Onko sinua kutsuttu ylisuojelevaksi äidiksi?
Niin. Kaverini aika hyökkäävästi asian ilmaisi. Enemmän se asenne taisi vaikuttaa omaan reaktiooni. Antoi pari esimerkkiä, joista olen jälkeenpäin muiltakin kysellyt, että onko liioiteltua ja heidän mielestään ei. Neuvolassakin kysyin toisesta asiasta, kun jäi häiritsemään, että toimin liian rajoittavasti. Esimerkiksi painavien tavaroiden siirtäminen pois matalalta tasolta. Olin kuvitellut, että siirtäminen on ihan normaalia, kun vauva oppii seisomaan ja vetelee kaikkea alas. Kaverillani ei ole lapsia, mutta tykkää lapsista ja haluaa itsekin, sitten kun tuntee olevansa valmis. Hieman ahdistaa olla hänen seurassaan tämän jälkeen. Ajattelin, että muilta äideiltä saan arvosteluja niskaani, mutta tämä yllätti täysin. Itselleni ei tulisi mieleenikään sanoa tuollaista kenellekään, koska kaikilla on omat tapansa hoitaa tilanteet. En tiedä kuinka monesta asiasta hän näin ajattelee, mutta on kuulemma pitkään häirinnyt häntä ja useampia asioita on tullut vastaan. Hän jotenkin myös ajattelee, että tietyt asiat koskevat vain häntä. Esim. jos vauva on päiväunilla, niin en mieluusti ota silloin ketään vieraita vastaan. Haluan huilata sen hetken ja näkisin kaveriani muutenkin mielummin muualla kahdestaan. En haluaisi kaverin takia lähteä muttamaan tapaani olla vauvan kanssa. Enkä myöskään enää uskalla puhua hänelle mistään vauvaan liittyvästä asiasta (hän itse kuitenkin jotain aina kyselee). Onko muille tullut vastaavaa vastaan?
Kommentit (21)
Voihan se olla, vaikka toisin sanookin. Olen alusta asti vältellyt puhumasta liikaa vauvasta, ja hän on yleensä se, joka kyselee vauvasta ja haluaa tulla käymään. Puhun mieluusti hänen elämästään ja mistä tahansa muusta sekä tapaan kodin ulkopuolella.
-ap
Minä olen ylisuojeleva, mutta myös välinpitämätön.
Vahdin lasten tekemisiä liikaa, mutta myös liian vähän.
Lapsillani on liikaa harrastuksia ja liian vähän harrastuksia.
Käytän lapsiani lääkärissä liian usein ja liian harvoin.
Mm. kaikista noista olen saanut kritiikkiä 😄
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ylisuojeleva, mutta myös välinpitämätön.
Vahdin lasten tekemisiä liikaa, mutta myös liian vähän.
Lapsillani on liikaa harrastuksia ja liian vähän harrastuksia.
Käytän lapsiani lääkärissä liian usein ja liian harvoin.Mm. kaikista noista olen saanut kritiikkiä 😄
Pitäisi varmaan vain tottua tuohon. Eiköhän kaikesta tule vuosien mittaan sanomista. Ärsyttävää vaan, kun itse ajattelee, että kukin tyylillään. 😊
- Ap
On kutsuttu ylisuojelevaksi ja hössöttöväksi ja on myös moitittu siitä että en holhoa tarpeeksi vaan annan liikaa vapauksia. Liian tiukaksi ja liian lepsuksi. "Ongelma" on siinä, että minä tunnen lapseni ja tiedän mummoa, kummia ja kaveria paremmin mitä hän tarvitsee, missä hän voi oppia yrityksen ja erehdyksen kanssa ja mikä taas on hänelle tärkeää turvallisuudentunteen takia. Ihan varmasti virhearvioitakin olen tehnyt, mutta kukapa ei.
Vauvana kuulemma sylittelin liikaa, tein lapsesta itsestäni riippuvaisen enkä antanut itsenäistyä ja suunnata maailmaan. "Tein" lapsesta ujon ja aran. Mutta nyt kun meillä tällä lasta hoputtamattomalla ja läsnäolevalla kasvatusmetodilla varsin fiksu, itseensä luottava, vahva ja aktiivinen 8-vuotias niin ihmiset kauhistelee kun annan hänen matkustaa tuttua reittiä bussilla tai käydä itse kaupassa.
