Voiko epävakaan persoonallisuuden omaava nainen olla hyvä äiti?
Olen useasti nähnyt kuinka jotkut ihan kauhistelevat ja säälivätkin lasta jos äidillä on persoonallisuushäiriö. Minulla on tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ja minulla on yksi kouluikäinen lapsi ja en sano ettei meidän elämä olisi mennyt ongelmitta. Rakastan lastani todella paljon mutta en aina osaa olla kovin vastaanottavainen äiti etenkin silloin kun on huono päivä ja olen vihainen.
En koskaan ole kuitenkaan fyysisesti vahingoittanut lastani ja puhumalla käydään asiat läpi, mutta myönnän kyllä etten kasvatusasioissa ole ollut johdonmukainen ja pelkään että sillä on joku vaikutus lapsen kasvuun. En halua että lapsi joutuu olemaan varuillaan läsnäollessani ja se että tuntee itsensä turvattomaksi äidin tunteidenpurkaisujen vuoksi.
Onko täällä muita epävakaita äitejä, miten arkena sujuu ja oletteko tietoisia omista tunteistanne. Uskon että joutuu koetukselle lapsen kanssa... minäkin käyn päivittäin näitä asioita läpi ja tietoisesti yritän olla hyvä äiti, halaan ja pussaan lasta ja vietän hänen kanssaan aikaa..
Kommentit (37)
Ehkäpä epävakaa ei osaa itse arvioida omaa vanhemmuuttaan.
Turvallinen ja tasapainoinen koti on se lapsen kasvulle tärkein pohja. En usko, että kasvuympärist on sellainen, jos lähivanhemmalla on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Ei voi. Se huomaamattaan istuttaa omat kompleksinsa lapseen. Naiselta puuttuu oikeat "suodattimet" tunnistaa lapsen tarpeet ja panostaa lapsen tasapainoiseen kehitykseen.
Minulla on toisentyyppinen persoonallisuushäiriö, ns. estynyt persoonallisuus. Toisin sanoen kärsin jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista. Minulla on kolme lasta ja diagnoosin sain vasta lasten ollessa teini-ikäisiä. Äitiyden suhteen minulla ei ole ollut sen kummempia ongelmia kuin jonkin verran ylisuojelevuutta. Lapset ovat nykyisin jo aikuisia yliopisto-opiskelijoita kaikki ja ihan täyspäisiä ja mukavia ihmisiä jokainen.
DKT on ratkaisu. Voi olla hyvä äiti - jos hoitaa ongelmaansa.
Epävakaan äidin lapsena nojaan omaan ja sisarusten kokemuksiin, eli ei
Jos ihminen on tunnistanut ja tiedostanut ongelman sekä on motivoitunut elämään parempaa ja tasapainoisempaa elämää ja hakemaan apua tarvittaessa, niin hän voi varmaan olla todella hyvä äiti.
Lapsi imee itseensä vanhempien toistuvat reaktiotavat, myös vääristyneet mallit. Sen takia on tärkeää, että vanhempi osaa kyseenalaistaa, ennaltaehkäistä ja korjata niitä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
AP:n kirjoitus voisi olla minun, sanasta sanaan.
Kiitos, kun kerroit tarinasi ja kysyit, voiko epävakaasta personaallisuushäiriöstä "kärsivä" olla hyvä äiti.
Kyllä voi.
Epäilenpä, että ihan ns. terveetkään äidit tai isät eivät aina ole läsnä, eivätkä jaksa olla intopinkeän kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä tai muista asioista!
Vain asiattomat väittävät, ettemme kykenisi kasvattamaanyhtä ja useampaakin lasta tasapainoisiksi.
Puhuminen auttaa, mikä onkin jo todettu.
