Vapauden loppuminen on todellinen vankila. Poimittu Il:n vankilan Satumaa-ketjusta. Susanna S. kirjoittanut.

Iltalehden Naisvankilaketjun Satumaa-keskustelusta poimittu:

Minun näkökulmasta tuo on melkoinen satumaa. Oma vapauteni on rajoitettu sairauden vuoksi. En pääse elokuviin, en teatteriin, en kampaajalle, punttisalista tai lääkärikäynneistä puhumattakaan. Rahatilanne on esteenä, kuten vaikkapa hamashuollon tai sairaalan poliklinikka käynnit (melko kallista). Käyn vain niissä missä on henki kyseessä. Osa niistäkin jää kun en pääse kipujen vuoksi perättäisinä päivinä matkustamaan 70 km. Kampaajalla kävin viimeksi 1996. Lääkkeet maksan itse,ilman yhteiskunnan sosiaalietuuksia. Lääkekaton täytyttyä kulut ovat silti yli 140e/kk. Tulot ovat alle 16 000e vuodessa. Minulla ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, ystävät ovat hävinneet. Liekö he ystäviä koskaan olleetkaan. Sukulaisten turvaverkkoa ei ole. Eniten kuitenkin kaipaisin ystävää jonka kanssa jakaa niitä tavallisia asioita. Kenties vankilassa saisin sellaisenkin. Kun siellä näyttää kaikki muukin toimivan. Ja minulla on asiat hyvin verrattuna siihen iäkkääseen joka ei pysty edes purkamaan sydäntään edes netissä. Susanna S. on kirjoittanut.

12.08.2019