Metsäläisjunttisuomalaisnaisen pitäisi parissa viikossa muuttua tyylikkääksi, suomenruotsalaistyyliseksi kaupunkilaisnaiseksi. Auttakaa!
Olen entinen helsinkiläinen ja silloin kuin Helsingissä asuin, pukeuduin mielestäni hyvin. Sittemmin muutin keskelle korpea 15 vuodeksi miehen työn perässä, perustin perheen ja olin kotiäitinä 11 vuotta. Ne loput neljä olin myös kotona, mutta pyöritin omaa nettiyritystäni.
No, nyt on sellainen tilanne, että me muutamme takaisin Helsinkiin. Minä sain työpaikan, jossa edellytetään kaupunkilaista, tyylikästä smart casual -tyyppistä pukeutumista. Ei tarvitse olla korkokengissä, eikä jakkupuvussa, mutta t-paita ja tennarit (vaikka kuinka kalliit tai tyylikkäät) eivät sovi.
Mistä aloitan? En oikeasti omista kuin tyyliin joogahousuja ja verkkareita, farkkuja ja sitten vain juhlavaatteita ja pari iltapukua. Maalla olen joko ihan rönttävaatteissa tai sitten jos lähdetään kaupunkiin vaikka teatteriin, niin on kotelomekko ja korkokengät. Mitään tältä väliltä ei oikein ole, sellaista normisiistiä vaatetusta.
Olen helppo koko, eli 170cm ja vaatekoko 36. Ei tarvitse siis miettiä, mistä ylipäätään löytyisi vaatteita, mutta minne lähden shoppailemaan?
Ja huom! Kävin jo Sokoksen vaatetusneuvojalla mikälie ja lopputulos oli niin kamala, etten ostanut mitään. Näytin 15 vuotta vanhemmalta tantalta :(
Kommentit (64)
Lisään vielä pari esimerkkikuvaa. Miehet tulevalla työpaikallani näyttävät tältä: https://www.obsid.se/wp-content/uploads/2018/10/bla-blazer-vit-polotroj… ja naiset tältä: https://www.obsid.se/wp-content/uploads/2018/10/smart-casual-kvinna.jpg
Eli leikkisää, nuorekasta ja kaupunkilaista. Mutta pitäisi pukeutua niin, että voisi milloin tahansa lentää vaikka Milanoon viiden tähden hotelliin ja ala-aulassa näyttäisi olevansa ihan oikeassa paikassa, eikä eksynyt väärään hotelliin :D Mitenkähän tämän nyt siis selittäisi. Ei siis miehillä pukua ja naisilla jakkupukua, ei olla pankissa, mutta ei niin trendikkään nuorekasta, että olisi jotain joogahousuja yhdistettynä kauluspaitaan..
Niin, ja olen 38v.
ap
Ja siis eihän toi vaikeeta ole.
Ajattele, että tuut mökiltä kaupunkiin. Ja eihän Helsingissä edes pukeudut hyvin. Ihan kuin olisit New Yorkiin menossa.
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ja siis eihän toi vaikeeta ole.
Ajattele, että tuut mökiltä kaupunkiin. Ja eihän Helsingissä edes pukeudut hyvin. Ihan kuin olisit New Yorkiin menossa.
Helsingissä voin aivan hyvin mennä tennareilla, farkuilla ja nätillä t-paidalla vaikka Stockalle tai vaikka Vuittonille. Mutta ne nyt ei enää kelpaa uuteen työpaikkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
No ei toi sun esimerkkikuva kyllä siltä näyttänyt, vaan joltain virolaiselta kampaajan tyyliltä.
Millaisessa asussa sitten oikein kävit työhaastattelussa? Taisi olla riittävän hyvä kuitenkin, kun sinut kerran palkattiin.
0/5
Nättejä sinua itseäsi miellyttäviä kauluspaitoja muutama, kauniit nahkaiset kävelykengät ja laadukas hame tai housut alaosaksi, siitä on hyvä lähteä.
Pärjäät kyllä, tsemppiä.
Unohda kaupat, tilaa netistä. Arket jos mainostoimistotyyliä, Ralph Lauren jos lakifirmatyyli. Tai ota vklreissu Tukholmaan ja shoppaa sieltä.
