Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä olen tehnyt väärin, että 14v tyttäreni sairastui bulimiaan?

Vierailija
11.08.2019 |

Lapsuus oli onnellista aikaa, olin kotona tytön kanssa ensimmäiset 7 vuotta, isä töissä. Meillä oli aina selkeät ruoka-ajat, jolloin kokoonnuimme yhdessä pöytään. Pakko ei ollut koskaan syödä ja ruokaa sai jättää lautaselle. Karkkipäivä oli kerran viikossa jolloin sai valita kohtuullisen määrän karkkia, jäätelön, keksejä tai mitä nyt halusi.

Nyt tyttö on 14 ja on sairastrunut bulimiaan. Jopa piparitaikinalevyt pakastimesta katosivat ja kuulin oksentamisen ääniä. Tätä on jatkunut nyt pari kuukautta. Tyttö itse ei myönnä mitään. Sanoo vaan että tuli makeannälkä ja sitten paha olo, tai että kaverilla oli oksennustauti ja sai tartunnan yms. Ei ole laihtunut vaan päinvastoin lihonut. Viimeksi kun kävi vaa'alla painoi 84kg (pituus 164cm) Painoa on kertynyt muutaman vuoden aikana pikkuhiljaa. Lopetti pari vuotta sitten myös liikuntaharrastuksensa. Kotona ei tee juuri muuta kun makaa huoneessaan puhelimellaan ja syö herkkuja. Tuon ikäistä on enää paha pakottaa urheilemaankaan. Mitä voin tehdä? Sattuu kun näen lapseni kärsivän.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sinä välttämättä mitään ole väärin tehnyt. Voi olla, että tyttöä kiusataan koulussa tai joku poika on antanut pakit/haukkunut ulkonäköä. Tuon ikäiset ovat tosi herkkiä. Nyt tyttö vain äkkiä avun piiriin ja kotoa tukea

Vierailija
2/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan nyt, kun tarkemmin luin tuon tekstin niin se, että tyttö ei ole ollut ilmeisesti päivähoidossa on voinut vaikuttaa sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja siitä kautta aiheuttaa ongelmia, jotka nyt oireilevat tuolla tavalla.

-  1 uudelleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole bulimia jos vain lihoo, enemmän bediltä (binge eating disorder) kuulostaa. Bulimikot ovat yleensä normaalipainoisia ja ahmimisen lisäksi sairauteen kuuluu kausittainen paastoaminen ja laihduttaminen esim. urheilemalla.

Vierailija
4/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko että erityisesti olet tehnyt mitään väärin. Olen itsekin sairastanut syömishäiriön 12-18 vuotiaana, mutta nyt olen jo täysin parantunut 22 vuotias :)

Epäilen näin jälkikäteen, että omaan syömishäiriööni vaikutti jonkin verran kuukautisten alkaminen 11 vuotiaana, toivoin vain että olisin päässyt niistä jotenkin eroon :-/ En ollut kroppaani tyytyväinen, vaikka olenkin ollut normaalipainoinen tai hoikka aina. Myös minä ahmin, mutta sitten paastosin ja join pelkkää vettä jopa vuorokauden tai pari ja liikuin. Ruokaa teki aina mieli, mikä on teini-iässä varmaan ihan normaaliakin.  Toinen vaikuttava tekijä oli varmaan stressi. Olin aika arka ja ujo. En pitänyt monista luokkakavereistani. Meillä oli huono ilmapiiri, vaikka ihan varsinaista kiusaamista ei tainnut olla. Paheksuin muita nuoria, halusin vain olla lapsi. Ahdistuin kun muita alkoivat kiinnostaa päihteet ja seurustelu, jota jostain syystä pidin hävyttömänä :D En edes ole mitenkään uskonnollisesta tai ahdasmielisestä perheestä...

Voit ehkä sanoa, että olet huomannut että tytär ei ole niin iloinen kuin ennen tms. ja että sulle voi jutella kaikesta. Äkäinen ilmapiiri on pahaksi. On hyvä jos perheessänne ei ole mitään tabu aiheita, kuten vaikka kuukautiset, naiseus, mielenterveysongelmat... Meidän perheessä ehkä oli juuri vähän noloa puhua mielenterveysongelmista ja käydä psykologilla, en tiedä miksi. Älä tarkkaile syömiskäyttäytymistä liikaa tai huomauttele siitä, se vain lisää ahdistusta.

Vierailija
5/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu lapsesi kanssa häntä syyllistämättä. Ja etsi hänelle ammattiapua.

Eivät nämä todellakaan aina johdu vanhemmista, nykyään myönnetään, että muu ympäristö vaikuttaa paljon, oli koti kuinka hyvä tahansa. Tytöillä on nykyään kovat paineet, ja moni oireilee juuri syömisen kautta. Tyttöä voidaan kiusata koulussa, tai hän on voinut kokea jotain muuta traumaattista, ahdistelua esimerkiksi. Eikä näihin suinkaan aina ole mitään yhtä selkeää asiaa syynä, ne ovat monen asian summia monesti.

Joka tapauksessa tytön pitäisi saada apua. Urheilemaan pakottaminen on täysin väärä keino ja vain pahentaa tilannetta.

Vierailija
6/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sinä ole tehnyt mitään väärin. Miksi yleensä mietit tuollaista, etkö mieti jos koulussa kiusattu? Millainen isä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin tuon ikäisenä 164/92. Minua kiusattiin koulussa, vanhemmilla oli alkoholiongelma ja kotona väkivaltaa. Minulle oli lapsesta asti sanottu kuinka iso olen ja koulussa haukuttiin läskiksi. Kotona vanhemmat eivät huolehtineet että on peseytymismahdollisuudet ja ruokaa.

