Seinäjoki kaupunkina
Millainen paikka Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan sydän on?
Kommentit (63)
Kiva pikkukaupunki, oikein eloisa. Tykkään!
Kävin lukion siellä. Kaikki nuoret pojat harrastivat jalkapalloa tai säbää. En voi ymmärtää miksi. Siis ihan kaikki.
Karu kaupunki Pohjanmaalla.
Ihan kiva paikka kuitenkin asua, kun sinne juurtuu.
Seinähullu. Suunniteltiin aluksi maatilaksi, mutta menestyttyään se kasvoi ja kasvoi, nyt pikkuruinen kaupunki. Vähän sellaisia anteeksipyyteleviä ihmisiä, niinkun että anteeksi että olen tielläsi, sivullasi, olemassa. Jokainen tykkää mistä tykkää.
Olen sieltä kotoisin ja vierailen useamman kerran vuodessa. Ahdasmielinen, tunkkainen, konservatiivinen. Eteläpohjalaiset ovat muka ulospäin suuntautuneita, tosiasiassa nurkkakuntaisia jurottajia. Seinäjokisia vaivaa vielä se että kokevat olevansa kovin kaupunkilaisia. Meno on kuitenkin maalaista kaikilla mittapuilla.
Yksi hyvä ruokaravintola, baarit on mitä on. Ei järveä paitsi tekojärvi, likainen joki virtaa. Kaupunki on myös hyvin ruma. Ainoa kaunis alue on Törnävän kartanon alue. Älä muuta Ääsjoelle.
Pullokalevin valtakunta. Siellä katselee kaikkea mitä valo koskettaa ja tyynesti pelastaa seinäjoen pullo kerrallaan ja muistaa nimipäivät.
Siis jotekin harmaa paikka. Ei vihreitä puistoja keskustan läheisyydessä muutakuin se missä Lakeuden Risti tönöttää kuin yksinäinen seisokki. Kaipais vähän väriä... harmaa eloton kaupunki
Parhaimmat aina on ne jotka on uskaltanu häipyä sieltä.
Suku "sitoo" jälkeläisensä lähistölle varsin lahjakkaasti.
Talo rakennetaan tyyliin melkein naapuriin ja sillälailla.
Talon ja muksujen pykääminen kaikkien elämäntehtävä numero 1.
Asuisin mielummin vaikka Nurmossa kuin Seinäjoen keskustan läheisyydessä! Kamala tungos festarien ja tangojen aikaan..,,
Siellä on niitä pohjanmaalaisia juntteja.
En ole ikinä käynyt, mutta olen kuullut vain ja ainoastaan huonoja asioita. Toki jokaisella on varmasti eri kokemus ja näkemys kyseisestä paikasta.
Viisi harrastusta joista näköjään valita siellä jos pitkästyy:
Urheilu, ryyppäminen, tappelu/pään aukominen muille, ittensä kehuminen ja vieraissa hyppely.
Piirit on yleisesti niin pienet, että Suomen homopiirit vapisee ja tuntuu valtavilta.
Työpaikoilla missä olin, oli aina joku kamala mua kohtaan. (naisvaltainen ala) kokemusta viidestä eri työpaikasta. Ihmiset myös tuijottivat aika paljon, enkä pitänyt siitä.
Ei oo parempaa kaupunkia olemaskaa! Rehtiä väkeä ja ahkeria tyäskäyviä. Ainoa kaupunki koko Suomes mihnon vielä kunnon suomalaasta sisua.. sanompaha vaa, ettei oo etelän vetelillä asiaa tänne. Kyllä soon nii ettei pohojalaasempaa paikkaa oo
Keskusta on ahdas ja yhdensuuntaiset kadut pistävät pään sekaisin. Ilmaisia parkkipaikkoja ei myöskään ole! Muuten kiva kaupunki ja voisin kasvattaa vaikkapa lapset siellä. Tosin en ehkä Kasperissa. Siellä paljon nistejä. Vähän huonomaineisempi kaupunginosa.
Juu ja minä en oo vaatimatonta pohjalaista nähnyt.
Oisin vielä voinut asua siellä 10-20 vuotta sitten mutta nykyään kuihtunut ihan nukkumalähiöksi kun kaikki palvelut ja kaupat ovat muuttaneet pois. Lisäksi kiihkouskiket ovat vallanneet koko kaupungin minkäyakia vierailen siellä itsekkin nykyään vähemmän kuin ennen. En tykkää noista maailmanlopun saarna-Jeesuksista.
Ihan paska.