viinillä vaikka muuten oliskin hyvä idea. Meillä edustustilaisuuksissa otetaan yleensä seurueelle koko viinipaketti, ja kyllä se on sitten melkoista läträämistä määrällisesti, vaikka ”sivistyneesti” viinejä nautitaankin.
Edustustilaisuuksissa otin sen lasin ja kastoin välillä huulet, ei kukaan pitänyt kirjaa joinakin ensimmäistä vai viidettä.
Muut menot jäivätkin jäätävän pahoinvoinnin vuoksi.
Tarviiko aikuisten selittää vielä miks ei juo alkoholia? Oon autolla, ajattelin etten tänään ota, menee yöunet, tulee viinistä pää kipeeks tms.
Outo työpaikka. Missään työssä ei voi nykyään vaatia ketään juomaan alkoholia. Sanot vaan ei kiitos ja sillä hyvä. Itselläni on ollut oikeasti antibioottikuuri, jonka aikana ei saanut juoda lainkaan alkoholijuomia. Ei tullut mieleenkään tilata ravintolassa työporukan kanssa.
Jätin osan pippaloista väliin. Niissä joihin menin, otin lasin ihan normaalisti ja välillä muka siemailin siitä, oikeasti kävin veskissä välillä kaatamassa vähän juomaa pois tai annoin miehelle jos oli mukana. Ei kukaan huomaa onko sulla illan eka vai viides lasi kädessä :). Siideritölkki oli vielä parempi, kukaan ei huomannut paljonko siinä oli jäljellä. Taisin joskus käydä tyhjentämässä siiderin vessaan ja täyttää tölkin hanavedellä, jotta olin vielä vakuuttavampi :).
Älytön kysymys! Miksi raskaus olisi pitänyt salata?
Näille ihmettelijöille että eikö voi vaan joskus olla juomatta ilman että se herättää ihmetystä: kaikki ei voi. Jos on aiemminkin juonut vähän tai vaihtelevasti, se voi onnistua. Minä taas olen tunnettu siitä että otan aina ja kunnolla, joten juomasta kieltäytyminen olisi herättänyt paljon huomiota. Siksi oli pakko kehittää kiertokeinoja :).
Miksi raskaus pitää salata? Kuitenkin se tulee tietoon.
Ensinnäkään en tajua miksi se pitää salata, ja toiseksi mitä ihmettä varten juomattomuutta pitäisi selitellä? Ei kiitos, juon vettä, on ihan tarpeeksi hyvä selitys. Paitsi jos olet joku densa jonka kaikki on tottuneet näkemään aina pelkästään kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaus pitää salata? Kuitenkin se tulee tietoon.
En mä ainakaan haluais että varsinkaan työkavereille tai omille vanhemmille tulee mielikuva minusta harrastamassa seksiä ja tekemässä lasta. Vielä pahempi ois jos ilmottais että ollaan yritetty lasta= harrastettu seksiä 247.
Vierailija kirjoitti:
Edustustilaisuuksissa otin sen lasin ja kastoin välillä huulet, ei kukaan pitänyt kirjaa joinakin ensimmäistä vai viidettä.
Muut menot jäivätkin jäätävän pahoinvoinnin vuoksi.
Sama taktiikka oli mulla ja toimi. Kunhan ottaa lasin, kukaan ei kiinnitä sen jälkeen huomiota, juoko siitä oikeasti vai ei.
Laihdutus, halu vältellä turhia kaloreita joita alkoholituotteissa on. Kannattaa sitten samaisen lauseen sanottuaan tilata vaikka Pepsi Maxia, ettei ihmetytä miks sit vetää limsasta ne kalorit. 😂