Lähinnä ongelmaksi muodostuu kaverin suhtautuminen kasvatukseeni. On kuulemma loukkaantunut tai suuttunut monestakin asiasta, koska kokee, että häntä arvostellaan. Jos jossain keskustelussa tulee esille, että en anna 8 kuukautisen vauvan syödä jäätelöä, hän saatta ottaa siitä itseensä. En siis arvostele häntä tai hänen mielipiteitään, vaan kerron vain miten meillä toimitaan ja jotenkin hän saa väännettyä asian koskemaan häntä. Miksi ei voi vaan ymmärtää että jokainen toimii niinkuin toimii. Ei se ole muilta pois. Argh. Pitää ilmeisesti vaan antaa olla ja loukkaantukoon ihan vapaasti
-Ap
Yksi kaveri kerran huomautti, että reagoin liian herkästi lapseni vierastamiseen. Että jos lapsi ilmaisee vierastamista, otan hänet syliin, ja että jos teen näin, lapsi ei opi olemaan vieraiden kanssa.
Kuopukseni vierasti tosi paljon n. 2,5-vuotiaaksi asti. Niin paljon, että luovuimme ajatuksesta viedä hänet päivähoitoon kahden vuoden iässä. 3-vuotiaana sama lapsi oli erittäin sosiaalinen, sellainen, joka tervehtii kaikki vastaantulijat ja juttelee vieraille kaupassa. (Vertailun vuoksi: esikoiseni ei vierastanut juuri lainkaan, mutta hän on isompana ennemmin ujo ja hiljainen.)
On sanottu kyllä, lähinnä miehen taholta. On moitittu siitä, että pesin lasteni hiukset (meillä on saunassa kantovesi) liian vanhoilta lapsilta - eivät muka opi itse pesemään. Ovat kyllä oppineet, eikä ole tarvinnut kärsiä kutinasta huonostihuuhdeltujen hiusten takia. On moitittu, että pyyhin pyllyn vaikka "osaisivat itse, tai pitäisi ainakin osata". Hyvin ovat oppineet pyyhkimään itse siitä huolimatta. Anoppi valitti, että teen lapsesta sylivauvan, kun pidän sitä paljon sylissä - on kasvanut kosketustapelkäämätön nuori nainen.
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä ongelmaksi muodostuu kaverin suhtautuminen kasvatukseeni. On kuulemma loukkaantunut tai suuttunut monestakin asiasta, koska kokee, että häntä arvostellaan. Jos jossain keskustelussa tulee esille, että en anna 8 kuukautisen vauvan syödä jäätelöä, hän saatta ottaa siitä itseensä. En siis arvostele häntä tai hänen mielipiteitään, vaan kerron vain miten meillä toimitaan ja jotenkin hän saa väännettyä asian koskemaan häntä. Miksi ei voi vaan ymmärtää että jokainen toimii niinkuin toimii. Ei se ole muilta pois. Argh. Pitää ilmeisesti vaan antaa olla ja loukkaantukoon ihan vapaasti
-Ap
Onpa erikoista käytöstä. Ymmärtäisin paremmin, jos hänellä itselläkin olisi lapsi, ja tavallaan siksi kokisi sinun omat tavat kritiikkinä itseään kohtaan.
Nyt kuitenkin kuulostaa siltä, että hän tavallaan ei osaa pysyä omalla tontillaan suhteessa teihin. Ja jotenkin ei ymmärrä rooliaan koko kuvioissa. Ihan niin kuin hän olisi (huonotapainen ja rajaton) mummo tavallaan. Edellä mainittukin olisi rasittava, mutta jotenkin vielä raskaampaa että ystävä ylittää noin röyhkeästi sinun rajojasi. Se että hän loukkaantui kun toimit eri tavalla vauvasi kanssa kuin hän neuvoo, kertoo siitä että ystäväsi kuvittelee olevansa suuremmassa roolissa lapsellesi kuin onkaan. Siis minun mielestäni.
Voiko olla että hän on jollain tavalla ripustautunut sinuun tai kateellinen siitä kun sinä sait lapsen ensin? Itse ottaisin etäisyyttä.
Ja on minua moitittu ylisuojelevaksi (en ole jättänyt lapsia hoitoon heidän näkökulmasta vieraille sukulaisille pieninä), ja on moitittu liian rennoksi (en esim. kokoajan varoittelee lapsia kun kiipeävät tms.) Kaikeksi on moitittu kyllä 😄 Mutta nämä ovat tulleet pääsääntöisesti sellaisten suusta joilla itsellä on lapsia (eli kokevat minun tapani kritiikkinä omia kohtaan) tai sitten sellaisilta sukulaisilta, jotka juurikin kuvittelevat itselleen jonkinlaista suurta kasvatusroolia. Yksikään lapseton kaveri ei ole moittinut (toki ehkä selän takana).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä ongelmaksi muodostuu kaverin suhtautuminen kasvatukseeni. On kuulemma loukkaantunut tai suuttunut monestakin asiasta, koska kokee, että häntä arvostellaan. Jos jossain keskustelussa tulee esille, että en anna 8 kuukautisen vauvan syödä jäätelöä, hän saatta ottaa siitä itseensä. En siis arvostele häntä tai hänen mielipiteitään, vaan kerron vain miten meillä toimitaan ja jotenkin hän saa väännettyä asian koskemaan häntä. Miksi ei voi vaan ymmärtää että jokainen toimii niinkuin toimii. Ei se ole muilta pois. Argh. Pitää ilmeisesti vaan antaa olla ja loukkaantukoon ihan vapaasti
-Ap
Onpa erikoista käytöstä. Ymmärtäisin paremmin, jos hänellä itselläkin olisi lapsi, ja tavallaan siksi kokisi sinun omat tavat kritiikkinä itseään kohtaan.
