Vastoinkäyminen
Masennutteko tai lamaannutteko ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen? Luovutatteko heti ja tunnette ehkei tarkoitus olisikaan onnistua? Vai pusketteko läpi vaikka harmaan kiven?
Haluaisin nyt ihan oikeaa keskustelua tästä. Jos mielesi tekee vain provota, voisitko mennä johonkin toiseen ketjuun. Masennukseni on nyt niin paha etten tiedä enää miksi elää kun mikään ei onnistu......
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi kokeilla saada vertaistukea jostain toisesta palstasta :)
Tätä vähän aavistinkin... Ajattelin vain jos täällä olisi epäonnistuneita myös...
Ei vastoinkäymisen kokeminen tarkoita sitä, että olisi epäonnistunut ihmisenä. Yksi asia menee pieleen ja siitä sitten seuraa elämänkokoinen ahdistus vai?
Itsellä takana isoja vastoinkäymisiä vuosikymmenten aikana ja tässä vaan palloillaan eteenpäin. Minun mielestäni taika on siinä, että käsittelee pieleen mennen asian/tilanteen ja sitten antaa sen itselleen anteeksi eikä märehdi asioita enää.
Ihmisiä ollaan kaikki ja ihmiset tekee virheitä.
Lamaannuin ja masennuin ja en jaksanut yrittää, kun se mitä yritin niin tein kauhen ison työn ja epäonnistuin. Kaikki tuntui turhalta. Kaveripiirissäni on mies, joka ei ole oikee koskaan puhunut mitään henkkoht asioita jne. Hän tsemppasi ja puhui minulle niinkuin ihmiselle eikä vähätellyt. Neuvoi ja tuki minua. Se miksi noin edes teki oli, kun kerran sanoin ettei huvita mitään kun kysyi kuulumisia. Minulla oli ollut täysin eri käsitys siitä ihmisestä, vaikka oltiin kavereita ja tunnettu vuosia. En olisi ikinä uskonut, että hän olisi sellainen jota todella kiinnostaa ja osaa auttaa.
Vastoinkäymisiä mistä?
Itsellä ohjenuora on, että mitä tapahtui se oli ja meni jo. Takaisin ei saa, mutta onneksi aina voi oppia. Ja itse nuo pahiten/parhaiten muistaa, ei niihin oikeastaan muut välttämättä samalla tavalla kiinnitä huomiota. Naura ja anna shown jatkua, et sinä siihen sillä hetkellä kuollut ja etkä kuollut myöhemminkään.
Ehkä kannattaisi kokeilla saada vertaistukea jostain toisesta palstasta :)