Kun oli ruokaa, söin sitä valtavasti koska ei tiennyt saako sitä tarpeeksi taas milloin. Aloin saada omaa rahaa, jolla ostin herkkuja ja ahmin niitä pahaan oloon. Samalla koin kovaa painetta olla laiha.

Nyt kun mietin asiaa niin olin aivan lapsi. Elin aikuisten ongelmien keskellä ja murehdin asioita, joita lasten ei kuuluisi murehtia, kuten esimerkiksi paino.

Olisipa minustakin joku ollut huolissaan ja huomannut ongelmani.

Vierailija
8/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sovi tytön kanssa, että kokoatte pöydälle tiettyyn kellonaikaan yhdessä herkku"korin", jossa on myös pähkinöitä, hedelmäpaloja, kuivattuja hedelmiä jne. ja sitten pieniä leivospaloja tms. Nimeomaan paloja, ei kokonaisia. Sitten istutte tietyllä kellonlyömällä syömään niitä YHDESSÄ. Jolloin sinä tarjoat hänelle henkistä tukea, mutta hän tulee paikalle herkkujen takia. Mitä syntisempi herkku, sen pienempi pala.

A) piiloherkuttelu loppuu (häpeä loppuu)

B) Hän assosioi tukea myös henkiseksi pelkän yksin ahmimisen sijaan

C) Voitte jutella ja olla kaksin siinä ja purkaa asioita

Vähitellen tarjoa yhdesssä olemiseen myös muuta YHTEIStekemistä, pelaattekin lauta- tai palapeliä, kokoatte seinätaulua, väritätte kankaalle kuvaa tai ihan mitä nyt keksitte, mutta että assosiaatio yksin ahmimisesta rikkoontuu ja tilalle tulee muita keinoja. Eli keskittyminen peliin tai tekemiseen (ainakaan kädet suklaassa ei voi värittää kangasta = taukoja) auttaa kasvattamaan herkkumätön-tekemisen-tunneyhteyksien jne. sietokykyä ja ohjaamaan ajatuksia muualle vaikka sitä herkkua on tarjolla.

D) Opeta tyttö sylkemään jos muu ei auta. Tämä oli itselleni se ainoa selviytymiskeino. Eli puree maun irti, mutta sylkee mössön pois. Silloin pääsee eroon oksentamisesta. Tätä ei välttämättä kannata tyrkyttää heti koska osa ihmisistä tarvitsee myös sen nielemiskokemuksen. Tein esim. niin, että söin ruokaa niin, että sain painon vatsaan ja sen jälkeen söin suklaata niin, että syljin sen pois. Ei tarvinnut oksentaa ja sain jälkiruokaa. Nykyään en tarvitse jälkiruokaa, enkä oksenna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siihen aina vanhemmat vaikuta välttämättä mitenkään. Itse toivun juuri bulimiasta, mulla tää on kestänyt nyt yli 5 vuotta, olin 19-vuotias kun tää alkoi. Omassa tilanteessa  vanhemmilla oli melko paljon merkitystä, etenkin isällä. Isällä alkoi joku terveysintoilu kun olin teini-iässä, kammoksui mm. pastaa ja perunaa. Kommentoi minun ja siskojeni vartaloita, ei tietenkään pahalla tarkoituksella. Uteli painoa ja painoindeksiä, mikä olisi urhielijana "pitänyt" saada alle 21. Nuorena urheilijana vertailin muutenkin koko ajan itseäni muihin hoikempiin kilpakumppaneihin. Painetta tuli myös valmennuksen puolelta. Missään vaiheessa en ole ylipainoinen ollut, vaan aina normaalipainon alarajalla. Äiti ei ole ikinä puuttunut syömisiin tai kommentoinut kehoa, mutta sen sijaan valittelee koko ajan omaa painoaan ja kommentoi ikävästi sitä, millä silläkin on ollu vaikutusta itseen ja omaan kehonkuvaan.

Todella paha ihomisen pelko tuosta aiheutui, joka ei musta varmaan ikinä lähdekään. Herkut tuntui olevan (ja tuntuu välillä vieläkin) vaikeissa tilanteissa ratkaisu ja hetkellinen helpotus, mutta sen jälkeen iski hirveä itseinho ja huono omatunto, mikä johti siihen että opin melko nopeasti oksentamaan äänettömästi ja kenenkään huomaamatta.

Itse hain muutaman vuoden jälkeen apua tähän, mutta en ole enää sen piirissä kun terkkari ja psykologi katsoivat että pärjään jo itsekseni. Nykyisin bulimia ilmaantuu vaiheittain, mutta koko ajan yritän päästä tästä paskasta lopullisesti eroon, mikä tuntuu välillä todella toivottomalta.

Vierailija
10/10 |
11.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta myös oireet kuulostaa enemmän viittavan BED häiriöön jos paino nousee. Onko käynyt niin että huomattavasti tälläistä ahmimista ja painonnousua, olisit tuonut tämän huomion lapsellesi esille ja siitä syystä lapsi oksentaa? Eihän hän kuitenkaan kaikkea/joka kerta voi oksentaa jos paino noin noussut..

Syömishäiriöt nuorilla, etenkin tytöillä on valitettavan yleisiä. Et ole äitinä varmasti tehnyt mitään väärin. Paineet nuorilla voi olla valtavan suuret, on ulkonäköpaineet ja vaatimukset koulumaailmassa. Onko koulussa ongelmia?

Etsi tietoa ja hakekaa apua.

Kovasti voimia sinne!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kolme