Nyt kuitenkin kuulostaa siltä, että hän tavallaan ei osaa pysyä omalla tontillaan suhteessa teihin. Ja jotenkin ei ymmärrä rooliaan koko kuvioissa. Ihan niin kuin hän olisi (huonotapainen ja rajaton) mummo tavallaan. Edellä mainittukin olisi rasittava, mutta jotenkin vielä raskaampaa että ystävä ylittää noin röyhkeästi sinun rajojasi. Se että hän loukkaantui kun toimit eri tavalla vauvasi kanssa kuin hän neuvoo, kertoo siitä että ystäväsi kuvittelee olevansa suuremmassa roolissa lapsellesi kuin onkaan. Siis minun mielestäni.
Voiko olla että hän on jollain tavalla ripustautunut sinuun tai kateellinen siitä kun sinä sait lapsen ensin? Itse ottaisin etäisyyttä.
Ja on minua moitittu ylisuojelevaksi (en ole jättänyt lapsia hoitoon heidän näkökulmasta vieraille sukulaisille pieninä), ja on moitittu liian rennoksi (en esim. kokoajan varoittelee lapsia kun kiipeävät tms.) Kaikeksi on moitittu kyllä 😄 Mutta nämä ovat tulleet pääsääntöisesti sellaisten suusta joilla itsellä on lapsia (eli kokevat minun tapani kritiikkinä omia kohtaan) tai sitten sellaisilta sukulaisilta, jotka juurikin kuvittelevat itselleen jonkinlaista suurta kasvatusroolia. Yksikään lapseton kaveri ei ole moittinut (toki ehkä selän takana).
Kiitos näistä aatteista! Ihan samoja asioita olen miettinyt ja etäisyyden ottaminen on ollut mielessä. Jotenkin sai minut pois tolaltaan. Kiitos muillekin kokemuksista. 😊 Tulee kyllä kaikilta mummoilta ja mammoilta jossain määrin kommentteja ja ne osaa ottaa rennommin vastaan. Yksilöitähän nuo lapsoset ovat ja jokaisen tarpeet ovat erilaiset. Ja kirjoittaja nro. 6 osui kyllä naulakantaan!
On kyllä kummallista käytöstä...
Arvostelijoita löytyy joka nurkan takaa. Parasta on tehdä niinkuin parhaaksi näet. Lapsesi ja itsesi kannalta.
on kuten huonoksikin liian nuori jne. summasummarum naisena et voi äitiydessä voittaa ja miellyttää kaikkia. Isillä on helppoa, riittää että kerran kuukaudessa pidät yhteyttä ja olet hyvä isä, auta armias jo äiti toimisi noin, ei sillä en kykenisi äitinä olemaankaan tuollainen vanhempi mitä moni isä on lapsilleen.
Noh, appiukon mielestä oli ylireagointia napata konttaava vauva syliin, ennen kuin se konttasi sängyn reunan yli. Vauva katsos oppii, kun putoaa. Ajattelin kuitenkin säästää puolivuotiaan tältä opetukselta... En ole katunut.
Isovanhemmat valittaa, että ollaan liian tarkkoja. Lapsi menee kuulemma pilalle, kun hänet totutetaan rutiineihin. Ihme ja kumma, kun muualla toitotetaan, että rutiinit luovat turvallisuudentunnetta...
On. Ja mulla on siitä ihan lastensuojelun viralliset paperitkin...
On kutsuttu. Ensimmäisen kerran kun en jättänyt kaksi viikkoista vauvaa lähteäkseni juhlimaan yökerhoon kaverin synttäreitä.
Toisen kerran kun viisi vuotiaani ei saa mennä yksin kerrostalon pihalle. (iso tie vieressä)
Yleensä arvostelut alkava sanoilla "ei meidän aikana noin tehty".
Lyhykäisyydessään: on kutsuttu. Mutta Turhaan. Totean kuitenkin, että jokainen kunnollinen, normaali äiti suojelee lastaan ja todellakaan ei anna esim. vetää raskaita tavaroita alas pöydältä päälleen. Minun täytyisi ainakin olla kuollut, että katselisin vierestä vaaratilanteita estämättä niitä mitenkään.
Sun kaveri ei vaan ymmärrä, että se kaveruus on nyt erilaista.