Mulla on muutakin kuin epävakaa, mutta sairauksien oireilun aikana mulla on ollut mahdollisuus, että lapset ovat asuneet isänsä luona ja olleet mun kanssa esim muutamia päiviä viikossa
Muuten, kun muuta oireilua ei ollut, olin enemmän lapsien kanssa
Näillä asioilla on taatusti ollut vaikutuksensa, toisaalta meillä on puhuttu hyvin suoraan jo heti, kun asioista on voinut puhua ja selitetty/kerrottu ja onni ollut, että on ollut se toinen vanhempi, jossa lapset on voineet olla
Mun epävakaa on nykyään enää välillä taustalla ja pystyn helposti pysäyttämään tunnereaktiot ja ajatukset, eikä muutkaan sairaudet haittaa arkea tai elämää
Koen, että nyt olen hyvä äiti, en koe, että olisin ollut sitä aiemmin
Vierailija kirjoitti:
Minulla on toisentyyppinen persoonallisuushäiriö, ns. estynyt persoonallisuus. Toisin sanoen kärsin jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista. Minulla on kolme lasta ja diagnoosin sain vasta lasten ollessa teini-ikäisiä. Äitiyden suhteen minulla ei ole ollut sen kummempia ongelmia kuin jonkin verran ylisuojelevuutta. Lapset ovat nykyisin jo aikuisia yliopisto-opiskelijoita kaikki ja ihan täyspäisiä ja mukavia ihmisiä jokainen.
Sun persoonallisuushäiriö on kuitenkin ihan täysin toisenlainen kuin ap:llä. Sinunkin ph on tietysti vaikuttanut perheeseen. Estyneet ovat kuitenkin yleensä hyvinkin turvallisuushakuisia ja voisin kuvitella, että lastesi kasvuympäristö on ollut hyvinkin turvallinen ja tasainen (ehkä jopa tylsyyteen asti). Lasten kasvuympäristönä teidän kotinne on täysin toisenlainen kuin jos perheessä olisi epävakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on toisentyyppinen persoonallisuushäiriö, ns. estynyt persoonallisuus. Toisin sanoen kärsin jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista. Minulla on kolme lasta ja diagnoosin sain vasta lasten ollessa teini-ikäisiä. Äitiyden suhteen minulla ei ole ollut sen kummempia ongelmia kuin jonkin verran ylisuojelevuutta. Lapset ovat nykyisin jo aikuisia yliopisto-opiskelijoita kaikki ja ihan täyspäisiä ja mukavia ihmisiä jokainen.
Sun persoonallisuushäiriö on kuitenkin ihan täysin toisenlainen kuin ap:llä. Sinunkin ph on tietysti vaikuttanut perheeseen. Estyneet ovat kuitenkin yleensä hyvinkin turvallisuushakuisia ja voisin kuvitella, että lastesi kasvuympäristö on ollut hyvinkin turvallinen ja tasainen (ehkä jopa tylsyyteen asti). Lasten kasvuympäristönä teidän kotinne on täysin toisenlainen kuin jos perheessä olisi epävakaa.
Totta kyllä. Olemme mieheni kanssa varmaan tylsin pariskunta mitä kuvitella saattaa. Lähinnä kai tarkoitukseni oli valottaa sitä, että pelkkä sana persoonallisuushäiriö, ei vielä tarkoita oikein mitään. Riippuu täysin siitä mikä on kenenkin häiriön luonne, mitä se tarkoittaa esim. perhe-elämän kannalta.
Epävakaa voi toipua ja olla hyvä vanhempi, mutta henkilö, joka sillä hetkellä täyttää epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerit ei kyllä ole kovin hyvä vanhempi. Jos toinen vanhempi on terve ja kantaa päävastuun lapselle turvallisen ympäristön luomisesta, ei toisen vanhemman sairaus kuitenkaan välttämättä niin paljon vaikuta.
Hyvin sain kasvatettua lapsen aikuiseksi, miehellä oli tosin suuri rooli siinä. Aina kun aloin käymään liian kierroksilla, mies tuli väliin ja hoiti tilanteen rauhallisesti. Vanhemmiten olen onneksi jo vähän "jäähtynyt". Enempää lapsia en halunnut/uskaltanut tehdä, mutta tämä nuori aikuinen on oikein fiksu ja pärjäävä sekä opinnoissaan että muutenkin.
