Lue keskustelun säännöt.
Miten menettelette, kun lapsuuden/kouluajan hyvä ystävä, jonka kanssa et ole enää tekemisissä, tulee vastaan?
A2S3V5
08.08.2019 |
Minulle tulee vaivaantunut olo, kun yläasteen aikainen kaverini tulee vastaan esim kaupassa. Emme edes tervehdi toisiamme, vaikka tiemme eivät eronneet riidoissa vaan ihan vaan kun lähdimme opiskelemaan eri teille.
Kaveri oli luonteeltaan sellainen, että hän ei koskaan tehnyt aloitetta mihinkään (esim ei koskaan kutsunut kotiinsa vaan aina oltiin meillä). Ehkä siksi en halua näin vuosien jälkeen olla taas se aloitteen tekijä.
Kerran istuin kampaajalla kun tajusin, että tämä entinen ystäväni istuutui viereiseen tuoliin. Sanaakaan ei vaihdettu. Naurettavaa mutta totta.
Kommentit (5)
Mitä ap koet häviäväsi tilanteessa jos vaikka sanot "moi" ? Miksi ei voi edes tervehtiä? Tai sanothan tuossa ettet vaan halua mutta jos et halua niin et vaan tervehdi? Miksi siinä pitää mitään menettelytapoja miettiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just asioin paikallisessa kaupassa ja ihmettelin, kun uusi kassaneiti oli jotenkin etäisesti tutun näköinen. Kotonakin vielä asia vaivasi, mut seuraavan kerran saman neidin kassajonossa kuulin, kun toinen kassa huusi häntä nimeltä ja mulle jysähti, et voisiko toi olla mun vanha yläaste-kaveri, jonka kanssa liikuttiin silloin paljonkin, mut sittemmin ei oltu enää tekemisissä. Alkoi jonossa hieman hermostuttaa, kun vielä siinä kassalla hänen vastatessa sen toisen kassan kysymykseen kuulin tutun puhevian. En usko, että hän siinä tohakassa mua tunnisti, ei näyttänyt mitään sellaisia merkkejä, enkä itekään mitään sanonut, mut olin tosi iloinen jotenkin siitä, että hän on jotenkin mukavan ja tasapainoisen oloinen, oikein nättikin, ja vähän harmittikin, että miksi en hänen kanssaan sitten enää pitänyt yhteyttä. No, hänellä oli silloin kauhea angsti ja kuunteli nirvanaa/viilteli, piti paksuja mustia kajaleja ja oli sitä mieltä, että hymyily on harhaa. Vähän ehkä ahdisti, kun katsoin kasvojen vienoja uurteita, et ollaanko me jo NOIN vanhoja, how did that happen..
Hymyilen tunnistamisen merkiksi. En heittäydy juttusille koska vaikka elämäni on muuten varsin hyvää ja olen siihen tyytyväinen, häpeän nykyistä ylipainoani ja uskon näyttäväni muiden silmissä säälittävältä epäonnistujalta, enkä halua kohdata sitä tilannetta.
No, jos ei ole ollut mitään riitaa eikä minulla muutenkaan ole mitään häntä vastaan, niin menen tietysti juttelemaan. Riippuu vähän tilanteestakin. Esim. jos olisimme jossain tilaisuudessa jossa on paljon muitakin vanhoja tuttuja joita en ole nähnyt pitkään aikaan, niin voisi käydä niinkin ettei tulisi juteltua juuri tämän henkilön kanssa.
Ehkä ette vain olleet niin hyviä kavereita kuin luulit.