Milloin arki astuu suhteeseen - onko 2v suhteen alusta vielä
Niin, ollaanko 2v suhteen alusta vielä ihan höpöhuumassa? Jos 1v asuttu yhdessä? Koska arki astuu suhteeseen?
Kommentit (14)
alkuhuuma voi kestää hiukan yli 3 vuotta
5 v alkuhuumaa mennyt jo, eikä vielä loppua näy.
"Prinssi sai prinsessan ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.”
Toisin kuin saduissa, parisuhde ei säily koko ajan samanlaisena. Siinä voidaan nähdä erilaisia vaiheita.
Parisuhteessa on yleensä ensin jonkinlainen rakastumisen, voimakkaan kiinnostuksen tai jopa hullaantumisen vaihe. Sen aikana herää tunne, että jotain uutta ja ainutlaatuista on tapahtumassa. Rakastumista leimaa myös tietynlainen tapa nähdä toinen; hänet nähdään yleensä vahvasti positiivisessa valossa.
Rakastumista seuraa itsenäistymisvaihe, joka on mahdollinen ainoastaan sitoutuneessa suhteessa. Suhde, johon kumppanit eivät ole sitoutuneet, päättyy jo ennen tähän vaiheeseen pääsyä. Itsenäistymisvaiheessa haetaan rajoja yhdessä ja erillään ololle. Tässä vaiheessa havaitaan usein myös, ettei kumppani ollutkaan se, joksi häntä aluksi luulimme.
Viimeisenä vaiheena voidaan puhua rakkausvaiheesta. Siinä on kyse todellisen itsen ja toisen kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Edellytys toisen rakastamiselle on se, että ensin voi rakastaa omaa itseään. Itsensä kohtaaminen kokonaisena mahdollistaa myös toisen kohtaamisen kokonaisena.
https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_…
^Kauanko noi vaiheet kestää kukin?
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu siitä, paljonko ihmisellä on näitä entisiä helluja. Ne, joilla on ollut lukuisia asuinkumppaneita siirtyvät nopeammin kotoisaan vaiheeseen, jossa muijaa pidetään itsestäänselvänä.
Entäs jos suoraan 25v avioliiton jälkeen vaihtaa nuorempaan ja muuttaa puolen vuoden päästä jo yhteen...
Arki on sitä yhdessä asumista ja olemista. Eli se astuu suhteeseen silloin, kun muutetaan yhteen ja aletaan elää yhteistä arkea. Teillä se tapahtui siis vuosi sitten.
Nykyisin ei taida kovin moni suhde edes kesää tuota kahta vuotta...
Vierailija kirjoitti:
^Kauanko noi vaiheet kestää kukin?
Ei sitä voi ennalta tietää. Ihmissuhteet eivät ole matematiikkaa.
Arki astuu suhteeseen, kun muutetaan yhteen. Mutta se ei millään tavalla poissulje sitä, etteikö voisi olla myös huumaa. Kaikkien arki ei ole tasaista harmaata puurtamista ja puolisoon kyllästymistä.
Miksi tollasta edes miettiä! Nauttikaa toistenne seurasta, pitäkää toisianne hyvänä. Älä pidä itsestäänselvyytenö puolisoasi tai sitä että "arki tulee". Parisuhde vaatii työtä ja halua juu toki, mutta ennenkaikkea sen pitäisi olla hauskaa toisen kanssa! Ihan sama montako vuotta. :)
Yleensä se huuma kestää sen 2v, sitten alkaa järki palautumaan....
Minun ensimmäisessä avioliitossa se kesti viisi vuotta. Elimme symbioosissa, eikä se ollut hyvä juttu. Toisessa avioliitossa arki tuli mukaan yhteenmuuttamisen jälkeen, eli siinä kahden vuoden kohdalla. Pidän tätä terveenä.
Se riippuu siitä, paljonko ihmisellä on näitä entisiä helluja. Ne, joilla on ollut lukuisia asuinkumppaneita siirtyvät nopeammin kotoisaan vaiheeseen, jossa muijaa pidetään itsestäänselvänä.