Mä menisin Espritille ja Stockalle, ja siitä Aleksin läpsyttelisin Kämppiin asti. Ja tosiaan ruotsalaiset ketjuliikkeet jättäisin välistä. Ehkä jotain amerikkalaisia nettisivustoja päälle. Ja jos intoa riittäisi läpsyttelisin Hesan pikkuputiikit. Ei noin kivoja asukokonaisuuksia kukaan helpolla löydä.
Vierailija kirjoitti:
Unohda kaupat, tilaa netistä. Arket jos mainostoimistotyyliä, Ralph Lauren jos lakifirmatyyli. Tai ota vklreissu Tukholmaan ja shoppaa sieltä.
Älä kuitenkaan shoppaa kaikkia vaatteita vain yhdeltä merkiltä, muuten näytät sen merkin mainoskasvolta.
Helsinki on täynnä pieniä ja isoja kauppoja joista saa vaatteita. Esim She, Nektarine, Dopps, Stockmann etc. Jos sulla on rahaa niin osta laadukkaat t.siniset/mustat suorat housut, pari kunnon paitapuseroa, hame ja pari neuletta riittää pitkälle. Suosi perusvärejä niin, että ne sopii keskenään ja panosta laatuun. Ehkä siistit farkut ja bleiseri on myös hyvä hankkia, jos tykkäät tyylistä. Neuleista esim. Repeatiltä löytyy kivoja, housuista ite en tykkää noista paperipusseista, mitkä kuvassa, vaan suoralahkeisista/levenevistä. Jos siitä rahasta on pulaa, niin käytettynäkin löytyy, mutta joudut etsimään enemmän.
Sulla on harvinainen työpaikka. Täällä tienataan 12 000 €/kk ja harva mies laittaa silti puvun ja solmion tai nainen kulkee jakkupuvussa. Valitse klassiset linjat, iloiset sinulle sopivat tehostevärit, laadukkaita silkkihuiveja kaulaan tms ja puvuston pohjaksi mieluummin yönsinistä juhlavampiin ja muuten sinistä, ruskeaa, harmaata, konjakkia tms vähemmän tavanmustaa, ellet ole luontaisesti eri sävyinen kuin suurin osa suomalaisista.
Eikös Massimo Dutti oo tullut Hesaan?
Oikeesti eihän Suomessa ole tuollaisen pukukoodiston työpaikkoja kuin ehkä isot lakifirmat?
Mihin sut on oikeen palkattu? :D
Vaikka joku iso vakuutusyhtiökään ei vaadi tuollaista pukukoodia. Tai valtion mikään virasto.
En usko tähän aloitukseen, ihan kliseistä tv-sarjakamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Zaraan kannattaa mennä.
Unohdin sanoa, että pitäisi myös näyttää siltä, että vaatetus on laadukasta. Eli ei polyesterineuleita henkkamaukasta, vaikka tyyli olisi ok.
Tulevassa työpaikassa se, miltä näyttää, on merkitystä. Ei niinkään kasvot ja kauneus, mutta sellainen "status", siksi mainitsin suomenruotsalaiset. Sellainen vanhan ajan tyylikkyys, arvokkuus, "vanha raha", ei nousukasmaista tyylitöntä.
ap
No ei toi sun esimerkkikuva kyllä siltä näyttänyt, vaan joltain virolaiselta kampaajan tyyliltä.
Musta oli ihan kiva nuorekas tyyli, olematta jakkupuku. Hukset vaan olisin laittanut kiinni töihin.

Sillä mallilla näkyi rintaliivit läpi...
Gerry Webberillä on joitain kivoja. Kyllä nykyään Zara kelpaa, siihen lisäksi pari laadukkaampaa.
Uhanalla ym pikkusuunnittelijoilla on myös ihan kivoja, samoin ne pienet kivijalkaliikkeet, tai verkkokaupat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda kaupat, tilaa netistä. Arket jos mainostoimistotyyliä, Ralph Lauren jos lakifirmatyyli. Tai ota vklreissu Tukholmaan ja shoppaa sieltä.
Arket on H&M.
Zaraan kannattaa mennä.