Voi, mutta häiriötä tulee hoitaa ja tarvittaessa vanhemmuuteen saada tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on toisentyyppinen persoonallisuushäiriö, ns. estynyt persoonallisuus. Toisin sanoen kärsin jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista. Minulla on kolme lasta ja diagnoosin sain vasta lasten ollessa teini-ikäisiä. Äitiyden suhteen minulla ei ole ollut sen kummempia ongelmia kuin jonkin verran ylisuojelevuutta. Lapset ovat nykyisin jo aikuisia yliopisto-opiskelijoita kaikki ja ihan täyspäisiä ja mukavia ihmisiä jokainen.
Sun persoonallisuushäiriö on kuitenkin ihan täysin toisenlainen kuin ap:llä. Sinunkin ph on tietysti vaikuttanut perheeseen. Estyneet ovat kuitenkin yleensä hyvinkin turvallisuushakuisia ja voisin kuvitella, että lastesi kasvuympäristö on ollut hyvinkin turvallinen ja tasainen (ehkä jopa tylsyyteen asti). Lasten kasvuympäristönä teidän kotinne on täysin toisenlainen kuin jos perheessä olisi epävakaa.
Totta kyllä. Olemme mieheni kanssa varmaan tylsin pariskunta mitä kuvitella saattaa. Lähinnä kai tarkoitukseni oli valottaa sitä, että pelkkä sana persoonallisuushäiriö, ei vielä tarkoita oikein mitään. Riippuu täysin siitä mikä on kenenkin häiriön luonne, mitä se tarkoittaa esim. perhe-elämän kannalta.
Kaunis ajatus sinulla. 🌺 Sun ”sairautesi” on kuitenkin aivan toinen juttu kuin se mistä tässä keskustellaan. Epävakaata persoonallisuushäiriötä kutsuttiin ennen ”rajatilaksi” kuvaamaan sitä, että henkilö ei ole kuin osin ja/tai hetkittäin psykoottinen, ja siihen liittyy mm. manipuloivuus ja usein myös itsemurhauhkailut ja -yritykset. Voit varmasti kuvitella, että tällaisessa kodissa harvemmin kasvaa onnellisia ja tasapainoisia lapsia.
Kaikkea hyvää sinulle! 🌺
Vierailija kirjoitti:
Vain asiattomat väittävät, ettemme kykenisi kasvattamaanyhtä ja useampaakin lasta tasapainoisiksi.
Tässä esimerkki epävakaan mustavalkoisesta ajattelutyylistä. Kaikki kritiikki ei ainoastaan ole asiatonta, vaan jopa kritiikin esittäminen tekee sen esittäjästä asiattoman.
Hmm.. Mut määrittelee ainaki kaikki muu ennen jotain diagnoosia. Ois aika leimaavaa ja onnetonta, jos ihminen ajattelis että on ensisijsesti joku diagnoosi. Aamen,
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. Mut määrittelee ainaki kaikki muu ennen jotain diagnoosia. Ois aika leimaavaa ja onnetonta, jos ihminen ajattelis että on ensisijsesti joku diagnoosi. Aamen,
Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuuluu se, että minäkuva on mitä se minäkin hetkenä sattuu olemaan. Välillä on maailman p*skin äiti ja toisella tunnilla maailman paras - piste ja aamen, kuten täällä sanotaan. Tässä aloituksessa ap:lla ei tällä hetkellä ole hajuakaan, kumpi hän on vai ehkäpä jotain siltä väliltä (epävakaat yleensä ovat erittäin joko tai, piste aamen ja tämän tunnin viimeinen totuus). Tämä on se hänen sairautensa, hän ei tiedä onko lintu vai kala.
Lol. Entä jos epävakaat onki koomikoita??
Rajatila on eriskummallinen juttu.
Ja rahatila-ihminen voi kuitenkin olla erittäinkin hyvä äiti.
Voi. Minusta kaikki lähtee siitä että tiedostaa oman ongelman JA osaa hakea siihen tarvittaessa apua. Lapsihan ei ole syypää sinun ongelmiin, eikä hänen tarvitse niistä kärsiä, vaan sinun tehtävä on hoitaa itsesi kuntoon (ja varmasti olet sen tehnytkin). Kuulostat hyvältä äidiltä ja kaikille pitää sallia huonot päivät ja vaikeat ajat. Kunhan niistäkin osaa lapselle puhua lapsen tasoisesti.